Kirjoitin Kehitys-lehteen äskettäin jutun siitä, kuinka afrikkalaista musiikkia plagioidaan nykyään paljon, koska se on niin suosittua. Muutkin haluavat päästä apajille, koska musiikkibisneksessä liikkuvat isot rahat.

Nykyään lainoja ja varkauksia tapahtuu erityisesti elektronisessa musiikissa ja hiphopissa, sanoo nigerialainen klubi-isäntä ja dj Ehi Enakimio.

Jutussa jäi sanomatta, että ilmiö ei ole uusi: varhainen esimerkki on eteläafrikkalaisen Solomon Lindan ”Mbube”, jonka päälle on sävelletty suurhitti ”The Lion Sleeps Tonight”. 1980-luvulla Michael Jackson lainasi kamerunialaisen Manu Dibangon ”Soul Makossa” -kappaleen kertosäkeen omaan lauluunsa, ja Rihanna lainasi sen myöhemmin uudelleen. Lupia ei kyselty, mutta Jackson myönsi myöhemmin lainansa, maksoi Dibangolle, ja nykyään kamerunilaisen nimi näkyy kappaleiden säveltäjien joukossa.

* * *

Enakimion mukaan afrikkalaiset artistit haluaisivat olla tasavertaisia kumppaneita luovassa prosessissa. Heille pitäisi antaa tekijänoikeudet silloin kun ne heille kuuluvat ja maksaa oikeat korvaukset. Varakkailla yhdysvaltalaisilla olisi paljon mahdollisuuksia tukea afrikkalaisia kollegoita.

Ja vaikka joku supertähti käyttäisi afrikkalaisia tuottajia, niin kun vaikka Beyoncé on tehnyt, kritiikkiä voi silti tulla. Beyoncé kutsui afrikkalaisia artisteja mukaan Leijonakuningas-teemaiselle levylleen, ja sai huutia siitä, että hän vaikutti haluavan ryövätä afrikkalaista talenttia ja hyötyä siitä.

Ongelma oli Enakimion mukaan se, että kaikki työ tehtiin Amerikoissa, ja valta-asetelma nyppi afrikkalaisia. Beyoncén olisi pitänyt jalkautua Afrikan maihin ja luuhata paikallisissa studioissa.

Afrikkalaisen musiikin dna:ssa on jotain sellaista, että sen tekeminen muualla ei oikein onnistu, Enakimio sanoo.

Jopa afrikkalaistaustaiset artistit painiskelevat ”aidon” Afrikka-saundin kanssa. Moni Euroopassa ja Yhdysvalloissa asuva nigerialainen esimerkiksi päätyy aika ajoin matkustamaan takaisin Afrikkaan.

”Jostain syystä he huomaavat, että pitää mennä takaisin kotiin ja työskennellä paikallisten tuottajien kanssa, jotta saa aikaan biittejä, joista ihmiset pitävät. Siinä kulttuurissa pitää elää, että sen flown tajuaa.”

Yksi tällainen artisti on Yhdysvalloissa syntynyt Davido (kuvassa), joka matkusti vuosiksi vanhempiensa synnyinmaahan Nigeriaan opiskelemaan ja tekemään musiikkia.

”Jos hän ei olisi tehnyt niin, häntä ei hyväksyttäisi. Hänen piti mennä takaisin juurille. Nyt Nigeriassa hyväksytään se, että hän saa myös leikkiä amerikkalaisten ystäviensä kanssa.”

* * *

Mutta on myös harmaata aluetta, jolla liikkuessa artisteille voi olla armollinen.

”Joskus muusikko innostuu jostain uudesta tyylistä ja ikään kuin eksyy omaan luovuuteensa”, Enakimio sanoo.

Jos kuuntelee paljon uutta elektronista musiikkia Afrikasta, rytmit voivat tarttua, eikä tekijä edes huomaa napsivansa elementtejä jostain. Yhdessä vaiheessa brasilialaisen favela funkin rytmejä kuuli kaikkialla, sanoo rap-artisti Paleface.

Palefacen mukaan hiphopissa on yritetty tehdä rajaa sen välille, mikä on varastamista ja mikä vain jostain tyylistä inspiroitumista. Musiikki on aina levinnyt maasta toiseen, ja Palefacen mukaan ajatus siitä, että kaikki saisivat tehdä vain ”oman kulttuurin” musiikkia, on tympeä.

