Etelä-Afrikka: Turvabisnes kukoistaa

Etelä-Afrikassa on suuret tuloerot, paljon rikoksia ja hyvät markkinat turva-alan yrityksille.

Tuloeroja mittaava Gini-kerroin on Etelä-Afrikassa 63,1, kun vastaava luku Suomessa on 26,9. Mitä suurempi Gini-kerroin on, sitä epätasaisemmin tulot ovat jakautuneet. Suuret tuloerot ja epätasa-arvo eristävät väestöryhmät toisistaan, lisäävät turvattomuutta ja kasvattavat rikollisuutta.

Turva-ala on vahvasti kasvavaa liiketoimintaa Afrikassa.

Brittiläinen G4S, joka ilmoittaa olevansa maailman suurin turvallisuusalan yritys ja toiseksi suurin yksityinen työnantaja, on levittäytynyt jo 29:ään Afrikan maahan.

Pelkästään Etelä-Afrikassa on 9 000 vartiointialan yritystä, joissa työskentelee noin 400 000 työntekijää. Poliiseja on vastaavasti alle 200 000. Kotimainen suuryritys Omega Risk Solutions vartioi parinkymmenen Afrikan maan lisäksi ainakin Intiassa, Kosovossa ja Saudi-Arabiassa.

Etelä-Afrikassa tapahtuu paljon väkivaltarikoksia.

Tiedotusvälineet raportoivat niistä ahkerasti, ja uutisointi provosoi osaltaan pelkoja ja turvattomuuden tunnetta, mikä lisää turvapalveluiden kysyntää.

Turvavarustelukierre on valmis.

Koti kuin kassakaappi

Eteläafrikkalaiset puhuvat suoranaisesta väkivallan kulttuurista, jolla tarkoitetaan apartheidin jälkeensä jättämää väkivallan perintöä. Rotuerottelun rakenteellinen väkivalta jatkuu väestöryhmien välisinä koulutuksellisina, taloudellisina ja sosiaalisina eroina.

SANCHO ANDRÉ, 38, TYÖ SSP:SSÄ ”Vartioin joka päivä tätä samaa kirjakauppaa. Kymmenen tunnin vuorossa ei ole taukoja, mutta työn ohessa täytyy syödäkin. Palkka ei ole kovin hyvä. Lain mukaan meillä pitäisi olla lomia, mutta yrityksen henkilöstöosaston työntekijät pitää lahjoa, jos ne haluaa pitää.  Olen ollut firmassa seitsemän vuotta. Aiemmin olin puuseppä, ja teen vielä töitä tilauksesta."
SANCHO ANDRÉ, 38, TYÖ SSP:SSÄ
”Vartioin joka päivä tätä samaa kirjakauppaa. Kymmenen tunnin vuorossa ei ole taukoja, mutta työn ohessa täytyy syödäkin. Palkka ei ole kovin hyvä. Lain mukaan meillä pitäisi olla lomia, mutta yrityksen henkilöstöosaston työntekijät pitää lahjoa, jos ne haluaa pitää.
Olen ollut firmassa seitsemän vuotta. Aiemmin olin puuseppä, ja teen vielä töitä tilauksesta.”

Apartheid on myös painanut jälkensä eteläafrikkalaisten psyykeen.

Vaikka rikokset Etelä-Afrikassa ovat viime vuosina vähentyneet, tilastot ovat edelleen karua luettavaa: Murhia tapahtuu 36,5 sataatuhatta asukasta kohti, kun maailman keskiarvo on 7,6. Autoja kaapataan 112 000 vuodessa. Asuntomurtoja tehdään 265 000 vuodessa eli 714 päivässä.

Lisäksi joka päivä tehdään 53 asuntomurtoa, joihin asukkaat pakotetaan osallistumaan.

”Eteläafrikkalainen tyyppirikos on murto, joka tehdään, kun talon asukkaat ovat kotona ja valveilla”, sanoo kriminologian professori Rudolf Zinn Unisan etäyliopistosta.

Tuolloin murtohälyttimet eivät ole päällä hälyttämässä naapureita ja aseistettuja vartijoita. Ryöstäjät voivat komentaa asukkaat näyttämään arvotavarakätköt ja avaamaan kassakaapin.

Tällaiset asuntomurrot, joihin monesti liittyy väkivaltaa tai ainakin väkivallan uhkaa, pelottavat eteläafrikkalaisia eniten. Niiden määrä kasvoi reilut seitsemän prosenttia viime vuonna. Trendi onkin, että jokainen kynnelle kykenevä muuttaa tarkoin vartioitujen aitojen taakse.

Turva-alueita rakennetaan jo työväenluokallekin.

