Asenteet seksuaalivähemmistöjä kohtaan kovenevat, ja moni kehitysyhteistyön kumppanimaa säätää julmia lakeja. Miten kehitysyhteistyössä voitaisiin turvata sateenkaarioikeuksia?

Ghana sääti äskettäin tiukan homoseksuaalisuutta kriminalisoivan lain, ja Ugandassa yritykset kaataa vastaava homolaki epäonnistuivat.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat uhattuina, ja asenteet kovenevat. Uutisia lukiessani jäin miettimään, miten tällaisissa maissa voidaan tehdä kehitysyhteistyötä, jonka kantavia arvoja on syrjimättömyys?

Voiko esimerkiksi Ugandassa ylipäätään toimia, vai onko ympäristö niin vaikea, että parasta olisi mennä johonkin edes vähän liberaalimpaan naapurimaahan? Tai jos Ugandassa päättää toimia, miten voi välttyä itse vahingossa pönkittämästä ihmisoikeusloukkauksia?

Aina löytyy tuettavia liikkeitä

Päätin ottaa videopuhelun tuttavalleni Elina Vuolalle Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö Kiosiin. Hän työskentelee jatkuvasti näiden asioiden parissa, esimerkiksi juuri Ugandassa, ja on myös kouluttanut järjestöjä sateenkaarikysymyksistä kehitysyhteistyössä.

Hän sanoi, että sateenkaari-ihmisten tilanne on monissa riskimaissa niin vaikea, että tällä hetkellä on tarve valtavirtaistaa sateenkaarikysymyksiä ja tukea sateenkaariliikkeitä erityisesti.

”Oli konteksti miten vaikea tahansa, aina löytyy toimijoita, joita voi ja täytyisi tukea näinä haastavina aikoina.”

Vähintäänkin pitäisi kuulla tällaisten liikkeiden ääniä ja kartoittaa oman toimintansa riskit, jotta ei vain syrjitä lisää. Kehitysyhteistyössä puhutaan usein lääketieteestä lainatusta ”do not harm” -periaatteesta. Oikeastaan siihen voisi lisätä: ”But do something.”

Viisi ohjetta

Oli Elinalla myös tarkempia vinkkejä vaikeissa maissa toimiville järjestöille – tai miksei muillekin. Summaan niitä omin sanoin:

• Jos homoseksuaalisuus on kriminalisoitu tai vainoaminen aktiivista, on entistäkin vahvemmin huolehdittava siitä, ettei tuki valu sateenkaarivastaisille toimijoille. On myös syytä arvioida tiloja, joissa toimintaa järjestetään. Ainakin valtion tiloja tulisi välttää, sillä sateenkaari-ihmiset eivät uskalla niihin tulla. Hyvä keino olisi myös luoda yhteinen työkalu, jolla yhdenvertaisuutta seurataan ja arvioidaan.
• Jos sateenkaarioikeuksien julkinen puolustaminen on liian vaarallista, voidaan laatia laajoja ihmisoikeusohjelmia ja huomioida kaikkia ryhmiä. Sateenkaari-ihmiset on syytä pitää erityisesti mielessä, vaikkei tavoitteita julkisesti huutelisikaan.
• Jos koulutusten järjestäminen näistä teemoista on liian vaarallista, ne voi siirtää naapurimaahan. Kutsu osallistujia yli rajojen ja edistä kansainvälistä vaikuttamistyötä.
• Jos on odotettavissa, että sateenkaarisyistä ohjelma voi kohdata vainoa tai ratsioita, sopimuksiin ei kannata lisätä sateenkaarisanastoa. Sen sijaan niihin kannattaa kirjata, että toimintoja voidaan joutua perumaan turvallisuussyistä.
• Ja mikä tärkeintä: On hyvä aloittaa nämä keskustelut, ymmärryksen lisääminen ja valmistelut niin sanotusti hyvän sään aikana eikä toimia vasta, kun jotain leimahtaa. Viha ja vihapuhe voivat levitä hyvinkin nopeasti, jos esimerkiksi voimaan astuu uutta lainsäädäntöä, joka ikään kuin oikeuttaa vihan.

Mutta miten reagoin vitseihin?

Nämä ovat hyviä neuvoja, jotka ovat vielä kohtuullisen helppoja toteuttaa, kunhan niihin valmistautuu.

Oman kokemukseni mukaan vaikeistakin asioista voi puhua kokouspöytien ääressä, ja ihmiset konservatiivisissakin ympyröissä ovat avoimia keskustelemaan. Silläkin on painoa, jos arvoista puhuu rahoittaja.

Mutta vapaa-aika voi olla kinkkisempi. Mitä tehdä, jos illallisella tai oluella joku heittää asiatonta läppää tai kommentoi vaikka ravintolan henkilökunnan suuntautumisia törkeästi? Olen ollut tällaisissa tilanteissa, ja niin on Elina Vuolakin.

Siihenkin auttaa vain valmistautuminen.

”Minulle nämä tilanteet ovat kyllä jääneet mieleen, koska ne ovat tulleet yllätyksinä”, hän sanoo.

”Olen oppinut, etten ole seuraavassa tilanteessa niin valmistautumaton.”

Hänestä olisi parasta, jos suomalaisessa ja kumppaniorganisaatiossa jonkun työnkuvaan kuuluisi inkluusion ja syrjimättömyyden edistäminen. Sellainen henkilö voisi tukea muuta henkilöstöä siinä, miten puuttua näihin tilanteisiin.

Itse nykyään yrittäisin pitää pienen pilkkeen silmäkulmassa (vaikka väkisin) ja sanoa jotain sellaista, että ”come on, muistetaan syrjimättömyys.” Teinien tapa sanoa vähän ironisesti, että ”nyt ei ole fresh”, on itse asiassa aika nerokas, koska siitä ei helposti loukkaannuta. On parempi ojentaa hymyssä suin kuin sormi pystyssä.

Tekemistä myös Suomessa

Helposti näissä asioissa tulee ajatelleeksi, että ongelmat ovat vain jossain konservatiivisissa Afrikan maissa. Mutta se on ikävä kyllä väärin.

Elina Vuola sanoi, että myös Euroopassa ja meillä Suomessa on anti-gender-liikehdintää, mikä on johtanut takapakkiin täälläkin. Ja kyllä Suomessa osataan olla tökeröitä ja juntteja ilman sen suurempaa liikehdintääkin.

Olen ollut jopa kehitysalan illanvietoissa, joissa miesten sauna on ollut kaukana turvallisesta tilasta. En tiedä, oliko paikalla sateenkaariväkeä, mutta jos oli, moni tahditon vitsi olisi osunut kipeästi. Enkä niissäkään tilanteissa ole osannut sanoa, että nyt ei ollut fresh. Reagointi pitäisi tulla automaattisemmin, mutta helposti sitä jäätyy.

Hyvä olisi, jos sateenkaarikysymykset eivät jäisi yksittäisten ihmisten tai järjestöjen harteille. Meidän alamme rahoittajat kyllä arvostavat syrjimättömyyttä, ja kehitysyhteistyön tulee olla ihmisoikeusperustaista. Silti sateekaarioikeuksista ei taideta sanoa julkisen tuen ehdoissa mitään suoraan. Sukupuolten tasa-arvosta ja vammaisten ihmisten huomioimisesta sanotaan, joten ehkä ohjeita ja ehtoja voisi päivittää? Se olisi fresh.

Kuva: Alisdare Hickson/CC BY-SA 2.0 DEED