Puhetta maailmasta 5: Konfliktit ja sodat, vieraana prikaatikenraali Mauri Koskela

Vielä 10 vuotta sitten olisin heittämällä sanonut, että ihmiskunnan historia on kesyyntymisen historiaa. Sotia, konflikteja ja väkivaltarikoksia oli koko ajan vähemmän. Rikosten kohdalla taitaa edelleen olla niin, mutta konflikteja sen sijaan on nyt enemmän kuin kertaakaan sitten kylmän sodan päättymisen.

Saimme podcastiin vieraaksi prikaatikenraali Mauri Koskelan, joka on johtanut rauhanturvaoperaatioita maailmalla, ja on itsekin ollut kirjaimellisesti kahden tulen välissä.

Koskela sanoo, että konfliktien kasvu liittyy kolmeen seikkaan. Ensimmäinen on arabikevät, ja toinen viestintä: me myös kuulemme konflikteista herkemmin, kattavammin ja nopeammin kuin ennen. Kolmas ovat suurvaltojen intressit, jotka ovat tuoneet ”muutaman kriisin lisää”.

* * *

Koskea kertoo meille myös kolme kansainvälisen yhteisön suurinta virhettä Afganistanissa. Ensinnä hän sanoo, että yhtäaikaisesti oli käynnissä kaksi operaatiota: samaan aikaan pommitettiin ja yritettiin rakentaa rauhaa. Sellainen on luonnollisesti hyvin vaikeaa. Toiseksi paikallisia kulttuureja ja heimoja ei otettu tarpeeksi hyvin huomioon, ja kolmanneksi vaihtoehtoiset tulonlähteet huumetuotannolle eivät täyttäneet ihmisten odotuksia.

Ja jakson loppupuolella pohditaan, että Syyriassa tilanne pitäisi kerta kaikkiaan rauhoittaa ja saada vakaaksi, ennen kuin voidaan alkaa puhua vallanvaihdosta.

Tämä on tältä erää viimeinen Puhetta maailmasta -podcastin jakso, eli tämän jälkeen Soundcloudissa voi ottaa haltuun ensimmäisen kauden kaikki viisi suurta kysymystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *