Eduskunta keskusteli 13. marraskuuta kehityspolitiikan, lähinnä kehitysyhteistyön tuloksista. Keskustelusta teki mielenkiintoisen se tosiseikka, että monien kehumat tulokset eivät olleet istuvan hallituksen politiikan aikaansaannoksia, vaan (Suomen osalta) pääosin kahden edellisen.

Näin siksi, että Kehityspolitiikan tulosraportissa esitellään tuloksia, jotka on raportoitu ulkoministeriölle viime vuosina. Ja koska kehitysyhteistyö ja -politiikka ovat pitkäjänteistä toimintaa (ohjelmat saattavat olla vaikka kymmenvuotisia), rahoituspäätökset ja toimetkin on tehty suurelta osin jo hyvä aika sitten.

Eduskunnan keskustelussa oikeastaan vain sinisten Lea Mäkipää näytti olettavan, että nyt kehuttiin tätä hallitusta.

”Raportista voimme lukea, että Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka on tuloksellista ja että sen toimeenpano on tällä hallituskaudella tehostunut. Suomellahan on tällä hallituskaudella ollut erittäin hyvät kehityspolitiikan painopisteet”, Mäkipää sanoi.

* * *

On totta, että raportissa kehutaan tehostumistakin. Mutta melkeinpä kaikki muut raporttia kommentoineet kansanedustajat kiinnittyivät toiseen seikkaan: siihen, että tulosten saavuttaminen on hankaloitunut tämän hallituksen tekemien leikkausten myötä.

Toki roimasti puhuttiin sisällöistä. Naisista ja tytöistä puhuivat monet, samoin ilmastonmuutoksesta. Rauhasta ja muuttoliikkeestä keskusteltiin jonkin verran. Järjestöjen työstä ja vammaistyöstä myös. Yrityksistä ja energiastakin sanottiin kauniita sanoja.

Mutta leikkaukset näkyivät puheissa, niin hallituksen omasta rivistä kuin oppositiostakin. Kun hallitus kautensa alussa päätti leikata kehitysyhteistyöstä jopa 40 prosenttia, äänenpainot – näistä samoista hankkeista ja ohjelmista – olivat vähän toiset.

* * *

Voinee siis päätellä, että ulkoministeriön panostus tuloksien raportointiin on kannattanut: kehityspolitiikkaa on helppoa kehua, kun lyö pöytään tuloksia ohjelmista, joissa Suomen rahoitusta on mukana.

Tai sitten voi päätellä, että hallituskausi on lopuillaan ja vaalit ovat tulossa.

Melkeinpä kaikkien puheenvuoron pitäneiden eduskuntapuolueiden edustajien mielestä on nyt ”melkeinpä välttämätöntä” nostaa kehitysyhteistyön rahoitusta. Vain siniset ja perussuomalaiset taitavat olla tätä vastaan.

Nyt voisi siis luulla, että seuraava hallitus nostaa kehitysyhteistyötä roimasti, vaikka siihen lähes myyttiseen 0,7 prosenttiin kansantulosta – paitsi jos eduskunnan enemmistö koostuu sinisistä ja perussuomalaisista.

Niin ei tietenkään oikeasti tapahdu.

Vaalien jälkeen käytävissä hallitusneuvotteluissa lauletaan samaa vanhaa laulua rajallisista resursseista, jota täydennetään sanomalla, että rahoitusta pyritään kyllä nostamaan kohti 0,7:n prosentin tasoa bruttokansantulosta, kun taloustilanne sen joskus hamassa tulevaisuudessa sallii.

Olenko kyynistynyt? Voi olla. Prove me wrong.