Jutut
Terveys vaatii vettä ja vessoja
Käsienpesu saippualla puhtaassa juoksevassa vedessä on tehokas tapa torjua tarttuvia tauteja. Kaikilla afrikkalaisilla ei ole siihen mahdollisuutta koronakriisinkään aikana.
Keniassa ei enää palata muovikasseihin
Yhä useampi Afrikan valtio on kieltänyt sangalliset muovikassit. Keniassa katukuva on kahden viime vuoden aikana siistiytynyt ja kauppojen asiakkaat siirtyneet kestokasseihin.
Korona koettelee turvaverkkoja, kun kriisi iskee kehitysmaihin
Pandemia iskee kovimmin jo valmiiksi hauraisiin talouksiin. Kehitysmaat tarvitsevat velkahelpotuksia ja apua sosiaaliturvan rakentamiseen.
Suomi tukee kehitysmaita koronakriisissä
Tukea kohdennetaan muiden muassa humanitaariseen apuun, rokotetutkimukseen ja Maailman terveysjärjestön WHO:n toimintaan.
Terveyttä kyliin Malawissa
Lapset ja äidit rokotetaan, koululaiset oppivat pesemään kätensä, kyläläiset saavat puhdasta juomavettä. Punaisen Ristin terveystyö tuottaa tulosta Malawissa.
Oppimisen iloa Mosambikiin Suomen pitkäaikaisella tuella
Mosambikilaislapset voivat nyt opiskella nykyaikaisessa koulurakennuksessa omalla äidinkielellään osaavien opettajien ohjauksessa.
Hur ska det gå för Moçambique?
Fattigdomen i Moçambique har minskat under de senaste årtiondena. Naturgasfyndigheter värda flera miljarder ger möjligheter att påskynda utvecklingen, men experter varnar för resursförbannelse.
Kehityshankkeissa tarvitaan kuittisulkeisia
Salla Mäkelä oivalsi Zimbabwessa, että taloushallinto on pitkälti käytöksen muuttamista.
Afrikan ei pidä joutua valitsemaan Euroopan ja Kiinan väliltä
Motolani Agbebi käsittelee tuoreessa väitöskirjassaan kiinalaisten yritysten roolia Afrikan kehityksessä.