”Puhtauden vaatimus kuulostaa jo vähän rotuopilta”, hän sanoo. ”Mutta se on tärkeää, että tuntee musiikin historiaa ja tiedostaa oman paikkansa siinä.”

Sampleissa tilanne on kuitenkin selvä: kukaan ei vahingossa ota pätkää toisen levyltä. Nykyään on algoritmeja, jotka kuuntelevat suoratoistopalvelujen soittolistoja ja tunnistavat sampleja levy-yhtiöiden puolesta. Vastaiskuna tuottajat ovat alkaneet muokata sampleista tunnistamattomia. Muutetaan äänenkorkeutta tai nopeutta, yritetään piilotella lainoja.

”Tunnen hiphop-tuottajia, jotka soittavat uudet biisit tällaiselle ohjelmalle nähdäkseen, tunnistaako algoritmi sieltä samplet”, Paleface sanoo.

* * *

Samplejen käytössä ei sinänsä ole mitään vikaa. Koko tuo musiikin alalaji on syntynyt samplaten.

”Räppi toimi pitkään ihan täysin ryöstökalastaen kaikkia levyjä”. Paleface sanoo.

Hänestä vanhempaan hiphoppiin voisi suhtautua oikeastaan kollaasitaiteena samalla tapaa kuin kuvataiteen puolella tehdään.

”On erikoista, että esimerkiksi De La Soulin merkittäviä kollaasiteoksia ei voida nähdä samalla tavalla kuin joitain Andy Warholin teoksia, joita on koottu esimerkiksi Heinzin purkeista ja jonkun muun ottamista valokuvista.”

Paleface muistuttaa, että kun alkuaikojen räppärit samplasivat funk- ja soul-sukupolven vanhoja tekijöitä, moni näistä oli mielissään. Usein he saivat versioista rahaa, ja nuori polvi teki heistä taas relevantteja.

Mutta ehkä sitä tehdään liian huolettomasti, jos nykyään napsitaan sieltä täältä, peitellään jäljet ja huolehditaan kreditoinneista vasta, jos jäädään kiinni.

”Jos puhutaan jostain Kanye Westista tai Will.i.amista, niin herää kyllä kysymys, että eikö he voisi vähän paremmin näitä asioita hoitaa”, Paleface sanoo.

Molemmilla herroilla on ollut useita keissejä luvattomista sampleista.

* * *

Mitä tästä siis pitäisi ajatella? Jos Suomessa nyt on muusikko, joka on innoissaan nigerialaisesta klubimusiikista, saako hän tehdä sellaista?

Luultavasti lopputulos ei ainakaan ole kovin hyvä – Ehi Enakimion mielestä musiikin dna:han kuuluu se, että pitää tehdä jotain, mikä kumpuaa tekijästä itsestään, joten nigerialainen klubimusiikki jostain Nivalan lähiöstä ei varmaankaan pärjäisi kilpailussa lagosilaisten levyjen kanssa.

Paleface puhuu usein siitä, kuinka oma paikka historiassa ja maailmassa on hyvä tuntea, ja tehdä vaikutteista huolimatta omaa musiikkia. Jos inspiroituu ja haluaa samplata, pitää paitsi hoitaa luvat kuntoon, myös miettiä, onko lainoihin oikeutta. Hän sanoi, että hänen olisi ollut vaikeaa samplata saamelaista supertähteä Nils-Aslak Valkeapäätä, jos samalla träkillä ei olisi ollut esiintymässä saamelaisräppäri Ailu Valle.

Ehi Enakimio suositteleekin, että älä suotta omi toisten kulttuuria. Tee mieluummin omaa.

”Olet varmasti kuullut Dr. Albanista”, hän sanoi yllättäen haastattelun päätteeksi. Kukapa ei muistaisi ruotsalais-nigerialaista eurodance-sankaria? It’s My Life oli minunkin nuoruuttani.

”Hän ei tehnyt musiikkia, joka kuulosti joltain muulta, vaan musiikkia, joka kuulosti häneltä, ja se toimi hänen ympäristössään.”

Mutta olisiko markkinoilla tilausta suomalaiselle Dr. Albanille?

”Olisi ehdottomasti. 100 % varmasti”, Enakimio sanoo.

Pääkuva: Kaizenify / Wikimedia Commons