Talous
Ammatilliselle koulutukselle on kysyntää Keniassa
Vuosittain jopa miljoona kenialaisnuorta tulee työmarkkinoille, mutta suurelle osalle nuorista ei ole tarjolla säällistä työpaikkaa.
Uusi ratayhteys lisää mahdollisuuksia Laosin viljelijöille
Laosin ja Kiinan välinen rautatieyhteys tekee mahdolliseksi ihmisten ja tavaroiden nopean liikkumisen syrjäisimmilläkin seuduilla. Laosin pohjoisosien viljelijät voivat nyt saada tuotteensa uusille markkinoille.
Afrikan vauraus keskittyy kolmeen maahan
Eteläafrikkalaiset, egyptiläiset ja nigerialaiset omistavat yli puolet Afrikan yksityisvarallisuudesta. Vauraus mantereella on kuitenkin vähentynyt.
Digimaksut ja pankkitilit yleistyivät pandemian aikana
Maailmanpankin mukaan jo kaksi kolmasosaa planeetan aikuisista lähettää ja vastaanottaa rahaa digitaalisesti.
Ruoantuotanto koettelee planeetan rajoja
Tuoreen raportin mukaan jopa puolet ihmiskunnan taloudellisesta tuotannosta on vaarassa, jos maaperän, vesivarantojen ja luonnon monimuotoisuuden huonoon hallintaan ei puututa ajoissa.
Halu rikastua houkuttelee kryptovaluuttojen pariin
Nigeriassa joka toinen vaihtaa kryptovaluuttoja säännöllisesti. Joku voi vaurastuakin, mutta ympäristö maksaa valuuttojen louhinnasta kovan hinnan.
Inflaatio koettelee Afrikan maita – opettaja pohtii varasuunnitelmia
Rahan ostovoiman heikkeneminen iskee pahiten köyhiin ihmisiin, mutta vaikuttaa myös keskiluokan arkeen.
Miten nopeasti Afrikan väestö kasvaa ja onko se ongelma? Viisi vastausta
Vuoteen 2050 mennessä Afrikassa on enemmän alle 25-vuotiaita kuin muilla mantereilla.
”Suomi-vedestä” on kuljettu kohti Vietnamin vihreää siirtymää
Entisestä kehitysyhteistyön kumppanimaasta on tullut Suomen suurin vientimaa Kaakkois-Aasiassa.