Kaisa Toroskainen oppi Ghanassa, että pelkkä tieto ei riitä, jos tahto parannuksiin puuttuu.
”Öljy, kaasu ja mineraalit. Siunaus ja kirous, jotka tuovat Afrikkaan ulkomaisia investointeja, verotuloja ja työpaikkoja mutta myös korruptiota, yritysten veronkiertoa ja ympäristötuhoja.
Tuo kaikki kiinnosti minua, ja päädyin kahdeksi vuodeksi Natural Resource Governance Institute -järjestöön Lontooseen. Järjestö tutkii esimerkiksi kaivosalan verotusta ja esittää keinoja, joilla voi tehostaa verotuksen läpinäkyvyyttä. Se ei keskity yksittäisiin väärinkäytöksiin, vaan pyrkimys on rakentaa järjestelmiä, jotka eivät edes mahdollista niitä.
Siirryin Lontoosta Ghanan-maatoimistoon. Työskentelisin myös Guineassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Kullakin valtiolla on omat ongelmansa. Ghanassa ulkomaiset yritykset hallitsevat kaivosalaa, eivätkä paikalliset yritykset pääse hankintaketjuihin. Kongossa korruptioon ei puututa, sillä paikalliset poliitikot omistavat osan kaivoshankkeista veroparatiisien kautta.
Luonnonvaroissa liikkuvat isot rahat, joista moni haluaa siivunsa.
Luonnonvaroissa liikkuvat isot rahat, joista moni haluaa siivunsa.
USEAT AFRIKKALAISET valtiot kuuluvat EITI-järjestelmään, joka ajaa kaivos-, kaasu- ja öljytulojen läpinäkyvyyttä. Niiden pitäisi julkistaa esimerkiksi kaivoslupa- ja verotiedot. Käytännössä tieto ei johda muutoksiin, ja valvonta jää kansalaisyhteiskunnalle.
Otan esimerkiksi Ghanan. Vuonna 2011 maan parlamentti hyväksyi öljyvarojen hallintalain, jossa myös perustettiin kansalaisten ryhmä valvomaan öljyvarojen käyttöä. Ryhmän perustamiseen virtasi kehitysyhteistyörahaa, ja alun innostus oli suurta.
Mutta: hallintalaissa ei varattu rahaa ryhmän toimintaan. Henkilöstöä ei voitu palkata, taitoa valvomiseen ei ollut. Silti ryhmä tuotti vuosittain valvontaraportin.
Kului vuosia. Vähitellen kansalaiset, oppositio ja jopa hallituspuolueet alkoivat havahtua öljyvarojen väärinkäyttöön. Valvontaraportit saivat arvostusta. Yhteinen tahto löytyi. Lakia uudistettiin, ja ryhmä sai rahoitusta toimintaansa, kuten toimiston perustamiseen.
LÄPINÄKYVYYS ON tärkeä ensiaskel. Se on tapa nostaa asioita keskusteluun, tuoda ongelmat pinnalle. Esimerkiksi verotuksen avoimuudesta keskustellaan yhä enemmän.
Avoimuutta pitäisi lisätä muillakin aloilla. Esimerkiksi hankinnat, kuten kaivosten koneiden huolto, pitäisi kilpailuttaa julkisesti, jotta paikalliset yritykset pääsisivät hankintaketjuihin. Työllistyminen on monissa Afrikan maissa jopa verotuloja tärkeämpää.
Sen kansalaiset, yritykset ja valtionhallinto tiedostavat. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä, eikä hyviä käytäntöjä voi tuoda ulkopuolelta. Parannukset vaativat yhteistä tahtoa.
Onnistumisia on. Sopimuksia kaivosyritysten ja valtioiden välillä on julkistettu, kansalaiset ovat älähtäneet, ja sopimusten ehtoja on muokattu kansalaisten kannalta oikeudenmukaisemmiksi.”
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ / KUVA SAMULI SIIRALA
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.