141 avustustyöntekijää kuoli vuonna 2021

Ihmisten auttaminen on välillä vaarallista työtä. Brittijärjestö Humanitarian Outcomes julkaisi elokuussa raportin, jonka mukaan avustustyöntekijöitä kohtaan raportoitiin viime vuonna 268 erilaista väkivaltaista hyökkäystä, jotka johtivat 141 kuolonuhriin.

Kuolonuhreista suurin osa, 69 prosenttia, tuli ampumalla, seuraavaksi suurin kuolinsyy olivat ilma- ja raketti-iskut, lähinnä Syyriassa. Vaarallisin maa avustustyöntekijöille oli Etelä-Sudan.

Kuolleista 98 prosenttia oli paikalta palkattua henkilökuntaa, eli eri köyhien maiden kansalaisia. Tämä on alan surullinen todellisuus: paikalta palkatut jäävät ja ulkomaalaiset evakuoidaan, kun vaarat kasvavat. Paikalta palkatut muutenkin ovat vaarallisissa tilanteissa paikalla, silloinkin kun ulkomaalaisia ei sinne edes uskalleta lähettää.

Olin äskettäin Punaisen ristin turvallisuuskurssilla, ja siellä todettiin, että paikalta palkatut saattavat ottaa suuria riskejä. Kun taloudellinen tilanne on heikko, moni ajattelee, että on parempi mennä työkeikalle, vaikka sen tietäisi vaaralliseksi.

Taloudellinen turva painaa enemmän kuin henkilökohtainen turvallisuus, etenkin kun monella on perheitä elätettävänä.

Ilmaiskut kasvussa – Ukraina selityksenä

YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimisto OCHA nosti luvut esiin tuoreeltaan. YK:n varapääsihteeri Martin Griffiths toteaa, että humanitääriset tarpeet ovat historiallisen korkealla, ja avustustyöntekijät työskentelevät yhä vaarallisemmissa oloissa.

Humanitarian Outcomes ennustaa, että ilma- ja raketti-iskuissa tulee tänä vuonna olemaan synkemmät kuolinluvut Ukrainan sodan tähden, sillä raketit osuvat autettaviin ja auttajiin yhtä lailla.

Suunta hyökkäysten ja uhrien määrässä on muutenkin ollut nousujohteinen viime vuosina.

Voi kuitenkin olla, että kokonaiskuolleisuus jää vähäisemmäksi, sillä elokuuhun mennessä vasta 44 avustustyöntekijää oli kuollut väkivaltaisesti.

Journalistit ”voittavat” pelin, meitä on tapettu tänä vuonna jo 45.

Jokainen on liikaa, mutta onneksi luvut ovat kohtuullisen pieniä, sillä humanitäärisiä ihmisiä on paljon. Suurimmalla toimijalla eli Punaisella ristillä ja punaisella puolikuulla yksin on 15 miljoonaa vapaaehtoista ympäri maailman.

Kuva: Donbass, Ukraina, 2014. Sebastian Castelier/Shutterstock

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *