Hiphopilla myydään politiikkaa, kehitysyhteistyötä, vallankumouksia ja vaikka mitä

Elokuussa Suomessa tai ainakin maan musiikkipiireissä kohahdutti se, että Bassoradio loi yhdessä yössä nahkansa ja tilalle kuoriutui SuomiRäp-niminen kanava. Erityistä närää räppäreiden keskuudessa herätti se, että kanavalla pyöri perussuomalaisten kuntavaalimainoksia, jossa kehotettiin äänestämään Suomi takaisin – ja mainoksen jälkeen saattoi pärähtää aivan eri ideologiaa edustavien räppärien biisejä.

Räppäreistä Gettomasa ja minunkin ystäväni Paleface tykittivät Rumballe, että ei ollut hyvä homma. Räppärien mielestä monien perussuomalaisten poliitikkojen arvot sopivat huonosti yhteen räppärien arvojen kanssa. Kohun synnyttyä SuomiRäpin omistava Bauer Media pikaisesti poisti mainoksen kanavalta ja pahoitteli virhettä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta Suomessa saati maailmassa, kun hiphoppia käytetään politiikassa, tai politiikka haluaa uida musiikin vanavedessä kuulijoiden korviin. Vasemmistoliiton Merja Kyllönen intoutui itse räppäämään visioitaan presidentinvaaleissa 2017 ja keskustan Mikko Kärnä polttoaineverosta tämän vuoden tammikuussa.

Muusikot ovat myös itse säännöllisesti mukana tukemassa ehdokkaita. Palefacea olen kuunnellut vasemmistoliiton bileissä, Cheek tuki Sauli Niinistöä presidentiksi. Räppäri Heikki Kuula oli vasemmistoliiton ehdokkaana viime eduskuntavaaleissa.

* * *

Kirjoitin Palefacen kanssa viime vuonna kirjan, Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja. Siinä pohdimme monen muun asian ohella hiphopin perustavanlaatuista poliittisuutta ja yhteyttä afroamerikkalaiseen kulttuuriin. Ja toki pidemmällekin, hiphopin juuret ulottuvat New Yorkista Jamaikan kautta Länsi-Afrikkaan.

Palefacen mielestä yhteys on katkennut, jos suomalainen räppäri riimittelee ilman, että edes ymmärtää tätä yhteyttä – saati jos hän alkaa käyttää räppiä muihin tarkoituksiin, vaikka levittämään rasistisia viestejä tai jos räpillä markkinoidaan käsihygieniaa. Räppiä niin kuin kaikkia suosittuja musiikkigenrejä käytetään luonnollisesti myös vaikka minkä tuotteiden mainoksissa.

Palefacen tyylisessä historian huomioon ottavassa ajattelussa hiphop on kuitenkin enemmän kuin musiikkilaji, jota voi rallatella millä viesteillä vain ja kuka tahansa. Se on kulttuuri, jolla on eettiset säännöt, yhteisö ja historia, joka olisi syytä tuntea ja osata jollain tasolla määritellä oma paikkansa siinä. Olla ainakin tietoinen omasta paikastaan ja useimmissa suomalaistapauksissa omista etuoikeuksistaan.

Kenttä ei tietenkään ole yksimielinen. Räppäri Musta Barbaari esimerkiksi sanoi minulle kirjaa tehdessämme, että ei häntä haittaa, jos joku räppääjä ei niin tunne hiphopin historiaa. Jos haluat räpätä, niin anna mennä. Mutta tutustu jossain vaiheessa taustoihinkin.

* * *

Hiphop on niin suosittu ilmiö, että tietenkin siitä halutaan päästä osingoille. Mainostaja laittaa mielellään viestinsä kanaville, joilla ajattelee saavansa kuuluvuutta. Niin myös me, jotka yritämme viestiä maailmanparannuksesta.

Unesco on tehnyt yhteistyötä ugandalaisen muusikko-poliitikon Bobi Winen kanssa levittääkseen viestiä koronaviruksesta. Siinä on kyse räpin sijaan reggaesta, mutta saman puun eri oksista puhutaan.

Välillä hyvää tarkoittavat asiantuntijat itse koettavat räppärien kenkiä suomalaispoliitikkojen tapaan. Hiphopilla on kerrottu ainakin veronkierrosta ja ilmastotieteestä. Ehkä hauskaa ja mieleenpainuvaa, mutta usein olisi parempi pysyä lestissään.

