Puolet maailman köyhistä on alle 18-vuotiaita

Aika pysäyttävä tieto: puolet maailman köyhistä ihmisistä on alle 18-vuotiaita, ja kolme neljäsosaa on alle nelikymppisiä.

Tieto pohjaa ajatushautomo Center for Global Developmentin tutkijoiden laskelmiin moniulotteisesta köyhyydestä. Perinteisesti köyhyyttä mitataan ihmisten tulotasolla, mutta kun tilastointia lähestytään moniulotteisesti, mukaan otetaan esimerkiksi koulunkäyntiä, terveysongelmia ja aliravitsemusta. Se tarjoaa siis todenmukaisemman kuvan ihmisten tilanteesta.

Perinteisesti on ajateltu, että köyhimmät ihmiset asuvat maalla ja kuokkivat pieniä peltotilkkujaan. Pitkälti näin, mutta ei täysin, sanovat tutkijat. Jopa kolmasosalla köyhistä ei ole yhtään perheenjäsentä, joka saisi elantonsa maataloudesta.

* * *

Äärimmäisessä köyhyydessä elää reilut 700 miljoonaa ihmistä. Tämä siis perinteisellä Maailmanpankin 1,90 dollarin päiväbudjetin köyhyysrajalla. CGD:n tutkijoiden laskuissa käy ilmi, että kaksinkertainen määrä, noin 1,5 miljardia ihmistä, on aliravittuja.

Maaseudulla kärsitään eniten huonosta infrastruktuurista kuten huonosta vedensaannista ja sähköttömyydestä, kaupungeissa taas suurimmat ongelmat ovat lapsikuolleisuus ja aliravitsemus.

Tarkempi data köyhyydestä on tärkeää, että asioita voidaan korjata. Liian helposti sorrutaan ylätasolla letkauttelemaan, että pitää keskittyä koulutukseen tai naisten asemaan. Tärkeitä asioita, mutta koska yksi ratkaisu harvoin pätee kaikkiin ongelmiin, on tarkalle tiedolle tarvetta.

Ehkä pitäisi letkautella ennemmin, että tiettyjen maiden kaupunkialueilla on syytä keskittyä ravitsemukseen, kun taas pari sataa kilometriä siitä sivuun olisi parasta laittaa paukut vesihuoltoon, ja samat opit eivät ehkä toimi naapurimaissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *