Yritykset
Mahabir Pun uskoo innovaatioiden voimaan Nepalin kehityksessä
Nepalin kansallisen innovaatiokeskuksen perustaja Mahabir Pun uskoo, että panostaminen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan voisi johtaa köyhät maat kohti taloudellista vaurautta.
Muun maailman myrkyt eivät kuulu Afrikkaan
Monet yritykset hakeutuvat Afrikkaan, koska siellä ne voivat saastuttaa vapaasti. Tähän on tultava loppu, sanoo palkittu kenialainen ympäristöaktivisti Phyllis Omido.
Puuntyöstölaitteista kaivosteollisuuteen – Peru siirtyi Suomen kehitysyhteistyön kohteesta kaupalliseksi kumppaniksi
Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyö loppui Perussa maan taloudellisen kehityksen myötä. Kaivosteollisuus on kaupallisen yhteistyön perusta, mutta Suomen osaamiselle olisi kysyntää esimerkiksi Amazonin sademetsän tuhon torjunnassa.
Uusiutuvaa energiaa ja terveydenhuoltoa ‒ Helsinki sai houkuteltua YK-järjestön Suomeen
YK:n hankepalvelujen toimisto UNOPS on avannut Helsinkiin toimiston, joka vastaa sen vaikuttavuussijoittamiseen kannustavasta ohjelmasta.
Maailmanpankki luopui maiden rankkaamisesta yritystoiminnan helppouden perusteella – mitä tilalle?
Maailmanpankki on ilmoittanut, ettei se enää jatka Doing Business -raporttien julkaisemista. Raportit listasivat maita paremmuusjärjestykseen yrityksen perustamisen ja pyörittämisen helppouden perusteella.
Kehittyvät maat hyötyvät minimiverosta
Kansainvälinen yhteisö sopi alustavasti 15 prosentin minimiverosta yrityksille. Tutkija Matti Ylönen pitää ratkaisua edistysaskeleena.
Yritysten selviytyminen kriisistä on kehittyvissä maissa erityisen tärkeää
Köyhissä maissa ei usein ole toimivaa sosiaaliturvajärjestelmää, ja lisäksi yksityisen sektorin osuus työpaikoista on suuri. Yritysten pitäminen pinnalla koronakriisin yli on kehittyvissä maissa erityisen tärkeää, kirjoittaa Finnfundin ekonomisti Minna Kuusisto.