Ranska siirtyy – mahdollisesti – niiden maiden harvalukuiseen joukkoon, jotka pitävät lupauksensa antaa 0,7 prosenttia kansantulostaan kehitysyhteistyöhön. Alun perin 1970 YK:ssa annettu ja myöhemmin EU:ssa vahvistettu lupaus on kestokamaa Suomenkin hallitusohjelmissa.
Ranska sääti asiasta lain, samaan tapaan kuin Britannia aiemmin.
Nollaseiska on niin kestoteema, ettei siitä yleensä kuule mitään tuoretta ja uutta. Ekonomi Ranil Dissanayake ajatushautomo CGD:stä onnistui kuitenkin yllättämään. Hän on kehitysyhteistyön kannattaja, mutta heittää blogissaan pari erittäin hyvää pointtia siitä, miksi laki nollaseiskasta ei välttämättä ole hyvä ajatus.
* * *
Dissanayake sanoo, että monet paljon kehitysyhteistyöhön panostavat maat antavat usein laadukasta apua, mutta jos määrästä tulee tavoite (tai laki), niin sillä voi olla myös huonoja vaikutuksia.
Tärkein Dissanayaken pointti on, että kun ihminen ostaa vasaran, yhtäkkiä kaikilla on nauloja. Eli jos jostain kulusta on aiempaa avokätisempi laki, halukkaita rahan käyttäjiä ilmestyy. Usein rahoja jakamaan ilmestyy toimintoja, joihin saa käyttää kehitysyhteistyörahaa, mutta jotka eivät ole parhaita mahdollisia köyhyyden poistajia. Tästä ”huonolaatuisesta” avusta esimerkkejä on monia, siirtolaispolitiikasta opiskelijoihin, kaupallisiin etuihin ja turvallisuuspolitiikkaan.
Kun apu kasvaa, tulos jää silti plussalle, koska myös köyhyyden poistamiseen tähtäävä apu kasvaa. Mutta samalla kehitysyhteistyöhön muodostuu uusi poliittinen talous. Kun apua on seuraavan kerran pakko leikata – niin kuin esimerkiksi Britannia laista huolimatta päätti äsken tehdä –, se ei menekään niin, että palataan vanhaan ja leikataan kokonaan pois nämä ”uudet” jakajat. Silloin leikataan luultavasti joko tasaisesti kaikesta, tai kulloisenkin hallituksen painotusten mukaan.
* * *
Näin kävi Britanniassa, ja Ranil Dissanayake oli itse kehitysyhteistyöviranomainen DFID:llä töissä, kun laki tuli voimaan. Hän sanoo, että muiden viranomaisten haluun ”rohmuta” apurahoja suhtauduttiin välttämättömänä pahana, jotta kehitysyhteistyölle saataisiin lain suoja.
Ei aikaakaan, kun maan kehitysyhteistyölle tehtiin uusi strategia, jossa otettiin huomioon kaikki uudetkin kehitystoimijat, ja köyhyyden vähentäminen putosi päätavoitteen paikalta yhdeksi neljästä tavoitteesta.
Nyt kun Britannia leikkaa avusta, köyhyyden vähentäminen on Dissanayaken mukaan heikompaa kuin ennen lakia.
Hän itse ehdottaa, että määrän sijaan kehitysyhteistyölaki voisi keskittyä laatuun: tulisi määritellä että kaikki tuo raha tulisi käyttää köyhyyden vähentämiseen, valvoa rahankäyttöä ja pistää kansainvälinen koneisto kuntoon.
* * *
Kuulostaa järkeenkäyvältä, mutta näissä keskusteluissa itselleni käy helposti donaldtrumpit: on helppo olla aina sitä mieltä, mitä viimeisin lukemani tai tapaamani asiantuntija oli.
Varmasti on myös hyviä vasta-argumentteja.
Joka tapauksessa Dissanayake esittää mielenkiintoisia pointteja, jotka voi pitää mielessä, jos keskustelu kehitysyhteistyölaista Suomessa jossain kohtaa etenee. Lainsäädäntöä ovat esittäneet ainakin eduskunnan asettama kehityspoliittinen toimikunta, kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo (tuolloin vielä Kepa) ja nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).
Ulkoministeriössä kehitysyhteistyöstä ja kehityspolitiikasta vastaava alivaltiosihteeri Elina Kalkku on pitänyt lainsäädäntöä turhan raskaana ohjausmuotona hyötyihinsä nähden.
Kuva: Mostphotos.com