Turvateollisuus omaksuu teknologioita sotilastiedustelupalveluilta. Vauraat alueet ovat kuin scifi-elokuvista. Ne ympäröidään korkein luodinkestävin aidoin, joiden portit avautuvat sormenjälkitunnistein. Talojen ytimissä on panssaroituja huoneita, puutarhoissa lämpökameroita ja valvomoissa televisioita, joiden monitorit poimivat kameroista vain ne kuvat, joissa on liikettä.

Alituisesti soivat murtohälyttimet ja vartiointiliikkeiden autot, jotka lupauksistaan huolimatta saapuvat hätiin vasta pitkällä viiveellä, herättävät pelonsekaista hilpeyttä. Turvattomuuteen ja rikoksiin liittyvät tarinat kauhistuttavat ja naurattavat päivällispöydissä ja kutsuilla.

Turva-alueita rakennetaan jo työväenluokallekin.

Mieli militarisoituu

Pretorialaisen Institute of Security Studies -tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Johan Bürger puhuu eteläafrikkalaisen mielen ja kaupunkitilan militarisoitumisesta.

Hänestä turvavarustelu ei suojaa rikoksilta vaan saa rikolliset tarttumaan entistä järeämpiin aseisiin. Myös poliisien aseita päätyy jostain syystä rikollisten käsiin.

Bürgerin mukaan kaksi kolmesta asuntomurrosta tehdään maan rikkaimmissa maakunnissa Gautengissa ja KwaZuluNatalissa, joissa on myös eniten ja parhaiten varustettuja aidattuja asuinalueita.

Hänen mielestään maassa on ylipäätään aivan liikaa aseita, joita myös käytetään miten sattuu.

Bürger ottaa esimerkiksi paraolympiamitalisti Oscar Pistoriuksen, joka surmasi tyttöystävänsä ja vakuutti yrittäneensä osua murtovarkaaseen.

Tehoton poliisi

Turva-ala työllistää etenkin asuinalueiden porteilla istuvia ja parkkihallien vartijoita. He ovat turva-alan pienipalkkaisia peruspuurtajia, jotka tienaavat keskimäärin 3 000 Etelä-Afrikan randia eli reilut 200 euroa kuussa.

Vauraat alueet ovat kuin scifi-elokuvista.

Usein vartijat kuitenkin mielletään näyttävästi aseistautuneiksi lihaskimpuksi.

”Robocopit ovat vain murto-osa turva-alan työntekijöistä”, Johan Bürger sanoo.

Tehoton poliisi, joka on ylintä johtoaan myöten ryvettynyt korruptioskandaaleissa, ruokkii hänen mielestään osaltaan turvavarustelun kierrettä. Bürger itsekin on entinen poliisipäällikkö. Hän penää maahan lisää poliisikoulutusta ja entistä parempia poliiseja.

Eniten rikoksia tapahtuu köyhillä alueilla, jotka jäävät oman onnensa varaan. Hiljattain tehty tutkimus Kapkaupungin Khayelitshan köyhälistöalueella paljastaa täysin tehottoman poliisin.

Osa turva-alan yrityksistä, kuten RSS Security Services, taas tekee tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa, jolloin poliisitoiminta tehostuu vaurailla alueilla.

”Meidän valttimme on nopeus”, RSS-yrityksen toimitusjohtaja Seen Mooney sanoo.

ENOQUE LUCIANO, 33, TYÖ G4S:SSÄ ”Olen ollut firmassa vuodesta 2007. Sain työhön kuukauden koulutuksen, johon kuului itsepuolustusta ja aseen käytön opettelua. Sillä, pidänkö työstäni, ei ole merkitystä, koska laskut ja vuokra täytyy maksaa ja työttömyyttä on paljon.  Olen naimisissa, ja minulla on neljä lasta. Noin 4 200 Mosambikin meticalin (noin 100 euroa) kuukausipalkka ei oikein riitä, joten muutkin työt kiinnostaisivat.”
FERNANDO AUGUSTO, 22, TYÖ SOS SEGURANÇASSA ”Vartijaksi oli helppo päästä. Vartioimani talo on ihan tavallinen keskiluokkaisten ihmisten koti. Työhöni kuuluu ulko-oven avaamista ja sulkemista. Vahdin, ettei kukaan outo tyyppi pääse sisään. Pääosin istun talon edessä. Palkka on ihan hyvä, ja se on tietenkin työssä parasta. Olen vielä nuori, en ole naimisissa eikä minulla ole lapsia, joten tilipussi riittää.”

Yritys lupaa vartijat rikospaikalle viidessä minuutissa, ja työntekijänsä se testaa satunnaisin valheenpaljastuskokein. Se vastaa näin eteläafrikkalaisten peruspelkoihin hitaista partiointiautoista ja rikoksiin sekaantuvista vartiointialan työntekijöistä.

