Väestökeskustelussa ollaan uudella tavalla huolissaan syntyvyydestä, vaikka maailmassa ihmisiä riittää. Hyvä elämä planeetan rajoissa ei kuitenkaan tarvitse erityisesti valkoisia suomalaisia.

Siitä ei ole kovin kauan, kun uutishaku ”väestönkasvu” tuotti lähinnä tuloksia, joissa kauhisteltiin, että meitä on kohta kuusi, sitten seitsemän ja sitten kahdeksan miljardia.

Puhuttiin väestöräjähdyksestä joko luonnon kantokyvyn tai tulevan (pelottavan) muuttoliikkeen näkökulmasta.

Viime aikoina uutisten sävy on ollut toinen.

Helsingin Sanomissa oli maaliskuussa pitkä uutinen uudesta uhkakuvasta, jossa väestö ei vain kasva, vaikka mitä yritetään. Nyt kasvun ohella ongelmia aiheuttaakin väestömäärän romahtaminen.

Muutosta selittää tietenkin perinteisten teollisuusmaiden huoli huoltosuhteesta: kuka maksaa eläkkeet ja tekee työt? Onneksi Hesarin tiedetoimittaja Annika Multanen kirjoitti seuraavana päivänä kolumnin, jossa muistutettiin, että työkykyistä väkeä pitäisi houkutella maahan eikä estää asettumasta tänne. ”Pian siirtolaisista kilpaillaan”, hän totesi.

Väestö ei räjähdä, tuskin romahtaakaan

On väestönkasvusta sentään tehty maltillista ja hidastakin journalismia.

Olen itsekin tehnyt juttuja, joiden sävy on ollut toiveikas. Ehkä emme ylikansoitakaan tätä palloa, kunhan afrikkalaiset vielä saadaan vaurastumaan ja kaupungistumaan ja siten samaan pienten perheiden malliin.

Kolmisen vuotta sitten Yle teki pitkän jutun siitä, että koko puhe väestöräjähdyksestä on ollut liioiteltua. Jutussa haastateltiin tietokirjailija Darrell Brickeria, jonka mukaan kutistuva ja kaupungistuva väestö merkitsee hyviä uutisia ympäristölle. Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch puolestaan lisäsi, että uutiset ovat huonoja taloudelle.

Viime vuonna Ulkopolitiikka-lehti teki oman pitkän juttunsa väestönkasvusta ja väestökeskustelusta. Jutun mukaan keskustelijoissa on kaksi ääripäätä: ne, jotka varoittelevat väestönkasvusta ja ne, jotka pitävät sitä jo ratkaistuna.

Ympäristötutkija Ville Lähde Bios-instituutista on kirjoittanut väestöstä niin Biosin blogiin kuin Kehitys-lehteenkin. Hän sanoo, että kokonaisuuden kannalta väestö on ”räjähtänyt”, mutta koko maailman aggregoitu väestönkasvu ei ole koko kuva. Jossain väestö vähenee, jossain kasvaa ja jossain pysyy tasaisena. Lähteen sanoin on käynnissä ”raju alueellinen erilliskehitys: kasvua, laskua, tasaantumista ja monensuuntaista muuttoliikettä”.

Lähde kirjoittaa, että ihmisten tarpeita, kuten ruokaa, liikkumista, asumista, terveyttä ja koulutusta, voidaan tyydyttää monin tavoin.

”Tuotetaanko sähköä ja lämpöä fossiilisilla vai puhtaammin keinoin? Onko liikkuminen rakentunut pääosin yksityisautoilun vai julkisen liikenteen varaan? Millainen osuus eläintuotannolla on ruokajärjestelmässä? Kuinka todellista kierrätys on?” hän kysyy.

”Globaalisti kysymys on siitä, päästäänkö kaikissa yhteiskunnissa ’ylikulutuksen’ ja ’alikulutuksen’ väliselle turvallisemmalle vyöhykkeelle, jossa voidaan suunnitella elämää tuleville vuosisadoille, ei vain selviämistä päällä olevasta historian pullonkaulasta.”

Tulevaisuuden geenit tulevat köyhistä maista

Vaikka pitkiä ja punnittuja puheenvuoroja on, suurin osa väestöpuheesta tuntuu nykyään aika kotikutoiselta. Väestö kasvaa Helsingissä maahanmuuton ansiosta. Päijät-Hämeessä väestönkasvua kannattelee Lahti. En haluaisi linkata paljon puhetta herättänyttä kauhistelua, että jollain tapaa ”aitoja” suomalaisia voi olla 90 vuoden päästä alle miljoona.

Oma napa kiinnostaa.

Mutta ei meidän tarvitse tehdä lisää vauvoja. Tietenkin moninaisessa maailmassa täytyy keksiä erilaisia ratkaisuja paikallisesti, mutta eihän se nyt ole mikään itseisarvo, että täällä talousmetsien laidoilla elää valkoisia janttereita, jotka katsovat jääkiekkoa ja kuuntelevat Ukkometsoa tai edes ystävääni Palefacea.

Se on totta, että olisi syytä löytää ihmisarvoinen, hyvä elämä, joka mahtuu planeetan rajoihin. Mutta sellaiseen ei jotenkin sovi rasismilta tuoksahtava kauhistelu siitä, että Matti ja Maija eivät saa tarpeeksi pieniä Matti-Maijoja maksamaan veroja.

Järjestellään hyvän elämän rakentamista meillä paremmaksi. Ja jos lapsia ja nuoria on liian vähän, annetaan heidän tulla tykömme ja toivotaan, että viihtyvät.

Ja jos joku on huolissaan geeneistä, niin huolen voi heittää romukoppaan. Evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius totesi toimittamassani Madventuresin maailmanselitys -kirjassa jo vuosikymmen sitten, että isoissa, köyhissä populaatioissa luonnonvalinta on kaikkein vahvinta.

”Täällä meillä päin elää teknologisoitunut eliitti, mutta ihmiskunnan tulevaisuus noin geneettisessä mielessä ei ole meistä peräisin”, hän sanoi.

Siellä missä on kurjimmat olot, voikin olla evoluution kannalta paljon kovempaa porukkaa kuin me.

”Luulisin, että on aika itsestään selvää, että heidän jälkeläisensä on suuremmalla todennäköisyydellä tulevaisuuden ihmisiä kuin meidän jälkeläiset”, Fortelius sanoi.

Kuva luotu Midjourney-tekoälyllä.