Pääkirjoitus
Kuka kuuluu keskiluokkaan?
Jo 500 miljoonaa afrikkalaista noussut paisuvaan keskiluokkaan! Vain kuusi prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöstä kuuluu mantereen olemattomaan keskiluokkaan!
Ympäristönsuojelu on rauhantyötä
Alkuvuonna Suomessa uutisoitiin, kuinka valtion kaivosyhtiö Terrafamen uudeksi sijoittajaksi oli löytynyt singaporelainen raaka-aineiden välitysyhtiö Trafigura. Sijoittajaa arvosteltiin heti, sillä se oli dumpannut 500 tonnia myrkyllistä jätettä Norsunluurannikolle vuonna 2006.
Tasa-arvon seuraavat sata vuotta
Kun valtioiden johtajat kokoontuvat, yhteiskuvien naiset voi laskea yhden käden sormilla. Naisjohtajien määrä lisääntyi viime vuonna yhdellä, kun rauhannobelisti Aung San Suu Kyi astui valtaan Myanmarissa. Vaikka hän ei voi perustuslain mukaan toimia presidenttinä, Suu Kyi on maansa tosiasiallinen johtaja.
Seitsemäs vuosi sotaa
Puoli yhdeksän uutisten tunnus käynnistyy. Verisiä lapsia kaivetaan rakennusten raunioista.
Tasa-arvoa kaupunkisuunnitteluun
Helsingin kaupunginvaltuusto antaa tänä syksynä siunauksensa Helsingin yleiskaavalle. Yleiskaavan tarkoitus on lisätä asuntorakentamista.
Sävyjä mustavalkoiseen verokeskusteluun
Saharan eteläpuolinen Afrikka on maailmankolkista köyhin. Edistysaskelista huolimatta joka kahdestoista lapsi kuolee ennen viidettä syntymäpäiväänsä.
Kehityspolitiikka on kestävyyslaji
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka julkisti Suomen uuden kehityspoliittisen ohjelman helmikuussa. Hän toivoi kehityspolitiikkaan konsensusta eli laajaa yksimielisyyttä peruskysymyksistä.
Vanhat totuudet ja uusi Afrikka
Kirjoitin tähän lehteen artikkelin siitä, kuinka Kiinan talouskasvun hidastuminen aiheuttaa ongelmia Afrikan talouksille. Kun rakentamisen ja investointien tahti on laskenut Kiinassa, Afrikan tuottamat raaka-aineet ovat halventuneet rajusti.
Asenneilmastosta ja uskalluksesta
Irtisanomisia, etuisuuksien leikkauksia ja supistuksia julkisiin palveluihin. Tässä ovat keskeisimmät uutisaiheet viime kuukausilta.