Toki musiikkia on käytetty härskimminkin.

Vuonna 2014 selvisi hämmentävä tarina, että Yhdysvaltain kehitysyhteistyöviranomainen Usaid oli yrittänyt soluttautua Kuuban hiphop-piireihin, jotta olisi saatu lietsottua nuorisoa hallitusta vastaan. Yhdysvaltalaiset ovat myös rahoittaneet venezuelalaisia rokkareita, että nämä laulaisivat Hugo Chávezin vastaisia lyriikoita. Tuoreessa (ja erinomaisessa) podcastissa Wind of Change yritetään selvittää, kirjoittiko CIA tuon Scorpionsin jättihitin horjuttaakseen itäblokkia.

* * *

Mutta ajauduin sivupoluille.

Köyhissä maissa – ja alun perin myös räpin synnyinsijoilla Yhdysvalloissa – räppärit ovat aina olleet hyvin poliittisia, ennen kaikkea kapinan ja undergroundin ääniä. Räppärit ovat olleet arabikevään äänitorvia, seksuaalivähemmistöjen sanansaattajia ja tasa-arvon kiukkuisia puolustajia. (Toki myös naisvihamielisiä machoja, ja se onkin toinen, iso keskustelu.)

Osa vallanpitäjistä on tykännyt – Marokossa kuningas Mohammed VI on sanonut, että hiphop voi toimia kulttuurisena vastalääkkeenä islamisaatiota vastaan. Mutta samainen Marokko on myös vetänyt herneitä nenään räppärien lyriikoista. Casablancalainen räppäri L7a9d on joutunut useita kertoja vankilaan lyriikoidensa tähden, ja hän joutui muuttamaan pois kotimaastaan vähän yli parikymppisenä. Syynä oli Marokon yksinvaltaisen kuningashuoneen kritisoiminen.

Iranilaiselle räppärille Shahin Najafille puolestaan langetettiin fatwa hänen kritisoituaan shiiamuslimien uskonnollisen johtajan al-Naqin eli imaami Ali bin Muhammadin persoonaa humoristiseen sävyyn. Fundamentalistinen Shia Online -verkkosivu lupasi 10 000 dollarin palkkion kenelle tahansa, joka tappaa Najafin.

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat naisräppärit maissa, joissa vallitsee vanhoillinen järjestys. Afganistanilainen räppäri Paradise Sorouri on joutunut pakenemaan useita kertoja maasta, ja vihainen miesjoukko on hakannut hänet tiedottomaksi keskellä katua. Paradise on räpännyt afgaaninaisten asemasta, lapsimorsiamista ja kunniaväkivallasta. Patriarkaatti ei diggaa.

Tammikuussa 2018 Kiina kielsi televisiosta koko hiphopkulttuurin (ja tatuoidut ihmiset) moraalittomina ja kommunistisen puolueen vastaisina, ja Venäjän Putin on sanonut, ettei usko, että räppiä ”voitaisiin kieltää, koska se vain kasvattaisi artistien suosiota”. Sen sijaan Putin on ehdottanut, että ”alkaisimme johtaa ja ohjata sitä”. Onnea vaan siihen yritykseen.

* * *

Vähän ihmetyttää, miksi kehitysyhteistyössä ja tiedustelussa edes jaksetaan nähdä vaivaa niin, että yritetään soluttautua hiphop-piireihin tai tehdään itse räppivideoita. Aidot ruohonjuuren äänet ovat jo valmiiksi vallankumouksellisia vapaan sanan kannattajia ja usein samalla asialla kuin maailmanparantajat, vaikka tyylilaji on usein rouheampi.

Jos haluaa tukea kansalaisyhteiskunnan syvistä riveistä lähtevää muutosta, sitä voisi auttaa esimerkiksi perustamalla apurahaohjelmia ja fiksaamalla studioita.

Se, että rahalla uidaan musiikin kylkeen ja ikään kuin valjastetaan rytmit oman asian vetäjäksi on aina vähän tympeää (jos artistit itse eivät ole mukana ja samaa mieltä), oli poliittinen suuntautuminen mikä tahansa.

Kuva: Pixabay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.