Kehitysyhteistyöhankkeita arvioidaan eli evaluoidaan säännöllisesti. Tyypillistä on tehdä loppuevaluaatio, joka auttaa hankkeen tekijöitä ja rahoittajia arvioimaan, mitä jatkossa kannattaisi tehdä, ja isommissa hankkeissa on tapana tehdä myös väliarvioita, jotta ohjelmaa ehditään reivata vielä sen kestäessä.

Arvioijat ovat usein ulkopuolisia, tutkijoita tai kehityspolitiikkaa tuntevia konsultteja, mutta myös sisäisiä evaluaatioita tehdään. Silloin istutaan yhdessä alas ja pohditaan, ollaanko tehty asiat oikein.

Pohjoismaisen Afrikka-instituutin tutkija Bridget Bwalya Umar nostaa esiin pointin, jota harvoin sanotaan ääneen: kritiikkiä on uskallettava antaa, vaikka se tarkoittaisi, että hanke loppuu ja saa pyyhkeitä. Voi olla että jotkut menettävät silloin työnsä, mutta se on silti parempi kuin jatkaa rahoitusta hankkeelle, joka ei palvele tarkoitustaan.

Umar huomauttaa, että välillä hankkeissa esimerkiksi hänen tutkimassaan Sambiassa ihmisiä houkuttavat niiden tuomat pienet edut – kännykät, t-paidat tai moottoripyörät – niiden varsinaisten hankkeen tarkoitusperien – esimerkiksi köyhyyden väheneminen, naisten aseman koheneminen tai tuottavampi maatalous – sijaan. Se hänen täytyy tutkijana uskaltaa sanoa, jos hänet palkataan arvioimaan kehityshankkeita.

***

Olen parinkymmenen vuoden aikana teettänyt evaluaatioita, seurannut niiden etenemistä, antanut haastatteluja evaluaattoreille ja kirjoittanut juttuja evaluaatioiden pohjalta. Melkein aina evaluaattorit ovat erittäin asiantuntevia ja hankkeiden tekijät ymmärtävät arvioinnin merkityksen.

Kunnon arvio auttaa tekemään jatkossa parempaa työtä, vaikka arvio itsessään aiheuttaa työtä ja byrokratiaa, ja usein vähän jännittää, haukutaanko vai kehutaanko hanketta. Yleensä arvioissa löydetään niin kehuja kuin parannusehdotuksia.

Tietenkin evaluaation kohteena olevien hankkeiden ihmiset haluavat kertoa asiat parhain päin. Voi olla, että heidän työnsä jatkuminen riippuu siitä, mitä evaluaatiossa todetaan. Siksi evaluaattoin pitää olla myös tarkkasilmäinen, epäileväinen ja itsenäinen.

Umar on oppinut myös, että hankkeiden raportteihin ei aina voi luottaa. Maanviljelijät saattavat kyllä tulla uusien viljelytekniikoiden työpajoihin ja allekirjoittaa osallistujalistat, mutta se ei tarkoita, että he välttämättä alkavat viljellä maata toisin, kun menevät takaisin kotiin.

Sen saa oikeastaan selville vain menemällä kyliin useiden vuosien päästä ja katsomalla, miten siellä viljellään.

***

Umar on tutkinut naisten aseman kohenemista Itä-Sambiassa. Suomalaisetkin ovat tukeneet Itä-Sambian naisia, mutta Umarin laaja tutkimus keskittyi norjalaisten ja kiinalaisten maaseudun kehittämisen ohjelmiin.

Norjalaiset olivat omassa ohjelmassaan kiinnittäneet huomiota naisten aseman parantamiseen, kiinalaiset eivät.

Lopputulos oli, että molemmat ohjelmat lisäsivät naisten valtaa ja omaisuutta.

Umar toteaa, että naisten oikeudet saattavat parantua ihan yhtä hyvin epäsuorana seurauksena maaseudun yleisestä kehittämisestä kuin sellaisissa ohjelmissa, missä erityisesti tähdätään naisten aseman paranemiseen. Voi myös olla, että naisten aseman paraneminen liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Sekin pitää uskaltaa sanoa, vaikka se norjalaisia saattaa harmittaa.

Kuva: Esa Salminen. Kuvassa Kateten kaupungin naisjärjestön johtaja Vainess Phiri (vas.) perheineen.