”Ostan sim-kortin kun saavun, niin pääsen liikkumaan takseilla itsenäisesti.”

”Et muuten osta.”

Kävin tämän keskustelun kollegan kanssa vuonna 2020, kun olin lähdössä työmatkalle Tansaniaan. Tansanian-konkari kertoi, että maa oli kieltänyt prepaid-korttien myynnin ulkomaalaisille. Jotkut maat toimivat näin, ja tyypillisesti kyse on rikollisuuden tai terrorismin estämisestä – kaikilla pitää olla varmennettu liittymä.

En käynyt väittelemään, vaan sanoin OK. Niin usein teen, kun joku on kovin varma asiastaan.

Sitten menin Tansaniaan ja ostin heti ensimmäisenä aamuna sim-kortin.

Kännykkänetti toimii melkein kaikkialla

Paikallinen sim-kortti on ehdoton hankinta EU:n ulkopuolella. Sen hankkiminen onnistuu melkein maassa kuin maassa, ja tärkein käyttö sille on internet. Netin kautta pystyy nykyään tilaamaan taksit, käyttämään karttaa, hoitamaan hotellivarauksia ja työasioita, pitämään yhteyttä kotiin – ja viihtymään pitkinä odotustunteina, kun asiat syystä tai toisesta venyvät.

Kännykkänetti on verrattain halpaa ympäri maailman.

Jos olen lähdössä työmatkalle ja järjestelyistä vastaa joku muu, minulla on vain yksi ennakkopyyntö: ensimmäisenä päivänä haluan puoli päivää aikaa sille, että hoidan pankkiautomaatista käteistä ja puhelimeen paikallisen sim-kortin.

Pieni opas sim-kortin ostamiseen

Sim-kortti ostetaan matkapuhelinoperaattorin kioskista tai liikkeestä. Yleensä mukaan tarvitsee passin, koska monet maat haluavat rekisteröidä kortin henkilötodistuksella. Kannattaa selvittää etukäteen, minkä operaattorin liittymä toimii parhaiten niissä osissa maata, mihin on matkalla.

Joskus sim-kortti pitää aktivoida, että se alkaa toimia. Kortille pitää myös ladata rahaa, jotta netin valtaväylä aukeaa. Itse pyydän yleensä myyjää lataamaan ensimmäisen paketin, tyypillisesti muutaman gigan verran dataa ja vähän puheaikaa päälle. Puheaikaa on hyvä olla turvallisuussyistä. Itselläni tosin on suomalainen liittymä puhelimessa sähköisellä e-simillä, jotta saan pidettyä molemmat liittymät päällä samaan aikaan.

Usein kannattaa myös kysyä, onko operaattorilla tarjolla ”paketteja”. Yleensä on, ja hyvän paketin ostamalla saattaa saada muutamaksi viikoksi ison määrän nettiä halvemmalla kuin listahinnoilla.

Aika pian kannattaa myös opetella lataamaan krediittejä itse. Se tapahtuu yleensä kolminumeroisella ussd-koodilla ja pitkällä numerokoodilla, jonka saa ostamalla pikkuiselle paperilapulle. Luuriin näpytellään näin: *131*numerokoodi#, ja painetaan vihreää luuria. Numero 131 on nyt tässä vain esimerkkinä ussd:stä, sillä ne vaihtelevat maittain. Hotellin respa tai kuka vain paikallinen osaa auttaa ystävällistä kysyjää, jos tämä ei omin voimin onnistu.

Entä jos simin ostaminen on kiellettyä?

Miten siis onnistuin ostamaan sim-kortin Tansaniassa, jossa niiden ostaminen on kielletty ulkomaalaisilta? Rauhallisella ystävällisyydellä, joka on vielä sim-korttiakin tärkeämpi vinkki maailmanmatkailuun.

Kun saavuin maahan myöhään illalla, kysyin ennakkoon buukatulta taksikuskilta, että mitenkäs teillä täällä Tansaniassa mahtaa onnistua sim-kortin ostaminen. Kuski sanoi, että helposti, päiväsaikaan on kioskeja katujen varsilla.

Kysyin voisiko hän tulla aamulla kaveriksi, kun en oikein puhu kieltäkään. Se sopi hänelle oikein hyvin. Tapasimme aamulla, kävelimme pari korttelia myyjien luo ja valitsimme liittymän sekä siihen sopivan nettipaketin. Myyjä laittoi sim-kortin puhelimeen, ja tarjosin passia henkilöllisyystodistukseksi.

Se ei käynyt. Olisi pitänyt olla tansanialainen henkilöllisyystodistus.

”Voi harmi. Eikö tämä nyt onnistukaan?” kysyin.

Ei tässä mitään, kaverit vakuuttelivat. Kuski antoi oman henkkarinsa ja minä hänelle kohtuullisen juomarahan. Ostin vielä nettipaketin ja paiskattiin myyjän kanssa kättä.

Lähetin kollegalleni Suomeen viestin, että nyt minut sitten saa helpommin kiinni. Kollega vastasi hymiöllä.

Kuva: Bill Maurer / CC BY-SA 2.0