Resurssikirousta ja suljettuja rajoja – eli miksi Etelä-Tansania ja Pohjois-Mosambik ovat sama ja eri paikka

Meri on utuinen, vihreä tummaa ja kiiltelevää. Valo ja kuumuus tekevät kaikesta vähän maitomaista tai harsoista. Palmuja, punertavaa savea tiellä ja seinissä, mopojen pärinää, muutama baobab ja joillain ihmisillä islamista kertovat vaatteet. Silti illalla olutpullotkin napsahtelevat joillakuilla auki, sillä uskontoon suhtaudutaan sallivasti.

Mtwara on pienehkö, noin sadan tuhannen asukkaan kaupunki Etelä-Tansaniassa. Laajalle levittynyt alueellinen pääkaupunki, teitä pitkin vajaan 600 kilometrin päässä maan pääkaupungista Dar es Salaamista.

En ollut ikinä käynyt täällä, mutta paikka vaikutti tutulta.

Lähin merkittävä kaupunki tästä etelään on Pemba, Mosambikin Cabo Delgadon provinssin pääkaupunki. Asuin ja tein kehitysyhteistyötä siellä pari vuotta noin kymmenen vuotta sitten.

Sekin on noin sadantuhannen ihmisen kaupunki, alueellinen, unelias keskus. Suomalaisen silmiin hyvin samannäköinen paikka: sama luonto, samat ihmiset. Ennen molemmat kuuluivat Sansibarin sultanaattiin ja vielä vähän aikaa sitten oli tavallista, että molempien maiden kalastajat kulkivat kazkasi- ja kusi-tuulien mukana kuukausiksi rantaviivaa ylös ja alas. Osalla on perheet niin etelässä kuin pohjoisessa.

Silti kun Mtwarassa puhuu Pembasta, tansanialaiset ajattelevat ensin samannimistä saarta, joka on osa Sansibarin saariryhmää. Tansanian ja Mosambikin rajalla kulkee Rovuma-joki. Liikenne sen yli on vähäistä.

* * *

Tuli niin nostalginen olo, että soitin Mtwarasta ystävälleni Pembaan, pitkästä aikaa. Aikaa visiitille ei ollut, mutta eipä se olisi auttanut, ystävä sanoi, sillä tiet Mosambikin puolella olivat poikki.

”Ai niiden hyökkäysten tähden?”

”Ei, vaan sillat ovat sortuneet kai sateessa.”

Mutta hyökkäystenkään tähden matkailua rajan tuntumassa Mosambikissa ei voi suositella.

Pohjoismosambikilaiset ovat olleet ihmeissään väkivaltaisuuksista, joita viime vuosina on nähty yhä enemmän. Paikalliset nuoret miehet ovat perustaneet asejoukon nimeltä Ansar al-Sunna ja sanovat edustavansa Daeshia eli Isistä. He tekevät tuhoisia iskuja ja kuvaavat videoita nettiin.

Teorioita riittää, mutta kukaan ei tiedä tarkkaan, mistä on oikeasti kyse. Se on tyypillistä kun media on huono ja korruptio suurta: huhuja on paljon, luottamusta vähän, motiiveja piilossa kenellä tahansa. Pikkurikollisia vai jotain suurempaa? Ystäväni ei osannut sanoa.

Pemba näyttää äkkiseltään aika lailla Mtwaralta.

Joka tapauksessa taustalla on se, että Pohjois-Mosambikin syrjäseudut ovat todellista unohdettua marginaalia. Esimerkiksi paljon väkivaltaa nähneestä Mocímboa da Praiasta on yli 2500 kilometrin ajomatka pääkaupunki Maputoon. Lennot provinssin pääkaupungista Pembasta ovat kalliita. Köyhän maan syrjäseuduilla aivan oikeutetusti tunnetaan, että hallitus on unohtanut heidät.

Samaan aikaan pohjoisen rannoilta on löytynyt maakaasua, ja ihmisiä on pakkosiirretty mailtaan, pelloiltaan ja kalastusvesiltään. Jo pitkään Pohjois-Mosambikin satamien kautta on kuljetettu valtavia määriä norsunluuta, laittomasti hakattua puuta, mineraaleja ja huumeita, ja järjestäytyneen rikollisuuden lonkerot ulottuvat poliittiseen ja kaupalliseen eliittiin.

Voidaan puhua resurssikirouksesta: valtaapitävät saavat luonnonvaroista niin paljon resursseja, ettei (ainakaan syrjäseutujen) kansasta tarvitse välittää, koska ei sieltä tule verotulojakaan. Eriarvoisuus kasvaa.

