Trump tapasi Kenian presidentin ilman kömmähdyksiä

Kenian Uhuru Kenyatta oli toinen afrikkalainen valtionpäämies, jonka Donald Trump tapasi kahden kesken sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti (väitetysti) kutsui lukuisia köyhiä maita paskaläviksi. Miehet tapasivat maanantaina 27. elokuuta valkoisessa talossa.

Trump oli aiemmin pressakaudellaan tavannut kasvotusten Afrikan johtajista vain Egyptin Abdel Fatah al-Sisin ja Nigerian Muhammadu Buharin, 75. Nigerian johtajan tapaamisen jälkee Trump sanoi Financial Timesin mukaan, ettei halua enää koskaan tavata ketään niin elotonta ihmistä.

Ilmeisesti 56-vuotias Kenyatta oli enemmän Trumpin, 72, mieleen, koska ainakaan vielä ei ole kuulunut vuotoja, joissa tämä haukkuisi Kenyattaa selän takana.

Amerikka on menettänyt suosiotaan Afrikassa, ja Financial Timesin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan erityisesti Kiina, mutta myös Intia, Arabiemiraatit ja Turkki ovat nykyisin paremmissa kirjoissa Afrikan mantereella. Ranskakin on petrannut suhteitaan entisiin siirtomaihin viime vuosina. Trump on lähinnä puhunut läpiä päähänsä lisääntyneistä valkoisten farmarien murhista Etelä-Afrikassa.

Sinänsä voisi kuvitella, että Trump löytäisi helposti yhteisiä säveliä Afrikan presidenttien kanssa. Afrikassakin on itsepäisiä ja itsevaltaisia johtajia, jotka ovat rikastuneet bisnespuolella, jotka mielellään nostavat sukulaisiaan korkeisiin asemiin ja joita ihmisoikeudet eivät niin kiinnosta.

Kun Yhdysvallat eristäytyy ja kääntyy itseensä, muut yhdistyvät. Se voi kostautua eristäytyjälle. Tällä kertaa presidentti Trump onnistui sentään juttelemaan afrikkalaisen johtajan kanssa loukkaamatta vastapuolta.

On erikoista, että sellainen on presidenttitason tapaamisessa uutinen, mutta elämmekin erikoisia aikoja. Puoliksi odotin, että Trump olisi pyytänyt Uhuru Kenyattalta Obaman kenialaista syntymätodistusta, mutta turhaan.

Uhuru Kenyattalla sen sijaan on kiireiset verkostoitumisajat. Trumpin tapaamisen jälkeen hän lentää takaisin Keniaan tapaamaan Britannian Theresa Mayn, joka tiettävästi haluaa perustaa Nairobiin viisumiosaston käsittelemään Britteihin pyrkivien hakemuksia. Sieltä Kenyatta liihottaa Kiinaan, jossa järjestetään Kiinan ja Afrikan välisen yhteistyön konferenssi. Sitten onkin aika palata Yhdysvaltoihin, sillä New Yorkissa istutaan YK:n yleiskokousta.

Kenialaislehdistön mukaan maassa seurataan tarkkaan, kuinka hyviä diilejä Uhuru pystyy maalle sopimaan. Kiina ainakin haluaa rakentaa rautateitä ja Yhdysvallat haluaa turvallisuusyhteistyötä erityisesti Afrikan sarven suhteen sekä rakentaa Mombasa–Nairobi-valtatien (joka kulkisi kiinalaisten rakentaman uuden rautatien vieressä).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.