Vielä kymmenkunta vuotta sitten oli harvinaista, että köyhissä maissa puhuttiin avoimen pilkallisesti kehitysavusta. Niin tekivät vain populistien ja tulisimpien kriitikoiden kuten Robert Mugaben, Julius Maleman ja Dambisa Moyon opetuslapset. Nyt on toisin.
Aid is a billion dollar industry that allows expatriates from the west (mostly) to live large in the global south #DeadAid
— Mwana wa Nebere (@infosecafrica) July 12, 2017
Seuraan mannerta nykyisin lähinnä sähköisesti, mutta viimeisten vuosien aikana ainakin somen käyttäjät Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ovat alkaneet avoimesti pilkata kehitysyhteistyötä ja hyväntekeväisyyttä.
Ryöpytyksen alle joutuvat helposti kornit Hollywood-julkkikset, mutta myös kliseisiin sortuvat journalistit ja perinteiset avunantajat.
”Apu” nähdään ylimielisenä, jopa rasistisena laastarien liimaamisena, jossa valkoiset pelastajat tulevat ja luulevat tietävänsä paremmin.
Aid worker @daniellewas clearly was not listening to @obianuju on the programme. It's the arrogant "West" knows best for Africa" scenario .. https://t.co/Jin7iebtpy
— TalkingAfrica (@TalkingAfrica) July 16, 2017
Tällainen kritiikki ei ole uutta, mutta se on yleistynyt viime vuosina melkeinpä valtavirtaan saakka.
Syytökset ylimielisyydestä tuntuvat minusta ikävältä ja kiusalliselta. Ja silti oikeilta.
***
Koska en halua olla pelkästään arrogantti valkoinen mies, joka puhuu kaikkien ”afrikkalaisten” puolesta, kysyin asiaa paremmin tietäviltä tahoilta.
Kenialainen kirjailija Binyavanga Wainaina, joka kirjoitti upean How to Write About Africa -satiirinsa jo 11 vuotta sitten, vahvistaa Facebook-chatissa valkoisen miehen kelailun.
”Etenkin Twitterissä jengi kommentoi uutisia avusta ja avustusjärjestöjen mainoksia nykyään enemmän.”
Sävy on hänestä yleensä pöyristynyt tai huvittunut. Viesteissä on sarkastista silmien pyörittelyä, mutta myös melko avointa kiukkua.
Sambialais-lauttasaarelainen kulttuuriaktiivi Izaizai Yikona taas vastaa, että hänestä yhä useammat afrikkalaiset ajattelevat, että apu on ansa.
”Nyanjan kielessä on sanonta ’Kuluma na kufuzilila’, eli puraista ja puhaltaa”, hän sanoo.
Eli länsi toimii vähän kuin hiiri, joka näykkäisee ja sitten puhaltaa, että kipu laantuisi. Suomeksi: teollisuudella isketään haavoja, avulla laitetaan niihin laastareita. Moni pitää Afrikan taloudellisia ongelmia edelleen siirtomaavallan syynä.
No Europe should pay reparations to Africa plus aid. They partitioned Africa & murdered Africans taking their land. Arrogant anglo's!
— Queen Tee (@QueenTe13934629) July 5, 2017
Izaizain käsityksen mukaan suurin osa heistä, jotka Afrikassa lukivat Dambisa Moyon kirjan Dead Aid, olivat vakuuttuneita. Mutta Moyon kirjasta on aikaa. Asennemuutos on voinut alkaa niistä ajoista, mutta eivät nykynuoret, Twitter-kansa, häntä ole lukeneet.
***
Kritiikki kiusaannuttaa. Miksi te minua haukutte? Tietäisitte millaisia välinpitämättömiä ja ihmisvihaisia röllejä täällä Pohjolassa on nurkissa. Minähän olen antanut koko työurani siihen, että teillä menisi paremmin. Minä sentään yritän.
Ja siinäpä se ylimielisyys taas tuijottaa peilistä. Minä ja minä.
Tekisi mieli sanoa, että sallin nöyrästi heidän kiukkunsa, mutta oikeasti ei ole minun vallassani sellaista sallia.
Populismi ja nettiviha harvoin ovat rakentavia voimia, mutta apupilkasta voi olla apuakin. Jospa me hyvää tarkoittavat apumiesoletut sen kautta vähän ravistelemme asenteitamme ja alamme kohdata ihmisiä toisella puolen maailmaa vähemmän ylimielisesti.
Ei siitä silti liikaa paineita tarvitse ottaa, jos joku pilkkaakin. Kyllä me Binyavangan ja Izaizain kanssa silti ollaan kavereita, vaikka he joskus lempeästi hymyilisivätkin naiiviudelleni.
Foreign #aid is no longer an effective tool for international #diplomacy | Read https://t.co/EFFwtXFbyD
— Calestous Juma (@calestous) August 27, 2017
Kuva: South African Tourism