Kaataako kehitysapu Trumpin?

Kun kirjoitin tähän blogiin reilu kuukausi sitten siitä, että Yhdysvallat jäädytti muutaman miljardin verran kehitysapua, enpä osannut aavistaa, että oltiin sen tapahtumaketjun alussa, jonka varrella päästäisiin presidentin virkarikossyytemenettelyyn Yhdysvalloissa.

Nyt maassa halutaan selvittää, kiristikö Trump rivien välissä tai suoraan Ukrainaa sillä, että jäädytettyä kehitysapua alkaa taas tulla maahan, jos Ukrainassa tutkittaisiin entisen varapresidentin Joe Bidenin ja hänen poikansa Hunterin toimia ja mahdollista korruptiota. Siis kaivettaisiin kuraa Trumpin mahdollisesta vastaehdokkaasta presidentinvaaleissa.

Se olisi luultavasti rikollista: maan resursseja ja diplomatian koneistoa pitäisi käyttää kansakunnan eikä oman poliittisen edun ajamiseen.

* * *

Brookings-instituutin tutkija Robert Kagan esittää New Yorkerissa hyvän jatkohuomion. Trumpin Ukraina-politiikka kertoo poliittisen kulttuurin korruptiosta ja siitä, että yksi tapa vaikuttaa Yhdysvaltain politiikkaan on kaivaa lokaa Trumpin poliittisista vastustajista.

Kun tässä kerran käytiin kauppaa apumiljoonilla (jäädytettyä apua oli 400 miljoonaa dollaria), niin moni köyhä maa voi ottaa opiksi: kehitysapua voi jatkossa ostaa sillä, että kaivaa lokaa Trumpin vastustajista.

En usko, että Trumpin presidenttiys tähän kaatuu. Mutta kohtalon ivaa olisi, että valkoisen ylivallan kanssa flirttaileva politiikka saisi nenilleen siksi, että se käytti nimenomaan kehitysapua väärin ja korruptoituneesti. Eikö sellaisesta yleensä syytetä vastaanottajamaiden eikä rahoittajien hallituksia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *