Metsä
Kiertotalous pelastaa maailman
Kiertotaloudessa kuluttamisesta ei tarvitse kokonaan luopua, koska se perustuu jakamiseen, uudelleenkäyttöön, uudelleenvalmistukseen ja kierrätykseen, kirjoittaa Pasi Nokelainen uudessa tietokirjassaan.
Amazonin dessana-heimon luona kylässä
Amazonin alueen alkuperäiskansat ovat kärsineet viime vuodet laittomien kullankaivajien ja metsänraivaajien tunkeutumisesta suojelualueilleen ja sitä seuranneesta terveyskriisistä. Brasilian hallitus on luvannut muutosta tilanteeseen.
Ilmastokriisi kuihduttaa elinkeinot Ghanassa
Ilmaston lämpeneminen ja ihmisen toiminta muokkaavat maisemaa eri puolilla Ghanaa. Seuraukset näkyvät erityisesti trooppisissa metsissä.
Ei enää vain sademetsä
Valtaosa Amazonin sademetsästä sijaitsee Brasiliassa, jossa sitä myös tuhoutuu suhteellisesti eniten. Viime vuosikymmeninä etenkin maatalous ja karjankasvatus ovat vallanneet metsäalaa.
Alkuperäiskansat puolustavat sademetsiä paremmin kuin muut
Alkuperäiskansojen oikeudet ja sademetsien suojelu kulkevat käsi kädessä, sanoo Ecuadorin sademetsässä asuva suomalais-ecuadorilainen ihmisoikeus- ja ilmastoaktivisti Helena Gualinga.
Ilmastonmuutosta torjutaan istuttamalla lisää metsää
Nykymetsien parantuvan hoidon lisäksi maapallo tarvitsee vajaapuustoisten ja täysin puuttomien alueiden uudelleen metsitystä, kirjoittaa metsäasiantuntija Veli Pohjonen ilmastometsityksen mahdollisuuksia esittelevässä teoksessa.
Kiistaa päästökompensaatiosta
Kansainvälinen tutkimus lyttää maailman suurimman päästökompensaatioyrityksen toiminnan. Ala pyrkii eroon ongelmistaan uuden standardin avulla.
Vastuullinen metsäyritys osallistaa paikalliset mukaan työhön
Finnfund on sijoittanut metsäyhtiö NFC:hen, joka kasvattaa metsää kestävällä tavalla Ugandassa ja Tansaniassa.
Globaali metsäkato hidastumassa
Metsää menetettiin 2010-luvulla hitaammin kuin edellisellä vuosikymmenellä. Trooppiset metsät ovat yhä suurimmassa vaarassa.