Kävin lomalla Sri Lankassa. Kuljin maata ristiin rastiin ja koetin nähdä kehitysyhteistyötä. Se ei ollut helppoa, vaikka minulla on kohtuullisen harjaantunut katse.
Olin jäänyt miettimään, missä kehitysyhteistyö näkyy, sillä tämän palstan alkaessa käsittelin sitä, kuinka esimerkiksi Afrikassa menestyvä keskiluokka tapaa dissailla kehitysapua. Mietin: mitä he siitä tietävät? Näkevätkö he apua missään vai kritisoivatko vain omia, ehkä vanhentuneita, käsityksiään?
Sri Lanka on ylemmän keskitulon maa, jossa apua ei ollut helppo nähdä. Yhden ambulanssin perässä kerrottiin sen olevan Unicefin lahjoitus. Teiden varsilla oli muutamien alueellisten kehityspankkien konttoreita, joiden rahoista varmaankin ainakin osa on apulähtöistä. Siinä se.
Mutta luulen, että vaikka olen hyvä bongaamaan kollegojen töitä, paljon jäi piiloon.
***
En ehkä nähnyt paljoa apua, koska suuri osa siitä on joko loppunut tai toimii kulisseissa. Kun sisällissota loppui Sri Lankassa vuonna 2009, perinteiset avunantajat vähensivät apuaan. Sen jälkeen Intia ja Kiina sekä kansainväliset kehityspankit ovat lisänneet tukeaan Sri Lankalle.
Sri Lanka saa virallista kehitysapua vajaat 350 miljoonaa euroa vuosittain. 61 prosenttia siitä menee infrastruktuuriin ja palveluihin. Ylivoimaisesti suurin avunantaja on Japani, joka rahoittaa mielellään infraa.
Eli kuten muissakin verrattain rikkaissa kehitysmaissa Sri Lankassa apu tarkoittaa teitä, talouden rakenteita, halpoja lainoja ja kaikkea sellaista, mikä ei ehkä satunnaiselle seikkailijalle heti pistä silmään.
***
Jos olisin ollut matkalla reilut kymmenen vuotta aiemmin, tilanne olisi ollut toinen. Vuoden 2004 tsunamin jälkeen apu Sri Lankalle yli kaksinkertaistui vuodessa ja pysyi korkeana parin vuoden ajan. Luonteeltaan hätäapu tietenkin myös näkyy: on autoja, telttoja, lentokoneita ja kunnostustyötä.
Satunnaisen hotellinpitäjän Johnin mukaan tsunamin jälkeinen apu teki Sri Lankan taloudelle hyvää: ennen ei paikallisia ihmisiä näkynyt ravintoloissa, nyt varallisuus on kasvanut ja se näkyy kulutuksessa. Ja tosiaan: srilankalaisseurueet istuivat rantapaikoissa ja juhlivat meidän muiden TURISTIEN(?) kanssa.
Johnin kotikutoinen kansantaloustiede voi pitää jossain määrin paikkansa: Maailmanpankin tilastojen mukaan Sri Lankan kansantulo on tosiaan noussut voimakkaasti 2010-luvun jälkipuoliskolla. Aaltojen lisäksi syitä voi tosin etsiskellä siitä, että Intia ja Kiina ovat kasvaneet räjähtämällä samaan aikaan, ja sellainen tapaa vetää pienempiä talouksia mukanaan. Kiina ja Intia tukevat Sri Lankaa suoraan, ja ne ovat myös kasvavia markkinoita kohtuullisen varakkaan ja teollistuneen Sri Lankan tuotteille.
Ja toki yksi syy siihen, että apua näkyy vähän, on sen pieni taloudellinen osuus. Sri Lankan kansantulo on 81 miljardia dollaria. 400 miljoonan apu on siitä alle puoli prosenttia.
***
Yksi yllätys tuli matkan loppupuolella. Ulkoministeriöstä otettiin yhteyttä ja kysyttiin, irtoaisiko kuva ja kommentti joltakulta hieman varttuneemmalta ihmiseltä, joka muistaisi, millaista vesihuolto oli 30 vuotta sitten.
Suomi nimittäin oli tukenut muinaisella 1980- ja 1990-luvulla vesihanketta, jolla oli pistetty Kandyn maakunnassa vesihuolto uusiksi. Sitä ennen oli kyläkaivoja ja tauteja, nyt vuorilta tulevaa vesijohtovettä. Olin sattumalta juuri silloin Kandyssa, ja olin ilahtuneena nauttinut laadukkaasta hanavedestä jo muutamia päiviä.
Ei sitä kukaan kadun miehistä tai naisista ainakaan enää tiennyt, että suomalaiset ja srilankalaiset virkamiehet ja insinöörit, ja veronmaksajat, olivat niiden putkien takana. Haastattelin rautatieasemalla Apopia, joka tiesi Suomen, muttei ollut kuullutkaan hankkeesta. Kehy virtasi raanasta lasiin, ilman että monikaan tiesi, että apu oli puhtaan veden takana.