Podcastimme vieraana tällä kertaa on Globaalin kristinuskon ja uskontodialogin professori
Elina Vuola Helsingin yliopistosta.

Täytyy sanoa, että saamme haastattelussa lempeästi nenillemme. Toimittajat olivat valmistelleet suuria kysymyksiä uskonnon merkityksestä, maallistumisesta ja hihhulien vallasta, ja professori ampui niitä alas yksi toisensa jälkeen hymyssä suin.

Mutta keskustelu oli hyvää, ehkä paras rupattelun taso podcasteistamme tähän mennessä.

Vuola sanoi, että meidän havaitsemamme nykymaailman maallistuminen on kuitenkin historiallisesti ja globaalisti ajatellen poikkeus. On vähän tyhmää kysyä, että häviääkö uskonto, koska pitäisi tarkastella uskonnollisuuden eri tasoja. Niitä hän eritteli ainakin kolme: valtion ja lainsäädännön pohjaaminen uskontoon, ihmisten kuuluminen uskonnollisiin yhteisöihin ja yksilön oma suhtautuminen uskoon. Näitä ei pidä sekoittaa, Vuola sanoi.

Monissa maissa maailmassa on esimerkiksi käynnissä sellaista, että ihmiset ajavat valtion eroa uskonnosta, mutta ovat silti itse edelleen uskonnollisia ja kuuluvat uskonnollisiin yhteisöihin.

Lattarit eivät (enää) puhtaasti katolisia

Yksi iso muutos Latinalaisessa Amerikassa, joka on Vuolalle tuttu manner, on katolisen kirkon ylivallan murtuminen. Siellä on aina ollut uskonnollisia vähemmistöjä, mutta katolisen kirkon voima on ollut valtava.

Nykyään etenkin helluntailaiset ovat onnistuneet saamaan jalansijaa. Se on muutenkin maailman nopeimmin kasvava uskonnollisuuden muoto, Afrikassakin sen kasvu on ollut huimaa.

Mutta miksi näin on? Se kannattaa kuunnella jaksosta.

Uskonto apuna köyhille?

Uskonnon, köyhyyden ja auttamisen suhteesta puhuttiin Vuolan kanssa paljon.

Oma yksioikoinen tulkintani siitä, että uskonto on viimeinen oljenkorsi ja toivo, kun kaikki on kurjaa, sai pienen hyväksynnän, mutta kyse on paljon muustakin. Köyhät ovat usein rikkaita uskonnollisempia, Vuola sanoi, mutta se johtuu myös ihan oikeasta avustustyöstä ja ihmisten hädän konkreettisesta lievittämisestä.

Usein uskonnollisia yhteisöjä pidetään myös luotettavina palvelun tarjoajina esimerkiksi paikalliseen valtioon verrattuna – riippumatta siitä, että oma uskonto olisi ehkä toinen kuin palveluntarjoajalla.

Ja lopulta Pasi ihmetteli, miksi uskonnolliset ihmiset ovat muita auliimpia tukemaan kehitysyhteistyötä, ulkoministeriön teettämien kyselyjen mukaan. Arvaatko syyn? Kuuntele yltä.