Kaksi vuosikymmentä sitten kehitysmaaliikkeen piiriin tuli uusi toimija, Reilu kauppa. Kävin itsekin marketeissa ja Järvenpään puistobluesissa ”maistattamassa”, eli antamassa näytteitä kansalle. Kahvia kaadettiin, banaaninpaloja jaettiin.
”Ihan banaanilta maistuu”, sanoi moni, vähän naureskellen. Osa kävi piruilemassa ja vänkäämässä vastaan. Ei kuulemma auttanut mitään, ei koskaan saisi asemaa markkinoilla. Myös toiset aktivistit dissasivat: Reilu kauppa leikki suuryritysten kanssa ja vain viivästytti vallankumousta ja viherpesi niiden pahoja töitä. Jos kahvijätti myi prosentin kahvistaan reiluna, oikeuttiko se lopun 99 prosentin riiston?
Reilu kauppa täyttää tänä vuonna 20 vuotta Suomessa. 20-vuotisjuhlassa puhunut presidentti Tarja Halonen muisteli, kuinka presidentinlinnassa oli sanottu, etteivät linnan kahvinkeittimet kestäisi Reilun kaupan kahvia. Ne menisivät rikki. Halonen käski arvovaltansa painolla kokeilemaan, ja kas, keittimet kestivät.
Kulisseista kuului, että monet isot yritykset, jotka nykyään ajavat Reilua kauppaa, suhtautuivat tulokkaaseen erittäin skeptisesti. Jossain vaadittiin sukupolvenvaihdos, ennen kuin pää kääntyi.
* * *
Nykyään Reilu kauppa on astunut valtavirtaan, vähän samaan tyyliin kuin kasvissyönti ja luomuruoka vähän myöhemmin. Nekin olivat 1990-lopun aktivistien juttuja, joita minäkin sain puolustella ilta toisensa perään naureskelevalle kaveripiirille (josta osa nykyään on kasvissyöjiä).
Reilu kauppa on myös myötävaikuttanut laajempaan eettisen kuluttamisen buumiin, jossa toimijoita ja kilpailijoita riittää.
Uusia asioita vastustetaan, ainakin uusia hyväntekeväisyyden ja idealismin muotoja. Ehkä arvostelijoista tuntuu, että aktivistit ylenkatsovat heitä? Tai ehkä se on jokaisen sisäinen ääni, joka pyrkii perustelemaan, että omat valinnat kestävät moraalista päivänvaloa eikä mitään tarvitse muuttaa? Joka tapauksessa tarve perustella hippien puuhastelu kumoon on suuri. Kyynikko on aina omasta mielestään realisti.
Ja sitten kestää vuosikymmen tai pari, että aktivistien lempilapsista tulee arkista monelle entiselle kyynikolle.
Kaikki aktivistien ideat eivät tietenkään jää elämään. Älä osta mitään -päivä taitaa olla unohdettu, ja harvempi taitaa enää katsoa pitkistä yritys- ja tuotelistoista, minkä kaikkien monikansallisten yritysten tuotteita on boikotoitava. Itsekin pidin pientä vihreää kirjaa pitkään mukana.
* * *
Mikä sitten olisi nykyään sellainen ilmiö tai asia, jota nyt vastustetaan ja jolle naureskellaan – ja joka voisi nousta valtavirtaan 10 tai 20 vuoden päästä?
Lentämisen vähentäminen ja maata pitkin matkailu, sähköautoilu, uusiutuva energia ja energiankäytön vähentäminen ovat jo matkalla sinne, vaikka vastustajia on (ja on Reilulla kaupallakin edelleen kriitikkonsa).
Mutta joku oikeasti marginaalissa oleva asia? Niitä on vaikeaa ajassa elävän tunnistaa. Entä joku muuttoliikkeeseen ja turvapaikanhakijoihin liittyvä teema? Sukupuolivähemmistöjen oikeudet? Eläinten oikeudet? Joku intersektionaalisesta feminismistä nouseva teema?
No. Varmaan oikeasti moni sellainen teema, josta minä en ole kuullutkaan. En enää ole nuori aktivisti.