Mooney uskoo RSS:n menestykseen kasvavilla turvamarkkinoilla. Hän on aikaisemmalta ammatiltaan sotilas, kuten monet muutkin vartiointialan työntekijät Etelä-Afrikassa.

Irtisanotut sotilaat

Kun Etelä-Afrikka 20 vuotta sitten demokratisoitui, niin kutsutut heimoalueiden armeijat yhdistettiin valtion armeijaan. Sotilasmäärä paisui, joten armeija otti käyttöön irtisanoutumispaketit. Moni sotilas tarttui pakettiin mutta huomasi pian, ettei sillä tule kunnolla toimeen, ja hakeutui ammattitaitoaan vastaaviin töihin turva-alalle tai palkkasoturiksi.

Tilanne on samankaltainen useissa muissakin Afrikan maissa.

On paljon nuoria miehiä, joilla ei ole juuri muuta koulutusta kuin sodissa ja konflikteissa opittu taistelutaito. Rauhanajan aseidenriisuntaoperaatioista voi jäädä laittomia aseita, joihin kuka hyvänsä voi tarttua. Tuloerot ovat suuret, ja köyhiä on paljon. Ulkomaiset yritykset tarvitsevat suojelua. Näyttöä on siitäkin, että jotkut entisistä taistelijoista ryhtyvät ammattirikollisiksi.

Eteläafrikkalaiset uskovat, että suuri osa raskaasti aseistetuista ryöstäjistä on entisiä armeijan ja vapautusarmeijan sotilaita tai turva-alan työntekijöitä.

Professori Rudolf Zinn kumoaa sitkeästi elävän käsityksen. Hän haastatteli tutkimustaan varten 30 Gautengin vankiloihin tuomittua murtovarasta ja autokaappaajaa. Vain viisi prosenttia heistä oli ollut töissä aseenkäyttöä vaativalla alalla. He olivat Zinnin mukaan oppineet taitaviksi aseenkäyttäjiksi, koska olivat tehneet niin paljon rikoksia.

”He tiesivät, että uhri saattaa olla aseistunut, ja olivat valmiita tappamaan tarpeen tullen.”

ENOQUE LUCIANO, 33, TYÖ G4S:SSÄ ”Olen ollut firmassa vuodesta 2007. Sain työhön kuukauden koulutuksen, johon kuului itsepuolustusta ja aseen käytön opettelua. Sillä, pidänkö työstäni, ei ole merkitystä, koska laskut ja vuokra täytyy maksaa ja työttömyyttä on paljon.  Olen naimisissa, ja minulla on neljä lasta. Noin 4 200 Mosambikin meticalin (noin 100 euroa) kuukausipalkka ei oikein riitä, joten muutkin työt kiinnostaisivat.”
ENOQUE LUCIANO, 33, TYÖ G4S:SSÄ
”Olen ollut firmassa vuodesta 2007. Sain työhön kuukauden koulutuksen, johon kuului itsepuolustusta ja aseen käytön opettelua. Sillä, pidänkö työstäni, ei ole merkitystä, koska laskut ja vuokra täytyy maksaa ja työttömyyttä on paljon.
Olen naimisissa, ja minulla on neljä lasta. Noin 4 200 Mosambikin meticalin (noin 100 euroa) kuukausipalkka ei oikein riitä, joten muutkin työt kiinnostaisivat.”

Seitsemän prosenttia Zinnin haastattelemista asuntomurtajista oli raiskannut. Viidessätoista prosentissa rikoksista käytettiin kidutusta, kuten kaadettiin kuumaa vettä naisten ja lasten päälle.

Vain harva tuomiolle

Rudolf Zinn kertoo, että Etelä-Afrikassa tuomitaan vain 11–19 prosenttia rikollisista, jotka ovat syyllistyneet vakaviin väkivaltarikoksiin. Kansainvälinen tuomitsemisaste on noin 55 prosenttia.

Zinnin haastattelemat murtovarkaat toimivat kiinteinä jengeinä, valmistautuvat rikoksiin huolella ja jakavat roolit ennen ryöstöä.

”He olivat alun alkujaan köyhiä nuoria miehiä townshipeistä, mutta rikastuivat ajan kuluessa rikoksillaan ja joutuivat pahan kierteeseen. Mitä paremmin he onnistuivat, sitä houkuttelevammalta väkivaltainenkin rikollisuus alkoi heistä tuntua.”

Hän kertoo, että osa rikollisista muutti itsekin vaurastuttuaan aidatuille asuinalueille.

TEKSTI ANNU KEKÄLÄINEN

KUVATEKSTIT MIRJA HÄMÄLÄINEN

KUVAT HELI BLÅFIELD

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kirjailija.

Vartijoita on haastateltu Mosambikin pääkaupungissa Maputossa.