Hyväntekijöiden alan varjopuoli on, että me teemme välillä tahtomattamme myös pahaa.
Kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu ovat aloja, joihin hiilidioksidipäästöt tuntuvat olevan ommeltu kudelmiin syvälle. Ihmiset lentävät kokouksiin, tarvikkeita ja materiaaleja lennätetään ja laivataan ympäri maailmaa, ja kun hädänalaisille ostetaan ruokaa tai rakennetaan suojaa, saatetaan lisätä metsäkatoa toisaalla.
The New Humanitarian -lehti julkaisi sopivasti Glasgown ilmastokokouksen aikoihin selvityksen, johon se oli tutkinut suurten avunantajien hiilijalanjäljen mittaamista ja päästövähennyksiä. Vaikka osa vaikuttaa ottavan päästöjen vähentämisen tosissaan, on kokonaiskuva ilmaston kannalta huolestuttava.
* * *
Suurin osa tutkituista avunantajista mittasi päästöjään jollain tavalla, mutta niitä mitataan varsin eri tavoin, ja yli puolet ei mitannut kaikkia päästöjään. Etenkin hankinnoista ja alihankkijoiden toimista syntyneet päästöt jäävät usein pimentoon. Tällaiset epäsuorat päästöt saattavat tutkimuksen mukaan olla kuitenkin puolet kaikista päästöistä.
Hankintoja voi harvoin tehdä ilman seurauksia. Esimerkiksi Maailman ruokaohjelma WFP on ostanut tänä vuonna ruoka-apuna 41 miljoonaa tonnia palmuöljyä. Samaan aikaan palmuöljyn tuotanto on surullisen kuuluisaa metsäkadon tähden, mikä taas on omiaan lisäämään ilmastonmuutosta ja lajikatoa.
WFP:n suora hiilijalanjälki oli vuonna 2019 noin 95 000 tonnia, eli noin kaksinkertainen Suomeen nähden. Jos epäsuorat päästöt olisi laskettu mukaan, WFP:n luku olisi vielä liki kaksinkertaistunut.
Useimmille meidän alamme toimijoille suurimmat päästöt syntyvät lentämisestä, ja sitä on joidenkin vaikeaa vähentää.
Maailman terveysjärjestö WHO esimerkiksi sanoi selvityksessä aktiivisesti vähentävänsä lentokilometrejä, ja moni huomautti, että pandemia on opettanut kaikille videokonferenssien käyttöä. YK:n pakolaisohjelmasta UNHCR:stä puolestaan todettiin, että vihreämpiä vaihtoehtoja katsellaan, mutta hätätilanteissa heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää suuri hiilijalanjälki.
* * *
Haastateltavien mukaan kehitysyhteistyöalalta puuttuu suuri joukkohenki päästöjen vähentämiseksi.
Punaisen ristin kansainvälinen komitea on rohkaissut avustusjärjestöjä allekirjoittamaan vapaaehtoisen ilmasto- ja ympäristöpöytäkirjan, ja 165 toimijaa on niin tehnytkin. Suomesta mukana ovat Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Pakolaisapu, Suomen Plan ja Suomen Punainen Risti.
Se voi olla hyvä työkalu, mutta koska se ei sido toimijoita, se voi jäädä hyvän tahdon osoitukseksi.
* * *
Yksi ongelma päästöjen vähentämiselle ja luonnonsuojelulle on raha.
Acted-järjestön ohjelmajohtaja André Krummacher havainnollisti The New Humanitarianille, että voisihan esimerkiksi väliaikaiset suojat hädänalaisille rakentaa sertifioidusta puusta, jota varmasti ei ole hakattu laittomasti ja kestämättömästi. Se vaan maksaisi 50–100 tuhatta dollaria enemmän per tuhat taloa. Ei ole varmaa, että kaikki rahoittajat olisivat valmiita tähän.
Sitten on tietenkin päästökauppa. Monet kehitysyhteistyön toimijat kompensoivat päästöjään ostamalla päästöoikeuksia, suurin osa YK:n Clean Development Mechanism -järjestelmästä.
Tämä ei ole ongelmatonta, sillä päästökaupan toimivuus on vähän niin ja näin. Kansainvälinen Maan ystävät on kutsunut YK:n järjestelmää valepäästöoikeuksiksi, ja vuonna 2017 EU:n komission tilaama selvitys osoitti, että 85 prosenttia EU:n päästövähennyksistä juuri Clean Development Mechanismin kautta ei itse asiassa vähentänyt päästöjä.
Jos päästöjä halutaan aidosti vähentää, pitää paitsi korjata päästökaupan ongelmat, myös ihan oikeasti päästellä itse vähemmän.
* * *
Mitä sitten voisi tehdä että päästöt vähenisivät?
Haastattelin syyskuussa toiseen mediaan Sitran Tuuli Hietaniemeä, jolla itselläänkin on pitkä tausta kehitysyhteistyöjärjestöissä. Puhuimme siitä, miten yleensä työpaikoilla voisi vähentää päästöjä, ja hänen vinkkinsä voisivat toimia monella meidänkin alamme työpaikalla.
Ensin pitää tietää, mistä päästöt muodostuvat, ja sitten tehdä kunnon suunnitelma niiden vähentämiseksi. Usein työpaikoilla suurimmat kulut syntyvät sähköstä ja lämmityksestä, eli näitä ainakin kannattaa katsoa. Seuraavaksi tulee liikkuminen: meidän alallamme etenkin lentäminen, mutta kotimaassa myös liikkuminen työpaikalle.
Sitten tulee syöminen, ja osa kehitysyhteistyön toimijoista voi samalla tarkastella ruokahankintoja osana aputoimintaa.
Ja viimeisenä Hietaniemi nosti Sitralle tärkeän kiertotalouden. Kehitysyhteistyössäkin liikkuu paljon materiaa, joten luultavasti meilläkin olisi varaa miettiä tuotteiden käyttöikää ja kierrätettävyyttä, ja kun rakennetaan, kannattaa miettiä materiaalivaihtoehtoja, vaikka se sitten maksaisikin enemmän.
Koska eihän se nyt ole oikein, että kehitysyhteistyötä tekemällä läiskitään ilmastotyötä korville.
Kuva: Lars Nissen / Pixabay