Gallup julkaisee vuosittain mittavan tutkimuksen työssäkäyvien ihmisten tuntemuksista ja ajatuksista.
Maailmalla tunnetaan sen mukaan paljon stressiä. 43 prosenttia maailman työläisistä sanoo olleensa hyvin stressaantunut edellispäivänä, ja 41 prosenttia sanoo olleensa hyvin huolestunut. 25 prosenttia oli ison osan eilisestä surullinen ja 24 prosenttia vihainen.
Kaikissa näissä negatiivissa tunteissa on selkeä nousu vuoden 2019 lukuihin. Tämä ei yllätä, sillä jopa puolet maailman työssäkäyvissä sanoo menettäneensä ansioita koronaviruksen tähden.
* * *
Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Länsi-Euroopassa stressi ja vihaisuus jopa vähenivät vuoteen 2019 nähden. Yhdysvalloissa ja Kanadassa taas oltiin hyvin stressaantuneita jo ennen pandemiaa, ja nyt vasta ollaankin: 57 prosenttia kokee olevansa hyvin stressaantunut. Tunteet ovat sukupuolittuneita: työssäkäyvistä naisista 62 prosenttia koki kovaa stressiä, miesten luku oli 52.
Itä-Aasia tulee alueista kakkosena 51 prosentin stressiluvuilla.
Näin suomalaisten kesälomien kulta-aikana tämän ymmärtää, kun Kiinan, Japanin ja Yhdysvaltojen lomakertymät ovat tunnetun kitsaat, työkulttuuri kovaa ja yhteiskunnan tukiverkot muutenkin heiveröiset.
* * *
Suru ja vihaisuus taas korostuvat Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa, joissa noin kolmannes on surullinen tai vihainen. Voisi spekuloida, että poliittiset konfliktit näkyvät tässä korona ohella, mutta Gallup ei sitä suoraan sano.
Vähän yllättävästi ihmiset ovat tyytyväisiä ympäristönsuojeluun. 62 prosenttia katsoo, että oma maa toimii ympäristön suhteen hyvin. Etunenässä ovat Itä-Aasia, Etelä-Aasia ja Kaakkois-Aasia, joissa vähintään 70 prosenttia katsoo, että hyvin on hommat hoidossa.
Laajamittaisen korruption kokemus taas ei yllätä: 69 prosenttia sitä kokee, ja kärjessä ovat Saharan eteläpuolinen Afrikka, entisen Neuvostoliiton maat, Latinalainen Amerikka ja Itä-Eurooppa, kaikissa vähintään 75 prosenttia katsoo, että liike-elämässä on paljon korruptiota.
* * *
Suomalaiset ovat ykkösiä yhdellä mittarilla: tyytyväisyydessä elämään. Kun ihmisiä on pyydetty ajattelemaan elämäänsä menetyksen ja onnen tikapuilla ja arvioimaan, missä mennään, 85 prosenttia on sitä mieltä että ihan tosi hyvin. Se on paras sijoitus maailmassa. Meidän jälkeemme tulevat muut Pohjoismaat.
Suomalaista vain viisi prosenttia oli vihaisia ja 12 prosenttia surullisia. Näillä tulee Euroopan mestaruus, ja maailmallakin päästäisiin mitalimittelöihin.
Kuten muutkin onnellisuustutkimukset, myös Gallupin raportti kertoo tarinaa siitä, että Pohjoismainen hyvinvointivaltio tekee hyvää ihmisten viihtyvyydelle ja elämänlaadulle. Samalla se varoittaa, että työelämää ei kannata viedä Pohjois-Amerikan tai Itä-Aasian teille. Jos suinkin voi, lomat kannattaa pitää, ja liplutella varpaita rantavedessä.
Kuva: Pixabay