0,7 prosenttia kansantulosta on suuri määrä rahaa

Suomi tavoittelee edelleen lähes myyttistä nollaseiskaa. Jos tavoite kehitysrahojen tasosta saavutetaan, rahamäärä vastaa esimerkiksi maatalaoustukia tai EU-maksuja.

Suomen hallitusneuvotteluissa väännetään myös maamme tulevasta kehityspolitiikasta – olihan globaalisti vastuullinen Suomi ja kehitysrahoituksen taso yksi hallitustunnustelija Antti Rinteen kysymyksistä mahdollisille hallituskumppaneillekin.

SDP itse on linjannut, että kehitysyhteistyörahoituksen taso tulee nostaa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2030 mennessä. Tätä samaa olen itse ollut mukana vaatimassa lukuisissa kampanjoissa ja kahden eri järjestön leivissä.

Törmäsin äskettäin brittijärjestö Bondin oppeihin siitä, mikä on järkevää, kun kehitysrahoituksen puolesta kamppailee. Yksi oppi vähän yllätti: Bondin mielestä ei kannattaisi toistella, kuinka pienestä summasta puhutaan.

Rikkailla mailla on siihen varaa, mutta halpaa se ei ole, Bond sanoo. Olen itsekin toistellut, kuinka pieni siivu alle prosentti on esimerkiksi ruisleivästä, mutta tiedän itsekin, että riihikuivana käteisenä ei puhuta ihan pennosista.

* * *

Katsotaanpa. Tänä vuonna Suomen kehitysyhteistyö on vähän alle miljardi euroa, ja 0,41 prosenttia kansantulosta. Osuuden kasvattaminen melkein kaksinkertaiseksi, vähän kansantulon kehityksestä riippuen, nostaisi rahamäärän johonkin kahden miljardin tietämille. Jos talous kasvaa kivasti, voi mennä ylikin.

Se tarkoittaisi vuositasolla samaa summaa kuin mitä nyt Suomessa annetaan maataloustukiin tai maksetaan Euroopan unionille (toki EU:lta tulee rahaa myös takaisin päin). Kaksi miljardia on sattumalta myös juuri sen verran, mitä valtiovarainministeriö on maalaillut leikkaus- tai veronkiristystarpeeksi – mutta koko pian alkavan vaalikauden ajaksi yhteensä, ei vuositasolla.

Isompiakin menoeriä Suomella olisi, vaikka kehitysyhteistyö nousisi kahteen miljardiin. Esimerkiksi sotilaallinen maanpuolustus olisi parikymmentä prosenttia isompi siivu ja eläkkeet yli kaksinkertainen summa. Tulopuolella alkoholivero yksin tuo sisään melkein koko unelmissa nostetun kehitysyhteistyön verran: 1,5 miljardia euroa.

Kukaan ei oleta, että kehitysyhteistyö kaksinkertaistetaan kerralla, vaan yleisesti nyt puhutaan kahden vaalikauden tavoitteesta. Se on konkreettisempi tavoite kuin pitkään tavoitteena ollut ”taloustilanteen niin salliessa”. Kuinka realistinen se on, jää nähtäväksi.

* * *

Koska rahamäärä on kohtuullisen suuri, sitä ei kannata peitellä tai vähätellä. Ehkä olisi parempi ylpeästi esitellä, että olemme ihan varteenotettavia toimijoita, jotka ansaitsevatkin sadat miljoonansa, ja mieluummin miljardin verran lisääkin.

Työ on tärkeää ja vaikuttavaa, ja se vaatii rahoitusta, ihan yhtä lailla kuin muutkin menot.

Sen toisteleminen, että raha on melko mitätön panostus, ei ole hyödyllistä, koska se ei ole totta. Niin väittäen tulemme myös sanoneeksi, että vaikka saisimme veronmaksajilta rahaa kaksin verroin, kaksi kertaa mitätön on silti aika mitätön määrä.

* * *

Se, että rahan suuruus on hyvä tunnustaa, ei tarkoita, etteikö meillä olisi siihen varaa tai velvollisuus sitä hoitaa.

Isoja rahoja ne ovat niillekin maille, jotka ovat tavoitteeseen päässeet. Jos Suomi nostaisi kehitysrahoituksen tuohon 0,7 prosenttiin kansantulosta, emme silti pääsisi Ruotsin, Norjan tai Tanskan rahamääriin, vaikka prosenteissa lähempänä olisimmekin.

Nyt näyttää siltä, että hallitukseen on tulossa puolueita, jotka kannattavat kehitysrahoituksen kasvattamista, joten jonkinnäköiset askelmerkit nollaseiskalle saadaan luultavimmin aikaan. Sellaisia määritteli jo istuva hallituskin.

Jos kasvu-uralle lähdetään etupainotteisesti, se lisää hankkeen realistisuutta, sillä tavoitteen lopullinen saavuttaminen jää joka tapauksessa seuraavalle hallitukselle.

Voimia vääntöön ja viisaita päätöksiä toivoen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *