Tuntuu, että siirtomaa-ajan kauheuksista on alettu puhua painokkaampaan sävyyn ja yhteiskunnissa laajemminkin käydään keskustelua etuoikeuksista ja menneisyyden painolastista.

Valtioiden tasolla keskustelua johtaa Saksa. Se on päättänyt myöntää herero- ja nama-kansojen joukkomurhan kansanmurhaksi ja maksaa Namibialle 1,1 miljardia euroa kehitysyhteistyöhankkeina seuraavan 30 vuoden aikana. Tästä kirjoitettiin laajemmin viime vuonna esimerkiksi The Guardianissa ja Ylellä. Kuvassa herero-kansan naisia vuonna 2012.

Nyt Saksan siirtomaa-ajasta on julkaistu uusi kirja, jossa siirtomaa-ajan syyllisyyttä pohditaan niin saksalaisten kuin namibialaisten näkökulmista. Kirja on saksankielinen, joten joudun tyytymään Pohjoismaisen Afrikka-instituutin tekemään haastatteluun.

Myöntäminen voi olla hyväksi

Siinä kirjan toinen toimittaja, tutkija Henning Melber toteaa, että siirtomaa-ajan syyllisyyden myöntäminen voi olla hyvä veto Saksalta. Se voi tuoda sosiaalista pääomaa eli nostaa valtion statusta vähän samaan tapaan kuin Pohjoismaat saivat arvostusta tukiessaan näkyvästi eteläisen Afrikan vapauspyrkimyksiä 1960- ja 1970-luvuilla.

Melber on itse aiemmin kirjoittanut, että summa on lopulta mitätön Namibian kansantaloudelle, vaikka se varmasti houkuttaakin namibialaisia koronan runtelemassa taloustilanteessa.

Syyllisyyden myöntäminen ei kuitenkaan ole helppoa. On vaikeaa myöntää, että meidän etuoikeutemme kumpuavat toisten kärsimyksestä ja olo voi olla avuton, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Meidän voi olla myös kovin vaikeaa ymmärtää, miksi meidän pitäisi kantaa esivanhempiemme syntejä.

Ei virallisia korvauksia

Saksa on ollut hyvin tarkka, ettei tässä yhteydessä puhuta korvauksista. Saksalaiset eivät halua ennakkotapausta, jonka perusteella muut kansat tai muut maat voisivat vaatia siltä – tai muilta mailta – vahingonkorvauksia oikeusprosessien kautta.

Siksi on parempi antaa kehitysapua, se ei kuitenkaan sido mitään ja näyttää hyvältä.

Melberin mukaan muissa entisissä siirtomaavalloissa kannattaa varautua kiihtyvään keskusteluun siirtomaa-aikojen kauhuista ja niiden mahdollisista korvauksista. Hänestä yksikään muu maa ei ole toistaiseksi tehnyt juuri muuta kuin louskutellut leukojaan ja palautellut museoesineitä.

Saamelaisten totuuskomissio selvittää Suomen tekoja

Suomessakin on aloittanut historian ensimmäinen totuus- ja sovintokomissio. Sen tehtävä on selvittää saamelaisten historiallista ja nykyistä syrjintää sekä oikeusloukkauksia. Tutkija Helga West kutsuu sitä hätähuudoksi alkuperäiskansan oikeuksien puolesta. Lottovoitto se ei ole, vaan viimeisin yritys korjata asiat Suomen valtion kanssa, kun aiemmat toimet eivät ole onnistuneet.

Sovintoprosessit vaativat menneisyyden tekojen tutkimista ja tunnustamista ja mahdollisesti korvauksien maksamista tai vääryksien oikomista muilla tavoin. Samalla sovinto vaatii niin Namibiassa kuin Suomessakin nykyisen kaltoinkohtelun ja epätasa-arvon kitkemistä.

Suomessa totuus- ja sovintokomissio tulee lopulta antamaan suosituksia lainsäädännölle. West uumoilee, että ne tulevat painottamaan ainakin saamelaiskielten opetusta ja saamelaistietouden näkyväksi tekemistä.

”Näiden lisäksi raportti odotettavasti tulee suosittelemaan, että Suomen valtionjohto pyytää anteeksi saamelaisyhteisöiltä sulauttamispolitiikan aiheuttamia haavoja. Mutta anteeksipyyntö on symbolinen ele, joka ei yksinään voi korjata rakenteellisia, lainsäädännöllisiä ja maankäyttöön liittyviä asioita, jotka yhä estävät saamelaisten oikeuksien toteutumista Suomessa”, West kirjoittaa.

Samaa keskustelua käydään Namibiassa. Siellä presidentin tiedottaja sanoi The Guardianille, että kansanmurhan myöntäminen on ensimmäinen askel. Seuraava olisi anteeksipyyntö, ja kolmas olisivat korvaukset.

Tätä keskustelua kuullaan muissakin maissa lisää lähivuosina. Vaikka se olisi kallista ja epämukavaa, niin kyllä minusta valtioiden pitää kantaa vastuunsa myös historiasta. Vaikka minä en kokisi vastuuta esivanhempieni teoista, ymmärrän hyvin, miksi Suomen, Saksan ja muidenkin valtioiden olisi kannettava. Pyytää anteeksi ja selvittää yhdessä, millainen korvaus olisi riittävä, ja että kai meidän välillä sen jälkeen kaikki on ok.

Kuva: Harry ja Rowena Kennedy / CC BY-NC-ND 2.0