Meillä oli viisi vuotta aikaa yli kymmenen vuotta sitten

Meillä on puolitoista vuotta aikaa pelastaa maapallo. Näin kirjoittaa ympäristötoimittaja Matt McGrath BBC:llä. Hän siteeraa prinssi Harrya, joka on vakuuttunut, että seuraavat 18 kuukautta on se aika, jolloin on toimittava.

Tai siis nyt enää 15 kuukautta, koska juttu on heinäkuulta.

Vuonna 2018 ilmastopaneeli IPCC:n raportin jälkeen puhuttiin paljon, että aikaa on 12 vuotta.

Ongelma on, että ennusteiden mukaan jo vuonna 2006 meillä oli vain kymmenen vuotta aikaa ja vuonna 2011 viisi vuotta.

Tai jos uskomme David Bowieta (niin kuin usein syytä on), myös vuonna 2007 meillä oli enää viisi vuotta. Ja kuulin huhua, että 1992 Rion ilmastokokouksen aikaan oli tapana sanoa, että meillä oli tuolloin kymmenen vuotta aikaa.

* * *

Aikaennusteet perustuvat yhtäältä ilmastotieteilijöiden uhkaavimpiin skenaarioihin ja toisaalta kansainvälisiin kokousaikatauluihin. 15 kuukauden päässä on ilmastokokous COP26, ja siihen mennessä on tapahduttava yhtä ja toista, siihen prinssi Harry viittaa. 2030 taas on rajapyykki monessa skenaariossa, joista julkisuudessa puhutaan. Siihen oli se 12 vuotta viime vuonna.

On houkuttelevaa alleviivata, että pitää toimia nyt ja että juuri nämä vuodet ovat ratkaisevia, jotta saataisiin ilmastotoimiin puhtia. Kirjat ja blogitekstitkin syntyvät paremmin, jos on tiukka deadline. Mutta tällaiset vuosiarviot aiheuttavat lopulta saman kuin se poika, joka sadussa huusi sutta: kun yksi vuosiennuste toisensa jälkeen menee ohi ja maailmanloppu ei tulekaan, voi olla vaikeaa uskoa seuraavaan.

Oikeampaa olisi puhua – niin kuin moni tekeekin – koko ajan vaikeammaksi ja kiireellisemmäksi muuttuvasta tilanteesta.

On olemassa murtumakohtia, joiden jälkeen aina jollekin asialle ei voida enää mitään, mutta tarkasti ne nähdään ehkä vasta jälkeenpäin, että tuossa se oli ja meni.

Ja jotta en taas olisi liian kyyninen, niin todettakoon, että ilmastotieteilijöiden yleiset ennusteet ovat menneet aika lailla nappiin. Ilmastotieteilijät ennustivat ilmastonmuutoksen 40 vuotta sitten aika lailla oikein. Nasa taas on ennustanut maapallon lämpenemisen hyvinkin tarkasti.

IPCC:n raporteista voi usein lukea, että ennusteita joudutaan korjaamaan uhkaavimmiksi, eli odotetut muutokset ovat tapahtuneet oletettua aiemmin. Eli kiire on, mutta vaikka kaikkea toivottua ei tehtäisi seuraavan 15 kuukauden aikana, on hyvin todennäköistä että olemme täällä pallolla vielä pari kuukautta senkin jälkeen. Myös silloin on toimittava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *