Yksityinen sektori
Innovaatio-ohjelma tuki nuorten yritysten kasvua
Eteläisen Afrikan maissa haettiin ratkaisuja yritysten kohtaamiin haasteisiin myös päättäjien kanssa.
Inflaatio koettelee Afrikan maita – opettaja pohtii varasuunnitelmia
Rahan ostovoiman heikkeneminen iskee pahiten köyhiin ihmisiin, mutta vaikuttaa myös keskiluokan arkeen.
”Suomi-vedestä” on kuljettu kohti Vietnamin vihreää siirtymää
Entisestä kehitysyhteistyön kumppanimaasta on tullut Suomen suurin vientimaa Kaakkois-Aasiassa.
”Afrikka ei halua kahtia jakautunutta maailmaa”
YK:n kehitysohjelman aluejohtaja kertoo, mitä Afrikassa ajatellaan kehitysyhteistyöstä, Ukrainasta ja tulevaisuudesta.
Teknologia auttaa tehostamaan Afrikan terveydenhoitoa
Afrikkalaiset terveysteknologiayritykset voivat laajentua, jos ne aloittavat pienesti, kasvavat hitaasti ja vastaavat asiakkaidensa tarpeisiin.
Puuntyöstölaitteista kaivosteollisuuteen – Peru siirtyi Suomen kehitysyhteistyön kohteesta kaupalliseksi kumppaniksi
Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyö loppui Perussa maan taloudellisen kehityksen myötä. Kaivosteollisuus on kaupallisen yhteistyön perusta, mutta Suomen osaamiselle olisi kysyntää esimerkiksi Amazonin sademetsän tuhon torjunnassa.
Uusiutuvaa energiaa ja terveydenhuoltoa ‒ Helsinki sai houkuteltua YK-järjestön Suomeen
YK:n hankepalvelujen toimisto UNOPS on avannut Helsinkiin toimiston, joka vastaa sen vaikuttavuussijoittamiseen kannustavasta ohjelmasta.
Maailmanpankki luopui maiden rankkaamisesta yritystoiminnan helppouden perusteella – mitä tilalle?
Maailmanpankki on ilmoittanut, ettei se enää jatka Doing Business -raporttien julkaisemista. Raportit listasivat maita paremmuusjärjestykseen yrityksen perustamisen ja pyörittämisen helppouden perusteella.