Suomen sisällissota vuonna 1918 alkoi käytännössä heti itsenäistymisen jälkeen. Long Playn hienossa artikkelissa Kaksi miestä maan alla kuvataan tilanteen kaoottisuutta ja ulkovaltojen roolia konfliktissa, niin että mieleen nousevat Afrikan maiden sisällissodat paljon myöhemmin.

Esimerkiksi Mosambik ajautui sisällissotaan pari vuotta itsenäistymisensä jälkeen vuonna 1977. Oppositiota rahoitettiin Etelä-Afrikan apartheid-hallituksen ja Rhodesian valkoisen hallituksen kirstuista, valtapuolue Frelimoa pääosin Neuvostoliitosta. Malawin diktaattori Hastings Banda nautti naapurin sekasorrosta niin, että tuki molempia osapuolia.

Vastaavasti Suomen sodan osapuolet eivät olisi pärjänneet ilman Neuvosto-Venäjän ja Saksan tukea.

Long Playn artikkelin kirjoittanut Ville Blåfield siteeraa Eino Leinoa, jonka kuvaus Helsingistä on kuin mistä tahansa Afrikan maiden sisällissotia käsittelevästä elokuvasta.

”Punaisten aseistettuja autoja kiiteli kaikkialla, niissä julmannäköisiä miehiä kiväärit ojolla yleisöä kohti, samoin siellä täällä marssivia kolonneja, jotka pysähtyivät milloin minkin talon edustalle. Ja Pohjois-Esplanadilla tuli vastaani samanlainen ryysyjoukkue, jonka etupäässä kivääriään huitova hullu mies, ikenet irvessä, silmät vauhkoina päässä ja koko kasvoilla niin mielenvikainen ilme, että sain heti melkoista oikeamman käsityksen koko tämän kapinan luonteesta ja tarkoitusperästä. Helsinki oli roskaväen vallassa.”

***

Mutta niin karua kuin se onkin sanoa, suomalaiset hoitivat sotimisen ja etenkin jälkipyykin mosambikilaisia paremmin. Sisällissota kesti vajaat neljä kuukautta, kun mosambikilaiset sotivat 15 vuotta. Itsenäisyyssota portugalilaisia vastaan ennen sitä oli kestänyt 10 vuotta. Sisällissodassa Mosambikissa kuoli noin miljoona ihmistä, osa nälkään.

Niin kuin Blåfield kirjoittaa Long Playssa, Suomessa voittajat olivat (vankileirien hirvittävän joukkolahtailun ja muun verenvuodatuksen jälkeen) yllättävän hyvin häviäjien asialla: alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota ja jakamaan valtaa, maata ja sivistystä kaikille taustasta riippumatta. Se on ainutlaatuista, mitä sisällissotiin tulee.

Esimeriksi niin sanotut torpparilait olivat kokonaisuudessaan säädetty vuoteen 1922 mennessä. Sen sijaan Afrikassa maakysymys on edelleen pitkälti hoitamatta. Mosambikissa voittajat ovat pitäneet käytännössä kaiken itsellään, mistä syystä siellä kyteekin matalan intensiteetin konflikti. Työtäkin on vaikeaa saada, jos ei ole oikean puolueen kirjaa.

Suomessa sisällissodan häviäjät muodostivat hallituksen hyvin pian sodan jälkeen, Väinö Tannerin johtaman vähemmistöhallituksen vuonna 1926. Mosambikissa Renamolle ei ole haluttu antaa valtaa edes niissä maakunnissa, missä se on voittanut vaalit.

Eli Suomen maakuvan edistäjät, ohoi! Vaikka sisällissodassa riittää meilläkin vielä purettavaa, eikä tällaisilla asioilla ole tapana henkseleitä paukutella, voisi Suomen esimerkkiä myös ihan ylpeästi esitellä maailmalla.