Vielä noin kymmenen vuotta sitten Afrikasta nousi kansainvälisille markkinoille enemmän novelleja kuin romaaneja, ja yksi suuri syy siihen taisi olla The Caine Prize for African Writing, joka nostaa esille lyhytproosaa. Se houkutteli lahjakkaita tekijöitä kirjoittamaan novelleja.

Viime vuosina on tuntunut, että romaaneja on tullut yhä enemmän, ja aivan tuoreissa tulokkaissa on kaksi, joita haluan suositella.

Petina Gappahin Out of Darkness, Shining Light on jo käännetty suomeksikin (Pimeydestä loistaa valo, Tammen Keltainen kirjasto), ja se aukeaa varmasti myös lukijoille, joilla ei ole kosketusta eteläiseen Afrikkaan.

Kirjassa kuljetaan David Livingstonen viimeisen retkikunnan mukana, mutta afrikkalaisten kantajien, kokkien ja muiden työntekijöiden näkökulmasta. Vähän erilainen road trip, jossa tarinan keskiössä oleva Livingstone kuolee alussa ja on sen jälkeen mukana reissussa ruumiina.

Matkan varrella käsitellään orjuutta, uskontoja ja Afrikkaan ulkopuolelta tulevien kansojen vaikutuksia.

Jos sydän sykkii vähänkään Zimbabwelle tai Sambialle, kannattaa tämä teos ottaa haltuun englanninkielisenä äänikirjana, joka löytyy ainakin vielä Bookbeatista, Storytelistä ja muista palveluista.

Zimbabwelaistaustaiset näyttelijät Nyasha Hatendi ja Sibongile Mlambo tekevät uskomattoman hienoa työtä, ja pelkkää tulkitsemista kuuntelee mielellään. Jo taidokas murretyöskentely kuljettaa kuulijan retkikunnan matkaan.

* * *

Namwali Serpellin The Old Drift on toinen erittäin laajaa huomiota ja arvostusta kerännyt nykyromaani. Ylistystä on tullut esimerkiksi The New York Timesilta, Washington Postilta ja Timelta.

Sambialainen (mutta Yhdysvalloissa kasvanut ja siellä Berkeleyssä kirjallisuutta opettava) Serpell aloittaa kirjansa kertomalla melkein kokonaan Gappahin romaanin juonen, siis juoksemalla nopeasti läpi David Livingstonen viimeiset hetket ja kuukaudet kuoleman jälkeen. Tämä tuskin on sattumaa, vaan hauska hatunnosto toiselle kirjalle.

Sen jälkeen Serpell kertoo Sambian historiaa kolmen eri suvun ja sukupolvien tarinoiden kautta. On siirtomaa-aikaa, Kariban padon rakennusta, itsenäisyyshaaveita ja -kapinaa ja myös herkullinen utopia siitä, kuinka sambialaiset afronautit valloittaisivat Marsin. Serpell on kirjoittanut afronauteista myös New Yorkeriin. Kirja tulee ihan viime vuosiin saakka ja auttaa ymmärtämään, miksi Sambia on Sambia.

Serpellin kirja on ahdettu täyteen tietoa historiasta, valtasuhteista, naisen asemasta, perinteistä, kasvamisesta, hivistä, väkivallasta, maan kehittymisestä ja niin edelleen. Erinomaista luettavaa kehityskysymyksistä kiinnostuneille siis.

Asiaa voi romaaniksi olla vähän liikaakin.

Serpellin kirja on esikoisteos ja se voi olla syy sille, että teksti ei herää henkiin niin täysillä kuin Gappahin kirja. Hahmoihin ei tutustu niin hyvin ja kuvailukin jää pitkälti näköaistin tasolle. Ihmiset tekevät ja puhuvat, mutta tilanteet eivät elä eikä ruokaa tai aamun ensimmäisiä pakokaasuja haista kuin ihan hetkittäin.

Yksi syy voi olla siinä, että kuuntelin tästäkin puolet äänikirjana. Lukijat Adjoa Andoh, Richard E. Grant ja Kobna Holdbrook-Smith ovat hyviä, mutta he ovat brittejä (Holdbrook-Smith on syntynyt Ghanassa) eivätkä saa sambialaisten paikannimien ja sanojen painotuksia kohdilleen. ”Juuri noin siellä puhutaan” -fiilis ei synny.

Äänikirja poistui Bookbeatista ja Storytelista tammikuun 17. päivä, mutta siinä ei menettänyt paljoakaan, vaan The Old Drift kannattaa ottaa haltuun vanhanaikaisesti omin silmin, jolloin voi mielikuvituksellaan täyttää kirjan pieniä aukkoja eläväisyydessä.