Susan Villa

Innovaatio-ohjelma tuki nuorten yritysten kasvua

Eteläisen Afrikan maissa haettiin ratkaisuja yritysten kohtaamiin haasteisiin myös päättäjien kanssa.

Miten testata uutta tuotetta kuluttajilla? Miten idea esitellään houkuttelevasti rahoittajille? Entä miten päästä kansainvälisille markkinoille?

Nuorten yritysten, startupien, merkitys työpaikkojen syntymiselle ja taloudelle yleisesti on kasvanut myös Afrikassa. Kehitystä hidastaa useissa maissa kuitenkin se, ettei osaamista ja tukea innovaatioiden, kuten uusien tai parannettujen tuotteiden, kehittämiselle ja kaupallistamiselle löydy tarpeeksi. 

Grafiikka: Laura Ylikahri

Tähän haasteeseen haettiin ratkaisuja Suomen rahoittamassa SAIS 2 -innovaatiotukiohjelmassa (Southern Africa Innovation Support Programme 2) eteläisen Afrikan alueella vuosina 2017–2022.

Ohjelmalla oli viisi kumppanimaata: Botswana, Etelä-Afrikka, Namibia, Sambia ja Tansania. Lisäksi mukana oli 16 jäsenmaan muodostama eteläisen Afrikan kehitysyhteisö SADC.

SAIS 2 -ohjelma keskittyi tukemaan startupeja ja muita kasvuyrityksiä vahvistamalla niin kutsuttua innovaatioekosysteemiä. Yritysten, tutkimuslaitosten, julkisen sektorin ja muiden toimijoiden välistä vuorovaikutusta tiivistämällä ja keskinäistä oppimista vahvistamalla tavoitteena oli luoda mekanismeja, kuten tehokkaampia yrityshautomoja tai rahoitusmuotoja, tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi. 

”Ekosysteeminen lähestymistapa on tehokkain, koska silloin monet innovaatiokehittäjien kohtaamista haasteista on valmiiksi mietitty ja jopa ratkaistu eri tahojen yhteistyön ansiosta”, SAIS 2:n ohjelmajohtajana toiminut Flora Tibazarwa painottaa.

Enkelisijoittajat apuna

SAIS 2 -ohjelman innovaatiorahastosta tuettiin innovaatioita edistävien organisaatioiden hankkeita, joissa esimerkiksi parannettiin startupien teknisiä ja taloudellisia valmiuksia sekä edistettiin kokemusten vaihtoa kansainvälisesti. Vastaavasti kokemuksia ja neuvoja kasvuyritysten toimintaedellytysten vahvistamisesta vaihdettiin poliittisen tason päättäjien kesken.

Grafiikka: Laura Ylikahri

Koulutuksilla oli merkittävä rooli ohjelmassa. Ohjelman johtavana asiantuntijana työskennellyt Ilari Lindy muistuttaa, ettei alueen maissa ole vielä juurikaan muodollista yrittäjäkoulutusta, joten oli tarve kehittää yritysten liiketoiminnan suunnitteluun, kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyvää osaamista.      

”Sijoitustoiminnan tukemiseksi SAIS 2 rahoitti ainutlaatuisen enkelisijoittajien akatemian, jossa kokeneet sijoittajat kouluttivat aloittelijoita”, kertoo ohjelman ohjausryhmään kuulunut erityisasiantuntija Marko Saarinen Suomen Pretorian-edustustosta.

Yhtenä SAIS 2:n läpileikkaavana tavoitteena oli naisyrittäjien tukeminen, ja ohjelma julkaisi selvityksen naisteknologiayrittäjien ongelmista eteläisessä Afrikassa. Innovaatiorahaston tukemissa hankkeissa haluttiin edistää myös inklusiivisia innovaatioita, joissa huomioitiin yhteiskunnassa usein syrjään jääviä ryhmiä.

”Tarkasteltiin esimerkiksi, ovatko jossain palvelussa tietyt käyttäjäryhmät, kuten ikääntyneet tai pienviljelijät, katveessa. Palvelusta kehitettiin sitten heille saavutettavampi” Lindy kertoo.

Grafiikka: Laura Ylikahri

Verkosto vaalii perintöä

Numero kaksi SAIS-ohjelman nimessä kertoo, että sitä edelsi ensimmäinen osa vuosina 2011–2015.

”SAIS 1 keskittyi innovaatiopolitiikan ja ekosysteemien rakentamiseen kahdenvälisesti. SAIS 2 painottui käytännön tekemiseen alueellisesti”, Flora Tibazarwa vertaa. 

Marko Saarinen ja Ilari Lindy nostavat SAIS 2:n merkittäväksi saavutukseksi nimenomaan konkreettisen yhteistyön alueen tasolla.

Ohjelman aloitteesta syntynyt innovaatiokeskittymien verkosto lanseerattiin syyskuussa 2021 nimellä Southern Africa Innovation Collective (SAIC). Se vaalii osin SAIS 2 -ohjelman perintöä.

”Kiinnostus jatkaa ohjelman toimintoja on selvä. Vielä ei ole varmistunut, mitä niistä verkosto voi ottaa osakseen. Suomi ei enää ole mukana rahoittajana, vaan siitä vastaavat ohjelmassa mukana olleet kumppanimaat”, Saarinen kertoo.

Lue lisää: Suomalaisjärjestö valistaa tupakoinnin haitoista Kirgisiassa

Lue lisää: Naiset hyötyvät eniten, kun vettä saa nyt Nepalissa läheltä

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5