Tällä hetkellä Afrikan maissa, kuten muuallakin maailmassa, puhutaan lähinnä koronasta. Mutta muutakin terveydenhuoltoon liittyvää olisi hyvä seurata.
Maailmanpankki, Tutkimuslaitos African Economic Research Consortium ja Afrikan kehityspankki julkaisivat äskettäin selvityksen kymmenen afrikkalaisen maan perusterveydenhuollon tilasta. Siinä katsottiin, osaako terveydenhuollon henkilökunta diagnosoida ja hoitaa tyypillisiä mutta vakavia tauteja kuten malariaa, keuhkokuumetta, ripulia, diabetestä, synnytyksen jälkeistä verenvuotoa ja synnytykseen liittyvää hapenpuutetta. Sen lisäksi selvitettiin, kuinka moni terveydenhuollon työntekijä oli saapunut työvuoroon sekä oliko hoitopaikassa lääkkeitä ja muuta hoitotarpeistoa.
Tulokset heittelivät maittain, mutta synkin tilanne oli osaamisessa. Asiasta kirjoittavat ajatushautomo Center for Global Developmentin tutkijat kehottavatkin kehityspolitiikkaa suunnittelevia kiinnittämään huomiota nimenomaan osaamiseen.
Oikean diagnoosin todennäköisyys oli vain 64 prosenttia – joka kolmas saa siis väärän diagnoosin. Oikean diagnoosin jälkeen 72 prosenttia sai oikeaa hoitoa. Eli kun nämä molemmat ottaa huomioon, todennäköisyys sille, että terveysasema antaa potilaalle oikeaa lääkettä tai muuta hoitoa tautiin on vain 45 prosenttia.
Malarian hoitohenkilökunta tunnisti 85 prosentissa tapauksista, diabeteksen vain 35 prosentissa. Hämmentävä yksityiskohta on, että Madagaskarilla vain 18 prosenttia diagnosoi oikein ripulin. Mitenhän se voi mennä väärin?
* * *
Poissaolot olivat keskimäärin 30 prosentissa, eli vajaa kolmannes henkilökunnasta lintsasi syystä tai toisesta, ja vain 42 prosentilla hoitopaikoista löytyi lääkkeitä kaikkiin perussairauksiin. 70 prosentilla oli minimitason terveydenhuoltovälineistö.
Kun nämä kaikki ottaa huomioon, vain 14 prosentissa hoitopaikoista oli paikalla henkilö, joka osasi diagnosoida ja määrät oikean hoidon, ja pystyi vielä antamaan lääkkeetkin.
Nyt pitää olla tarkkana ja välttää terveydenhuollon työntekijöiden syyllistämistä. On terveydenhuollon ja viime kädessä valtion tehtävä varmistaa, että paikalla on tehtäviin koulutettua ja motivoitunutta väkeä, ja että heillä on riittävät työvälineet. Tarvitaan kunnon koulutusta, palkkausta ja rekrytointia.
Kyse on resursseista, koska kyllä Afrikan maissa myös osataan. Olen itse nauttinut yksityisellä puolella mitä mainiointa terveydenhuoltoa niin Sambiassa, Mosambikissa kuin Tansaniassakin. On hoidettu malariat, leikattu vihoittelevat luomet ja poistettu merisiilin piikkejä sormista. Eräs suomalainen ystäväni sai lapsen Itä-Afrikassa, ja kehui sekä palvelua että osaamista taivaisiin. Rahalla ja vakuutuksilla saa.
Jos Suomessa joskus mietityttää yksityisen ja julkisen terveydenhuollon palvelutasojen ero, se ei ole mitään verrattuna enemmistöön maailman maista. Sen korjaaminen ei ole yksin kehitysyhteistyön tehtävä, vaan myös ja ennen kaikkea jokaisen valtion prioriteettien asettelun.
Kuva: US Army Africa