Yhdysvaltain kehitysrahoitusyhtiö OPIC vaihtoi äskettäin nimeään ja sai aiempaan nähden kaksinkertaisen budjetin. Se on nyt 60 miljardia dollaria (52 miljardia euroa). Kyseessä on siis pulju, joka vastaa Suomen kehitysrahoitusyhtiö Finnfundia ja sijoittaa kehittyvien talouksien liiketoimintaan.
Tuo 60 miljardia taalaa on siis laitoksen sijoitusportfolion kattokoko. Rahat eivät tule kokonaan valtion budjetista, vaan niitä pyritään rahoittamaan myös sijoitusten tuotoilla. Summa on melkein kaksinkertainen Yhdysvaltain vuotuiseen kehitysapuun nähden.
Uusi nimi tai ainakin sen lyhenne juhlistaa byrokratian pyhimpiä perinteitä ja on näin ollen mahdoton lausua. Se on USIDFC (US International Development Finance Corporation).
* * *
Olisi helppo leimata tämä Donald Trumpin bisnestä korostavaksi politiikaksi (sitä se tietty myös on), koska herran nimi on päätöksessä. Mutta uudistus on sellainen, että myös kehitysskenen sisällä on iloittu siitä, toisin kuin useimmista muista solarium-rusketukseen mieltyneen presidentin aikaansaannoksista.
Ajatushautomo Center for Global Development, yksi kehityskysymysten johtavia tutkimuslaitoksia maailmassa, on ajanut kehitysrahoituslaitosten uudistamista pitkään. Nyt he paitsi hurraavat myös povaavat, että tämä on koko kehitysrahoituksen tulevaisuus.
Kun köyhemmät maat vaurastuvat, ne eivät enää tarvitse niin paljon lahjamuotoista apua, vaan niitä alkaa yhä enemmän kiinnostaa yhteistyö, jolla saadaan työpaikkoja, teitä ja sähköä.
CGD:llä iloittiin siitäkin, että uusi rahoituslaitos aikoo tarjota hankekohtaista, yksityiskohtaista dataa avoimesti konekielisessä muodossa. Usein rahoitusyhtiöt vetoavat liikesalaisuuksiin datansa kanssa, niin tekee myös oma Finnfundimme toisinaan.
Sekin on uutta, että Yhdysvallat alkaa rahoittaa yksityistä sektoria kehitysmaissa muutenkin kuin lainaamalla rahaa. Mukaan tulevat nyt myös pääomasijoitukset ja pienimuotoisesti myös lahjamuotoinen rahoitus esimerkiksi kannattavuusselvityksiin.
Tässä yhdysvaltalaiset astelevat muun muassa Pohjoismaiden viitoittamalle tielle. Ja itse asiassa jopa hieman Suomea edelle: Finnfundilla ei ole käytössään lahjamuotoista apua ollenkaan. Sen roolina muilla kehitysrahoittajilla on tehdä yrityksistä rahoituskelpoisia eli esimerkiksi saattaa taloushallinto sille tasolle, että yritykselle voidaan antaa lainaa tai tehdä siihen pääomasijoitus.
* * *
Ja loppuun kaksi pakollista toisaalta-toisaalta -huomautusta, jotka rahoituslaitoskeskustelussa yleensä esitetään.
Yhtäältä rahoitusyhtiöiden työ tapaa keskittyä jo melko vaurastuneisiin maihin ja kaikkein köyhimmät maat jäävät sijoituksista paitsi. Se johtuu siitä, että yksityistä sektoria kiinnostavat esimerkiksi Intia, Namibia ja Brasilia, jotka ovat kohtuullisen vakaita ja melko matalan riskin maita. Tosi köyhät maat ovat vaikeampia rahan takaisin saamisen kannalta. (Niille apu lienee arkea ja keskeinen ulkoisen rahoituksen lähde vielä pitkän tovin.)
Toisaalta noissa keskituloisissa maissa asuu jo nyt suurin osa maailman köyhistä ihmisistä.