Luonnon monimuotoisuus vaatii paljon muutakin kuin ilmastotoimia

Joulukuun 7. päivänä alkoi luonnon monimuotoisuuden huippukokous COP 15 Montrealissa, Kanadassa.

Koska elämme kuudennen massasukupuuton aikaa, tunnelmat eivät ole järin toiveikkaat. Joitain pieniä valopilkkuja kuitenkin löytyy: tiikereitä on saatu suojeltua ja valaidenmetsästystä on saatu kuriin niin, että osa kannoista on alkanut elpyä sukupuuton partaalta.

Tuo yksittäisten ja paljon huomiota saaneiden lajien esimerkki näyttää, että ihmiskunta halutessaan voi suojella lajeja ja estää niiden sukupuuttoja. Samaan aikaan massasukupuutto kuitenkin osoittaa, että meillä on muutakin tekemistä, eikä lajien runsaus näytä olevan suurikaan prioriteetti.

Viime vuosina keskustelu biodiversiteetistä eli elonkirjosta on sentään voimistunut ilmastokeskustelun vanavedessä.

Vihreä kasvu pelastaa vain meidät

Luonnon monimuotoisuudella on kytkös ilmastonmuutokseen, mutta niitä ei saisi niputtaa yhteen yksioikoisesti.

Journalisti Christopher Ketcham käy The Intercept -lehdessä seikkaperäisesti läpi ilmastonmuutoksen ja lajikadon yhteydet. Hänen haastattelemansa asiantuntijat sanovat jopa, että kyllä ihmiskunta ilmastonmuutoksen selättää, mutta samalla massasukupuutto voi vain kiihtyä.

Vihreä kasvu ei ehkä pelasta elämän monimuotoisuutta, vaan ainoastaan yhden, vallassa olevan eläinlajin: meidät.

Kasvi- ja eläinlajien näkökulmasta ilmastonmuutos on Ketchamin mukaan vähän kuin hidas, laahustava muuli. Tulevaisuudessa ilmastonmuutos kyllä uhkaa lajeja, mutta tällä hetkellä on suurempia ongelmia: elinympäristöjen tuhoutuminen ja pirstoutuminen, ylimetsästys ja lajien liikakäyttö, maatalouden levittäytyminen, saasteet sekä teollinen kehitys.

Liian suuri määrä ihmisiä vaatii ekosysteemeiltä liikoja.

Puhetta kyllä riittää

Osin samat syyt ovat toki ilmastonmuutoksenkin taustalla, mutta ensisijainen ratkaisu lajien sukupuuttoihin ei ole ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen, vaan ihmisen toiminnan muuttaminen.

Meidän mukavuutemme, syömisemme ja liikkumisemme ovat Maapallolle liikaa.

Pitäisi puuttua metsäkatoon, ylilaiduntamiseen, eläin- ja kalakantojen romahtamiseen, aavikoitumiseen, makean veden puutteeseen, maaperän heikkenemiseen, merten roskaantumiseen, sateen muovittumiseen –  ja niin edelleen.

Ketchamin mukaan nämä asiat jäävät ilmastonmuutoksen varjoon, vaikka kyllähän näistä on puhuttu niin kauan kuin minä muistan.

Jostain muusta syystä kuin puheen puutteesta siis kiikastaa.

Autiomaat täyteen paneeleita?

Vihreä kasvu voi kiihdyttää lajien katoa, koska teknologia vaatii niin mineraaleja kuin maa-alaakin. Etenkin aurinkovoima vaatii isoja maa-aloja. Niitä tullaan Ketchamin mukaan ottamaan käyttöön alueilta, jotka nyt eivät ole energiantuotannon käytössä.

Hän viittaa Brookings-instituutin raporttiin, jonka mukaan tuuli- ja aurinkovoima tarvitsevat pinta-alaa kymmenkertaisesti hiili- ja kaasuvoimaan nähden.

Ajattelin lukiessani, että kyllähän maailmassa autiomaita riittää. Sinne vain aurinkopaneeleita hiekkakentät täyteen.

Kävi ilmi, että niin olivat ajatelleet myös päättäjät. Mojaven autiomaahan Yhdysvalloissa aiotaan rakentaa suuri aurinkovoimapuisto, joka uhkaa aavikon lajien elinympäristöä.

Tietenkin aavikoillakin on omat lajinsa. Mojaven autiomaassa on ainoastaan siellä kasvavia kukkia, ja aika paljon eläimiäkin: kettuja, haukkoja, mäyriä, jäniksiä ja kilpikonnia. Kilpikonnien kaivamissa onkaloissa asuu taas tusinoittain uusia lajeja. Eli kyllä aavikoitakin tarvitaan.

Ketcham kuvailee, että jos ihmiskunta keskittyy vain ilmastonmuutoksen selättämiseen, voimme seilata tulevaisuuteen kiiltelevällä, metallisella Nooan arkilla. Siinä on sitten hyvin vähän eläimiä ja ihan todella paljon ihmisiä.

Hänen haastattelemansa asiantuntija  Dan Ashe toteaa, että ihmisen pyrkimykset saattavat olla yhteensovittamattomia luonnon monimuotoisuuden kanssa. Biodiversiteetin kriisiä kun ei voida ratkaista koneilla, vaan se vaatisi rahantekemisen hillitsemistä. Ja ihmiskunta ei ole koskaan ollut hyvä itsensä hillitsemisessä.

Muutos on myös lottovoitto joillekin

Ketcham ja Ashe ovat optimistisia sentään ilmastonmuutoksen ja ihmisen siitä selviämisen suhteen. Kaikki eivät ole. On mahdollista, että sukupuuttoaalto koskee lopulta myös ihmiskuntaa, etenkin jos ilmastonmuutos tulevaisuudessa kunnolla muuttaa elinoloja täällä.

Tutkijat vaikuttavat olevan sitä mieltä, että ihmiskunta luultavasti selviää, vaikka populaation määrät kutistuisivat ja yhteiskunnat romahtaisivat. Mutta voi käydä niinkin, että ihmisen tarina jää 250 000 vuoden tarinaksi, vaikka useimmat lajit kuolevat sukupuuttoon vasta noin miljoonan vuoden kohdalla.

Siihen ajatukseen voi hakea lohtua evoluutiopaleontologian emeritusprofessori Mikael Forteliukselta Helsingin yliopistosta.

Editoin vuosia sitten Madventuresin maailmanselitys -tietokirjaa, jossa Forteliusta haastatellaan. Siinä professori sanoo, että Maapallo on yleensä ollut kuumempi paikka kuin nykyisin. Viimeksi on ollut näin kylmää satoja miljoonia vuosia sitten.

”Tämä on muuttuva pallo”, Fortelius sanoi.

Muutokset ovat yleensä huonoja niille, jotka paikan päällä ovat, eli nykyisille eläin- ja kasvilajeille. Ihmisetkin ovat sopeutuneet tähän ilmastoon, ja on epätodennäköistä, että uusi ilmasto olisi meillekään sopivampi.

Se edellä mainittu lohtu on tässä:

”Mutta sitten kun katsoo jälkeenpäin, niin voi tietysti sanoa, että muutos oli eräänlainen lottovoitto niille, jotka säilyivät hengissä ja perivät kaikki vapaat resurssit.”

Ei siis meille ihmisille, mutta niille lajeille, jotka sukupuuttojen aikakaudesta selviävät ja jäävät rakentamaan seuraavaa monimuotoisuuden aikaa.

Kuva: Stefanie Klenner / Pexels.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.