Leijonaa mä metsästän

Leijonia ei enää metsästetä, vakuuttaa kaunopuheinen maasai-nuorukainen, päällikön poika, Kenian ehkä tunnetuimman kansallispuiston Masai Maran  laitamilla.

Alkuperäiskansa maasait ovat kuuluisimpia kansoja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Miehet käyvät perinteisesti muutaman vuoden soturikoulun, jonka loppurituaaleihin on kuulunut leijonanmetsästys. Naisten aikuistumisrituaaleihin kuuluu ympärileikkaus, mutta sitäkään ei päällikön pojan mukaan enää tehdä. Sekin on laitonta Keniassa, salametsästyksen tapaan.

Leijonanmetsästys on korvattu esimerkiksi hyppykisoilla, mies sanoo. Myös Maasai Association puhuu leijonanmetsästyksestä menneessä aikamuodossa ja moni turismisivusto kertoo, miten uudet rituaalit ovat korvanneet vanhat.

Mutta päällikön poika ei taida puhua ihan totta. Ollaan turisteille tarkoitetulla kyläkierroksella, jossa 35 dollarilla pääsee kuulemaan maasaiden elämästä ja vierailemaan kylässä. Kylä sinänsä on aito, ja varmasti esityskin pääpiirteissään. Mutta ainahan vierailijoille vähän kaunistellaan.

Maasait nimittäin metsästävät leijonia edelleen. Ja silpovat tyttöjen sukuelimiä. Molemmat perinteet tosin ovat ilmeisesti väistymään päin.

* * *

Ei tarvitse paljon raaputtaa pintaa ennen kuin leijonanmetsästäjä löytyy.

Ostimme matkamuistoksi maasai-peiton (aitoa polyesteriä), ja käykin niin, että pitää odotella toista kuskia tovi. Jää aikaa hengailuun. Kauppamies kysyy, haluaisinko kiivetä kivelle. Kylä on saanut nimensä kahden siirtolohkareen näköisen murikan mukaan. Ainahan sitä kivelle voi kiivetä.

Hän kertoo soturikoulutuksesta, johon kuuluu paljon luonnonyrttien tuntemusta ja kaikenlaista miehen roolista vanhemmuuden kautta karjan paimentamiseen. Ja lopuksi se leijonan metsästys.

Mies on ylpeä siitä, että hän on leijonantappaja. Siksi kutsutaan kaveria, joka saa ensimmäisen osuman jalopeuraan keihäällä. Sen jälkeen koko joukko käy leijonan kimppuun. Eli jokainen ei toki tapa omaa, vaan isossa jengissä mennään.

WWF:n mukaan Afrikan leijonien määrä on pudonnut 20 vuodessa 43 prosenttia. Syinä ovat ympäristötuhot, syötävän väheneminen ja ihmisten ja eläinten välinen konflikti. Kuva: Esa Salminen

Missä se tapahtui?

”Tuolla noin”, hän sanoo ja viittaa kansallispuistoon. ”Joen yli mentiin yöllä ja tuolla tuon kumpareen takana.”

Eivätkö puistonvartijat ole ongelma? Kuulin nimittäin, että suureläinten salametsästyksessä laki on ”shoot on sight”, eli puistonvartijat saavat teloittaa metsästäjät paikan päällä tuosta vain.

Mutta maasai-soturi sanoo, että ongelmaa ei ole. Puistonvartijoiden kanssa tehdään diili, että määräajoin tämän rituaalin aikana saadaan tappaa yksi leijona.

Puistonvartijat eivät tätä varmaan myöntäisi, mutta kuulostaa uskottavalta. Vaihtaakohan raha käsiä siinä välissä, mietin.

* * *

Ei ole tarkoitus mustamaalata maasaita. On varmasti vaikeaa ylläpitää perinteitä modernisoituvassa maailmassa, ja vaikka joistain perinteistä on syytä luopua, on monesta hyvä pitää kiinni.

Yksi esimerkki kulttuurin muutoksesta on Lion Guardians -ohjelma, jossa metsästäjistä tehdään eläinten suojelijoita. Ainakin netin mukaan leijonien tappaminen on tällaisilla ohjelmilla vähentynyt Itä-Afrikassa reilusti. Siitä mielenkiintoinen uutisklippi vielä: