Demokratia ja feminismi lääkkeinä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön

Kansainvälisen vertailun mukaan uskonto ei vaikuta hyväksikäyttöön. Riskejä ovat konfliktit ja muu epävarmuus. Vakaus, asenteet, perheet ja demokratia sen sijaan auttavat. Ehkä ratkaisuja kannattaisi etsiä niistä?

Noin 200 miljoonaa lasta vuosittain joutuu kokemaan seksuaalista väkivaltaa. Tämä selviää The Economistin ja World Childhood Foundationin tuoreesta seksuaalisen hyväksikäytön raportista. 40 maan otoksella siinä kerrotaan, mitkä maat maailmassa ovat turvallisimpia – tai turvattomimpia – lapsille, mitkä tekijät ovat riskejä ja millaisia ratkaisuja on olemassa.

Ehkä niistä on iloa, kun Suomessa hallitusta myöten pohditaan seksuaalisen hyväksikäytön kitkemistä. Voin näin aluksi paljastaa, että ratkaisut eivät liity maahanmuuttoon.

Listaa katsoessaan näkee, että maan varallisuustaso vaikuttaa hyväksikäyttöön jonkin verran: top 10 turvallisinta maata ovat kaikki verrattain rikkaita. Turvallisinta kärkeä ovat Britannia, Ruotsi ja Kanada (kaikki muuten suuria maahanmuuttomaita). Varallisuus antaa maille paremmat mahdollisuudet investoida suojamekanismeihin, raportissa todetaan.

Kuva: Out of the Shadows -raportti

Mutta korrelaatio vaurauden kanssa ei ole kovin vahva. Verrattain rikkaita ja keskituloisia maita löytyy myös häntäpäästä – näitä ovat esimerkiksi Argentiina, Kiina ja Venäjä. Ja vaikka maa rikastuu, tämä ei välttämättä näy väkivaltatilastoissa.

Suurempi korrelaatio on demokratian kanssa. Raportin mukaan lapsille on hyväksi, jos yhteiskunnassa on vähemmän uhreihin kohdistuvaa stigmaa ja avoimempi keskusteluilmapiiri. Sananvapaus ja avoin keskustelu hyväksikäytöstä auttavat puuttumaan hyväksikäyttöön. Myös yhteiskunnassa vallitsevat asenteet – mitä tulee seksiin, avioliittoon, seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja väkivaltaan –  luovat ilmapiiriä, joka on turvallisempi myös lapsille.

Rikkaat maat pärjäävät näissä köyhempiä keskimäärin paremmin, mutta muutamat keskituloiset maat kuten Serbia, Mongolia ja Sri Lanka pärjäävät myös.

* * *

Katsotaan riskien puolelle: köyhyys, aseelliset konfliktit, yhteiskunnallinen epävakaus ja väestön pakkosiirrot luovat maaperää seksuaaliselle väkivallalle. Raportissa huomautetaan, että tämä toimii myös perheiden tasolla. Alkoholi, päihteet ja kaoottinen elämä värittävät suurinta osaa lasten hyväksikäyttötapauksia.

Miesten rooliin liittyy riskitekijöitä. Patriarkaalinen perherakenne, miehisyyden linkittäminen heteroseksuaaliseen kyvykkyyteen ja ylipäätään miesten suurempi valta-asema ovat yhteydessä naisten ja lasten kokemaan väkivaltaan. Tässä kaikilla mailla varmasti on petrattavaa. Naisten aseman parantaminen kaikkialla on hyvin käytännöllinen toimi, johon me kaikki voimme osallistua.

Yhteiskunnassa vallitseva uskonto sen sijaan ei vaikuta hyväksikäyttöön. Pohjalla ovat toki islamilaisvaltaiset Pakistan ja Egypti, mutta niiden tuntumassa ovat moniuskontoinen Mosambik, kansanuskontoon nojaava Vietnam, uskonnollisesti moninainen Kiina ja katolinen Argentiina. Jos islamia haluaa erikseen katsoa, niin esimerkiksi Turkki on Intian tuntumassa kohtuullisen hyvien maiden joukossa.

Uskonnolliset johtajat kylläkin ovat tärkeitä (siinä missä koululaitoksen ja urheiluseurojen johtokin): yhtäällä he ovat hyväksikäyttäjiä, toisaalla jarruttavat lasten oikeuksien toteutumista. Samalla he voivat olla osa ratkaisua puuttumalla hyväksikäyttöön ja asenteisiin.

* * *

Mikä sitten neuvoksi? Lainsäädäntö on yksi hyvä askel.

Rikkaammat maat saavat raportissa kiitosta siitä, että ne torjuvat lasten seksuaalista hyväksikäyttöä laeilla muita määrätietoisemmin. Raportin 40 valtiosta vain 25:ssä oli laki, joka velvoittaa lasten kanssa työskentelevät ihmiset kertomaan viranomaisille havaitsemastaan hyväksikäytöstä.

Vain 21 maassa 40:stä alaikäisen koskettaminen seksuaalisella tavalla kielletään suoraan lailla. Mutta laitkaan eivät auta, jos niitä ei valvota kunnon resurssein. 26 maassa oli viranomaisia, joiden tehtävänä oli ehkäistä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta vain kahdeksassa maassa tälle toiminnalle oli oma budjettinsa.

Toinen askel lasten suojaamiseksi on perheiden ja aikuisten läsnäolo. Tutkituista maista vain 12:lla oli ilmaiset ”vanhemmuuspalvelut” koko väestölle – tämä tarkoittanee päivähoitoa, lastensuojelua ja niin edelleen. Itselleni tulee mieleen, että jos rikkinäinen perhetilanne on riski ja vanhemmuuden läsnäolo hyvää turvaa – ja erityisesti ollaan huolissaan maahanmuutosta – niin sallivampi perheenyhdistäminen olisi tutkimisen arvoinen homma.

Kolmas askel olisivat monimuotoisemmat viranomaisvoimat: esimerkiksi naispuolisten poliisien läsnäolo auttaa uhreja usein lähestymään viranomaista.

Neljäs on työelämä ja yksityinen sektori. Monet käyttävät työpaikan älylaitteita hyväksikäyttöön, toiset taas etenkin ulkomailla matkailua. Eli niin työnantajat kuin matkailupalveluja tarjoavat yritykset voivat suojella lapsia nykyistä paremmin.

Ja viidentenä nostetaan vielä media, jonka miekassa on kaksi terää. Yhtäältä se voi skandaalinkäryisesti pönkittää stereotypioita siitä, millaisia tekijät ja uhrit ovat. Ja myös siitä, millaisia seksuaalirikokset ovat: lehtijutuista voi saada sellaisen kuvan, että kaikki seksuaalirikollisuus on raiskaamista, vaikka valtaosa on muunlaista häirintää ja hyväksikäyttöä.

Toisaalta media voi toimia rakentavana voimana. Se voi paljastaa suuria rakenteellisia ongelmia, kuten katolisen kirkon tapauksessa, tai kertoa mitä vanhemmat voivat tehdä. Mediassa voitaisiin juhlia sitä, että lapset ovat uskaltaneet puhua, ja antaa ääntä selviytyjille.

Raportti ja sen takana olevat toimijat pyrkivät vastaamaan kestävän kehityksen tavoitteeseen numero 16. Sen mukaan kaikki lasten hyväksikäyttö pitäisi saada loppumaan vuoteen 2030 mennessä.

Kuva: TheDigitalArtist / Pixabay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *