Kehitysmaissa palkkaerot miesten ja naisten välillä ovat valtavat – tämä ei varmaan yllätä ketään. Mutta olisitko uskonut, että Sri Lankassa naiset tienaavat vain 30 prosenttia siitä mitä miehet? Tai Armeniassa 36 prosenttia?

Tutkija Justin Sandefur Center for Global Development -ajatushautomosta avaa palkkaeroja keskuksen blogissa. CGD on sivumennen sanoen pakollista seurattavaa kaikille, jotka haluavat pysytellä tästä alasta kärryillä.

Kolumbiassa naisten euro on alle 50 senttiä, Ukrainassa 55. Näin suuret erot selittyvät sillä, että CGD:n analyysissa korjataan usein palkkaeroissa oleva ja heidän mielestään virheellinen taustaoletus. Sen mukaan meidän tulisi vertailla työssäkäyvien naisten ja miesten ansioita keskenään. Jos naiset jäävät kotiin, jäävät ansiotkin yleensä pieniksi.

Raha on valtaa, joten jos halutaan oikeasti tarkastella taloudellista tasa-arvoa, on parempi ottaa laskuihin mukaan myös he, jotka tienaavat nolla euroa. YK:n arvion mukaan työssäkäyvän naisen euro globaalisti on 77 senttiä.

***

Usein meillä kehitysyhteistyössä valitaan työkalut tutusta pakista: ajatellaan, että naisten ansiot saadaan varmaankin ylös koulutuksella. Sandefur sanoo yllättäen, että se ei näytä auttavan.

Koulutukseen on jo nimittäin panostettu niin, että puolessa tarkasteltavista maista naiset ovat jo koulutetumpia kuin miehet. Hän ottaa esimerkiksi Intian, jossa naiset jäävät paljon helpommin kotiin kuin miehet ja poliittinen osallistuminen on vähäistä, mutta naiset ovat miehiä useammin käyneet ensimmäisen tai toiseen asteen koulutuksen kuin miehet.

Koulutetaan tietenkin tyttöjä jatkossakin, se on järkevää puuhaa. Mutta rahan tasa-arvoon saattaa piillä sama asennevamma kuin joka aiheuttaa sen, että Maailman talousfoorumiin osallistui enemmän Michael-nimisiä henkilöitä kuin naisia.

Ei se johdu siitä, etteikö koulutettuja naisia olisi olemassa. He eivät vain saa mahdollisuuksia käyttää koulutustaan.