Kiina julkaisi tammikuussa uuden kehityspolitiikkaansa ohjaavan linjauksen, white paperin.

Se alkaa takavuosien huumoribändi Nypykät mieleen tuovalla toteamuksella, että Kiina on maailman suurin kehitysmaa. Osaa keskituloisista maista niputtava termi ”kehitysmaa” häiritsee, mutta Kiina korostaa sitä, että sen yhteistyö muiden köyhien ja keskituloisten maiden kansa perustuu keskinäiseen etelä–etelä-yhteistyöhön.

Se ei ole uutinen, mutta sinänsä paperi on täynnä uudenlaista ajattelua.

Näin ainakin analysoivat johtajat Anthea Mulakala ja Hongbo Ji The Asia Foundation -järjestöstä australialaisella DevPolicy-sivustolla.

Monessa kohtaa Kiinan kielenkäyttö ja linjaukset paperissa lähenevät kehityspolitiikan valtavirtaa. Puhutaan tasa-arvosta, paremmasta elämästä, kehitysmaiden itsensä johtamasta kehityksestä, kestävästä kehityksestä ja innovaatioista.

* * *

Suuressa osassa paperia ovat YK:n Kestävän kehityksen tavoitteet ja erityisesti köyhyyden poistaminen. Jos aiemmin Kiina keskittyi infrastruktuurin, nyt ainakin papereiden tasolla korostetaan osaamisen vahvistamista, elinkeinoja, vapaaehtoistyötä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Gender ja hyvä hallinto mainitaan Kiinan kehityslinjauksissa nyt ensimmäistä kertaa.

Kiinan massiivinen BRI-infraohjelma (Belt and Road Initiative) näytetään alustana, jonka päällä voidaan harmonisoida politiikkaa, kauppaa ja ihmisten välisiä suhteita. Kiina myös kasvattaa avun määrää ja lahjamuotoisen avun osuutta melkein puoleen kaikesta avusta.

Länsimaita luultavasti kiinnostavin uudistus on se, että Kiina tukee jatkossa yhä enemmän kansainvälisiä järjestöjä ja muita toimijoita ja etsii myös kolmikantayhteistyötä, jossa mukana olisi joku perinteinen teollisuusmaa, jonka kanssa yhdessä Kiina voisi toimia jossain kolmannessa maassa.

Mulakala ja Ji arvioivat, että Kiinasta voi tulla tämän vuosisadan tärkein kehityskumppani, ja jo nyt yhä useammat toimijat ottavat Kiinan huomioon tehdessään omia linjauksiaan.

* * *

Jottei nyt liian hehkuttamiseksi menisi, niin muistetaan, että linjapaperit ovat papereita, ja niidenkin kirjoittajilla on tarkoitusperänsä. Teot näyttävät sitten todellisuuden. Mulakala ja Ji sanovat myös, että vaikka paperi vastaa moniin aiempiin toiveisiin, se jättää myös lisätoiveita esimerkiksi avoimemmasta maakohtaisesta tiedosta.

”Toivottavasti tämä paperi on keskustelun alku eikä loppu”, he toteavat.

Kuvassa Kiinan Xi Jinping Etelä-Afrikassa 2015. Kuva: GCIS