Pysäyttävä tutkimus: Jos joutuu naimisiin lapsena, kohtaa todennäköisemmin myös väkivaltaa kotona

Reilut kymmenen vuotta sitten kirjauduin kollegani kanssa hotelliin Mosambikin maaseudulla. Hotellin seinällä oli juliste, jossa muistutettiin, että aviopuolison lyöminen on väärin.

Työkaverini kysyi vastaanoton mieheltä, että mitenkä on, noudatatko julisteen ohjetta etkä koskaan lyö kotona. Kollegani oli mosambikilainen mies itsekin ja osasi kysyä tämän huumorilla – itse en olisi osannut.

Respan mies vastasi: ”Yritän olla lyömättä.”

Se nauratti kollegaa ja vähän minuakin, ja tovi rupateltiin siitä, miksi väkivallasta pitää pyrkiä eroon. Kaikki lyöminen on väärin, ja kotona nyt erityisesti. Olimme äijien kesken suloisen samaa mieltä, ainakin luulen niin.

* * *

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa edelleen noin kolmasosa naisista kokee lähisuhdeväkivaltaa, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkijatohtori Anthony Ajayi avaa tutkimuksen tuloksia The Conversation -sivustolla. 16 maan tietoja tarkastelemalla tutkijat selvittivät, että jos nainen on mennyt naimisiin ennen 18 vuoden ikää, hän on 20 prosenttia todennäköisemmi kokenut kumppanin aiheuttamaa henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Keskimäärin aikuisena naimisiin menneistä väkivaltaa oli viimeisen vuoden aikana kokenut 32,5 prosenttia, lapsena avioon menneistä 36,9 prosenttia.

Maakohtaiset erot ovat suuria: Ugandassa lähisuhdeväkivaltaa on eniten, eli 42 prosenttia naisista oli kokenut sitä, Mosambikissa taas vähiten, 17,5 prosenttia naimisissa olevista naisista. Alle 18-vuotiaina naimisiin oli Ruandassa mennyt 13,5 prosenttia naisista, Nigerissä taas yli 77 prosenttia.

* * *

Lapsiavioliitot eivät ole vähentyneet Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kahteenkymmeneen vuoteen, Ajayi sanoo.

Kaikkialla ei ole niin synkkä tilanne. Unicefin mukaan lapsiavioliittojen määrä vähenee globaalisti, ja suurin pudotus on ollut Etelä-Aasiassa, jossa niiden osuus on pudonnut 50 prosentista alle 30 prosentin.

Silti lapsiavioliittoja solmitaan vuosittain maailmassa 12 miljoonaa. Vähenemisen pitäisi kiihtyä, jotta päästäisiin siihen, ettei niitä olisi vuonna 2030 ollenkaan, niin kuin kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteissa toivotaan.

* * *

Tutkija Anthony Ajayi sanoo, että lapsiavioliittojen väheneminen johtaisi luultavimmin myös lähisuhdeväkivallan vähenemiseen. Lapsiavioliitot kuitenkin pitävät pintansa, koska yhteiskunnat ovat epätasa-arvoisia, tyttöjen koulutukseen ei panosteta, teiniraskauksia tulee, kulttuuriset käsitykset tukevat niitä eikä monessa maassa niitä ole lailla kielletty.

Kulttuurisia normeja voi hänestä muuttaa tiukalla lainsäädännöllä. Tällä hetkellä 43 Afrikan maata (55:stä) on määritellyt avioliiton alaikärajaksi 18 vuotta, mutta 27 niistä sallii poikkeuksia, jos vanhemmat ja / tai tuomari puoltaa. Kymmenen maata antaa jopa 10-vuotiaiden tyttöjen mennä naimisiin.

Lakien lisäksi Ajayin mukaan tarvitaan tietoisuuden lisäämistä: perheiden pitää tietää, kuinka haitallista sekä lapsiavioliitot että lähisuhdeväkivalta ovat.

Eli tarvitaan esimerkiksi niitä julisteita hotellien vastaanotossa, ja niistä sukeutuvia keskusteluja.

On surullista ja vähän kamalaa, että hotellin vastaanottovirkailija sanoo, että hän yrittää kovasti olla lyömättä. Silti se on askel oikeaan suuntaan. Hänkin tiesi, että väkivalta on väärin ja pyrki muuttamaan tapojaan.

Ehkä jatkossa vielä harvempi kuin 17,5 prosenttia Mosambikin naisista joutuu läimäyttävän käden tielle.

Kuva: Pixabay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5