Vajaat kymmenen vuotta sitten yleinen totuus kehityspolitiikassa oli, että suurin osa köyhistä ihmisistä maailmassa ei asukaan enää kaikkein köyhimmissä maissa kuten Sudanissa ja Kongossa, vaan keskituloisissa maissa kuten Intiassa, Kiinassa ja Nigeriassa.

Esimerkiksi Ulkopolitiikka-lehti kirjoitti kehitystaloustieteilijä Andy Sumnerin tutkimuksesta, jonka mukaan 75 prosenttia äärimmäisen köyhyysrajan alapuolella kitkuttelevista ihmistä asui keskituloisissa maissa. Sumner uumoili, että köyhyys voitaisiin siksi voittaa 20 vuodessa, kun nämä maat rikastuisivat edelleen.

Nyt näyttää siltä, että tilanne on muuttunut.

Andy Sumner toimii nyt YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitoksen UNU-WIDERin vierailevana tutkijana. Tuoreessa blogissaan hän kertoo, että uusimpien tutkimusten mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien enemmistö asuu jälleen kaikkein köyhimmissä maissa.

Rutiköyhät köyhissä maissa, köyhähköt keskituloisissa

Köyhät eivät tietenkään ole muuttaneet. Muutos kertoo siitä, että keskituloisissa maissa kaikkein köyhimpien ansiotaso on kasvanut, ja nyt niissä on vähemmän ihan rutiköyhiä ihmisiä. Ihmiset eivät kuitenkaan usein nouse kovinkaan rikkaiksi, vaan juuri ja juuri rajan ylitse.

Äärimmäisen köyhyyden rajaksi Maailmanpankki on asettanut 1,9 dollarin ostovoimakorjatut päiväansiot. Näin köyhiä ihmisiä maailmassa on vajaat 800 miljoonaa. Erilaisilla köyhyysrajoilla kuva monipuolistuu.

Jos käytetään Maailmanpankin lievän köyhyyden 3,2 dollarin päiväansiorajaa, suurin osa maailman köyhistä asuu edelleen keskituloisissa maissa. 3,2 dollaria vastaa suurin piirtein myös moniulotteisen köyhyyden laskennallista köyhyysrajaa.

Kukaan ei tiedä Intian tilannetta

Sumnerin tekstissä on sivuhuomio, jonka merkitys on kuitenkin valtava. Intian köyhyystilastoista ei ole käytännössä mitään järkevää tietoa viimeisen 10 vuoden aikana, vaan Intian luvut on johdettu pienistä näytteistä, eivätkä ne ole maan tasolla edustavia. Saatetaan siis olettaa, että jos jollain paikkakunnalla on tietty määrä köyhiä, sama tilanne on varmaan muuallakin – ja tässä voidaan tehdä suuria virheitä, jos näytteitä on vähänlaisesti.

Sama koskee Sumnerin mukaan myös joidenkin muiden maiden tilastoja.

Koska Intiassa on miljardi ihmistä ja paljon köyhyyttä, josta ei ole luotettavaa dataa, emme oikeastaan tiedä maapallon kokonaistilannetta. Emme siis tiedä, missä suurin osa köyhistä on, koska Intia voi keikauttaa vaa’an kummalle puolelle vain.

Aiheuttaako pandemia köyhyysaaltoja?

Koronaviruksen vaikutusta köyhyyteen ei vielä tiedetä. Sumner epäilee, ettei koskaan saada tarkkaan tietääkään, koska riittävän laajoja tutkimuksia kehitysmaissa ei varmaankaan kukaan tee.

Koska rokotusten saatavuus ei ole maailmassa tasa-arvoista, korona tulee luultavasti vaikuttamaan köyhyyteen vielä pitkään. Sumner arvelee, että köyhyyden väheneminen ja talouskasvu  pysähtelevät köyhissä maissa sen mukaan, miten pandemian aallot lainehtivat.

Korona voi keikauttaa myös keskituloisissa maissa suuria ihmisjoukkoja takaisin äärimmäiseen köyhyyteen, sillä moni ei ole noussut kovin kauas rajalta.

Onko kehitysyhteistyö jatkossa vain Afrikan juttu?

Pitkään ajateltiin, että tulevaisuudessa keskituloiset maat vähitellen rikastuvat ja keskiluokkaistuvat ja perinteisiä kehitysmaita jää lähinnä Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, vaikka sielläkin osa keskiluokkaistuu.

Arveltiin, että kehitysyhteistyöllä on tulevaisuutta lähinnä Afrikassa ja Etelä-Aasiassa, ja ehkä jossain Haitissa ja kourallisessa konfliktimaita.

Ulkoministeriön nykyään Angolassa vaikuttava Lotta Karlsson ennusti vuonna 2014 Kehitys-lehdessä osuvasti:

”On totta, että keskitulotason maissa elää edelleen lukumääräisesti paljon köyhiä. Äärimmäinen köyhyys keskittyy kuitenkin lähivuosina yhä vahvemmin vähiten kehittyneisiin maihin, kun keskituloisten maiden köyhät onnistuvat nousemaan köyhyysrajan yläpuolelle.”

Näin tosiaan näyttää nyt käyvän, ellei pandemia keikauta venettä reippaasti.

Kuva: Pixabay