Syrjäseuduilla ihmiset pärjäilevät pitkälti omin voimin ja avuin.

* * *

Maaperä on otollinen vihalle. Huhutaan, että ryhmän perustamisen takana olisi kenialaisen radikaalisaarnaaja Aboud Rogo Mohammedin seuraajia. Liikkeen nykyisistä yhteyksistä Tansaniaan, Keniaan ja Somaliaan kuiskitaan. Mutta tosiaan, huhut ovat syrjäseuduilla yleisiä kuin sääsket sateella.

Pitkään Mosambikin hallitus peitteli ongelmaa, mutta viime aikoina Pohjois-Mosambikissa on nähty ulkomaisten turvallisuusfirmojen helikoptereita ja valkoisia palkkasotilaita. Al-Sunnan nuorukaiset ovat alkaneet vaatia Mosambikiin sharia-lakia korvaamaan korruptoituneen hallituksen.

Se tuntuu minusta kummalliselta, koska Mosambikin islam oli minusta vähän kuin Suomen kristinusko, kädenlämpöistä tapauskonnollisuutta, elämänarvoja ja vanhempien edessä vähän kunnollisemmin käyttäytymistä.

Ystäväni oli selvästi huolissaan. Hyökkäykset eivät olleet tulleet kaupunkiin saakka, mutta koko ajan lähemmäs.

* * *

Tansanian Mtwarassa ihmiset eivät juuri halunneet puhua Mosambikin väkivaltaisuuksista, vaikka rajalle on vain 50 kilometriä. Ei niistä oikein tiedetty, ihmiset sanoivat. Tiedän, että olin vain muutaman päivän visiitillä eikä niin nopeasti saavuteta sellaista luottamusta, joka vapauttaa spekuloimaan.

Ihmiset sanoivat, että asialla ei ollut mitään tekoa Tansanian kanssa ja että täällä oli joka tapauksessa rauhallista. Ehkä joku rikollinen joskus tuli rajan yli.

Ihmisten arjessa tai satunnaiselle matkaajalle jännitteet eivät näy. Tässä katsotaan jalkapalloa Mikindani Bayssä Mtwaran liepeillä.

Mosambikissa taas väkivaltaisuuksien linkki Tansaniaan tuntuu ihmisistä ilmeiseltä. Miksi muuten väkivaltaa olisi juuri siellä, rajan tuntumassa? Radikaalimmat uskonnolliset äänet tuntuvat kantautuvan pohjoisemmista maista samaan tapaan kuin väkevin noituus ja parhaat parantajat, jotka aina tulevat jostain kauempaa, vuorten ja rajojen takaa.

Ei tuntunut uskottavalta, että kukaan ei tietäisi mitään. Samat makonde-heimon suvut asuvat rajan molemmin puolin.

* * *

Myös Tansanian puolella rajaa on löytynyt maakaasua. Miksei olisi, niin lähellä seudut ovat toisiaan. Täälläkin on paljon tyytymättömyyttä, koska luonnonrikkauksien hyödyt tuntuvat valuvan pääkaupungin eliiteille. 2013 oli väkivaltaisia mellakoitakin.

Mtwaraa ja Pembaa, Etelä-Tansaniaa ja Pohjois-Mosambikia yhdistää se, että nämä naapurukset ovat maidensa periferiaa. Molemmat syrjäseudut katsovat kauas pääkaupunkiin, joka pitää heitä paitsi luonnonvarojen lähteenä, myös juntteina. Palvelujen osalta junttilat on unohdettu.

Tästä vaikeasta sopasta nousee mieleeni kaksi ajatusta, vaan ei kunnon vastauksia.

1) Levottomuutta, resurssikirousta ja väkivaltaa ei varmaankaan voiteta ilman räikeän eriarvoisuuden ja korruption vähenemistä. Maaseutu on otettava messiin ja järjestäytynyt rikollisuus pantava kuriin (onnea vaan matkaan).

2) Onpa hullua, että ihmiset ovat piirtäneet ja vahvistaneet tällaisia rajoja. Britit, saksalaiset ja portugalilaiset, mitä hittoa? Ennen Rovuma oli joki, jota pitkin kuljettiin ja kalastettiin virtahepoja väistellen. Nyt se on suljettu paikka, jonka toisella puolella asiat ovat tuntemattomia ja pelottavia. Sen molemmin puolin ollaan unohdettua periferiaa, jonka rikkaudet pumpataan muualle.

Kuvat: Esa Salminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.