Taliban perii paremman Afganistanin – mutta mitä se sillä tekee?

Kaikki katsovat nyt Afganistania ja odottavat, mitä siellä tapahtuu. Taantuuko maa Talibanin alla keskiaikaan, tuleeko siitä syrjitty ja eristäytynyt terrorismin pesäke?

Uutisissa aina välillä muistetaan sanoa, että viimeisen 20 vuoden aikana Afganistanissa on tapahtunut paljon hyvää, eivätkä esimerkiksi tyttöjen koulutukseen laitetut rahat ole menneet hukkaan.

Naiset ja tytöt ovatkin päässeet osallistumaan yhteiskuntaan – käymään koulua, opiskelemaan yliopistossa ja käymään töissä jo kahden vuosikymmenen ajan.

Suomen kehitysyhteistyöllä on muun muassa tuettu naisia, lapsia, infraa ja journalisteja, ja raivattu miinoja. Tuloksista ja niiden pysyvyydestä kertoo lisää asiantuntija Merja Mäkelä ulkoministeriön sivuilla.

* * *

Kun Taliban nousi edellisen kertaa valtaan Afganistanissa vuonna 1996, se sai tosiaan johdettavakseen monessa suhteessa erilaisen valtion kuin nyt.

Maailmanpankin tilastot Afganistanista ovat harvinaisen puutteellisia, mutta tiedon rippeetkin näyttävät selkeästi hyvää kehitystä.

Kansantalous on liki nelinkertaistunut, ja vaikka väkilukukin on melkein kaksinkertaistunut vuodesta 1996, on maan talous päätä kohden kuitenkin selkeästi parempi kuin ennen. 20 vuotta sitten ostovoimakorjattu kansantulo henkeä kohden oli 877 dollaria, nyt 2088. Jos vertaa sitä nykyisiin maihin, Afganistan nousi Somalian tasolta Ruandan verrokkimaaksi. Edelleen siis vähiten kehittyneiden maiden joukossa, mutta käyrä on kulkenut tiukasti yläviistoon.

Vuonna 1996 lapsista koulua kävi 42 prosenttia, minkä Taliban pian puolitti käskemällä tytöt kotiin. Vuonna 2019 koulua kävivät tilastojen mukaan kaikki.

Työssä käyvistä ihmisistä naisia oli tuolloin 15 prosenttia, nyt 21 prosenttia. Elinajanodote syntymässä oli 54, nyt 64 vuotta.

Selkeitä parannuksia, ja näitä tilastoja voi tutkailla tulevina vuosina ja yrittää analysoida, mitä Taliban tällä perinnöllään tekee.

* * *

Kahden vuosikymmenen aikana Afganistanissa on myös rakennettu hallinnollista kykyä lukuisin hankkein. Afganistan on itse asiassa Intian jälkeen maailman toiseksi suurin avun vastaanottaja, ja puolet sen saamasta avusta on kohdennettu yhteiskunnan palvelujen kehittämiseen.

Siellä on siis ainakin vielä äskettäin ollut koko joukko koulutettuja virkamiehiä eri tasoilla, kunnista valtioon. Mitähän heille käy? Jäävätkö he ministeriöihin ja kuntiin? Opettajiksi, poliiseiksi? Vai katsotaanko heidät vihollisiksi, pakenevatko he maasta?

Vallankumousarmeijoille käy usein niin, että kun ne voittavat, pitäisi jostain keksiä osaavia ihmisiä pyörittämään hallintoa. Afrikassa näin kävi monelle maalle, kun itsenäisyys voitettiin, ja sissien piti yhtäkkiä ryhtyä pyörittämään kokonaisia valtioita. Sellaiseen on harvoin osaavaa väkeä tarjolla.

Nyt lyhyellä tähtäimellä taitaa ainakin olla niin, ettei varaa palkkoihin ole, ulkomailla olevat varat on jäädytetty ja rahalähetyksetkin mahdottomia.

* * *

Tilastoissa näkyvistä edistysaskeleista huolimatta ei pidä kuvitella, että ennen Yhdysvaltain vetäytymistä kaikki olisi ollut kohtuullisen hyvin ja hallinto rullasi rasvattuna. Afganistanissa oli 20 vuoden ajan ihan kunnon sisällissota, ja isot osat maaseutua oli Talibanin hallussa.

Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Olli Ruohomäki kuvasi vielä toukokuussa UP-lehdessä, kuinka itsemurhaiskuja tapahtui säännöllisin väliajoin.

Presidentti Ashraf Ghanin johtama valtio oli heikko ja korruptoitunut.

* * *

Vuonna 2017 toimiessaan Kabulissa Suomen väliaikaisena asiainhoitajana Ruohonen tapasi Talibanin sisäpiiriläistä Abdul Salaam Zaaefia. Tämä toivotti ulkomaalaiset siviilit tervetulleiksi tekemään yhteistyötä maan kehittämiseksi.

Mutta onkohan kehitysyhteistyön kumppaneilla halua jatkaa yhteistyötä Afganistanin hallinnon kehittämisen kanssa? Kukaan ei varmaankaan halua, että hauras valtio murentuu ja hallinnon kehittäminen menee hukkaan. Eikä sekään ole kenenkään etu, jos Afganistanista tulee syrjään jätetty maa, jossa terrorismi kytee. Se vaikuttaa kuitenkin koko maailmaan.

Mutta yhteistyö vaatisi diplomaattista ja taloudellista yhteistyötä sekä kehitysapua. Sen perusteleminen veronmaksajille on tehtävä, jota en kadehdi.

Paljon riippuu varmasti siitä, pitääkö uusi hallinto sanansa siitä, että tällä kertaa asiat ovat toisin. Että tytöt pääsevät kouluun ja naisten oikeuksia kunnioitetaan.

Talibanin englanninkieliset tiedottajat saattavat puhua oikeita asioita, mutta onkohan puheissa perää, ja seisovatko kaikki taistelijat niiden takana? Jos eivät, saako Taliban pidettyä rivinsä suorina? Alustavien tietojen mukaan ei siltä näytä, sillä vaikka Taliban puhuu anteeksiannosta, se myös näyttää etsivän edelliselle hallinnolle työskennelleitä afganistanilaisia.

Ainakin Olli Ruohomäen mukaan Taliban on muuttunut järjestö. Hän kirjoittaa, että vielä 2000-luvun alusta vuosikymmenen vaihteeseen asti Taliban suhtautui vihamielisesti ulkomaisten rahoittajien kehitysyhteistyöhankkeisiin. Sittemmin sen asenteissa on tapahtunut suuri muutos. Joillain Talibanin jo aiemmin hallinnoimilla alueilla tytöt ovat päässeet kouluunkin.

Ruohomäki toteaa, että myös talibanien poliittinen johto ymmärtää, että paluu 1990-luvun islamilaisen emiraatin aikakauteen ei ole mahdollista, ja että ympäröivä maailma on muuttunut vuosikymmenien saatossa.

Talibanin visio valtiosta on Ruohomäen mukaan astetta konservatiivisempi versio saudien mallista.

”Taliban pitää Saudi-Arabiaa yhteiskunnallisena mallinaan ja on ihmetellyt, miksi Saudi-Arabia kelpaa lännen liittolaiseksi mutta Taliban ei”, Ruohomäki kirjoittaa.

Kuva: Hassan Reza / CC BY 2.0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.