Temppu kolonialismia vastaan: taiteilijakollektiivi varasti saksalaistaitelija Joseph Beuysin työn ja vei sen Tansaniaan

Toton Africa soi kuorosovituksena, ja kolme taiteilijaa hiipii pimeässä Oberhausenin kaupunginteatterissa olevaan näyttelyyn ja varastaa kuuluisan taiteilijan Joseph Bueysin veistoksen Capri-Batterie, jossa on sitruunaan kytketty hehkulamppu. Työ viedään riemukkaassa videossa Tansaniaan ja lahjoitetaan Iringa Boman museoon.

Kolmikko taitelijakollektiivi Frankfurter Hauptschulesta halusi kiinnittää huomiota siihen, miten Saksa muiden maiden muassa ryöväsi siirtomaa-aikana afrikkalaista taidetta, eikä ole vieläkään halukas palauttamaan aarteita alkuperämaihin. Tansania oli osa Saksan Itä-Afrikkaa, kunnes eurooppalaiset jakoivat maita uudelleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Tyypillinen argumentti on, että taideteoksista ei osattaisi pitää huolta Afrikan maissa. Video tempauksesta alla. Blogi jatkuu videon jälkeen.

Oberhausenin kaupunginteatteri on tehnyt tempauksesta poliisille rikosilmoituksen, ja Artnet-sivuston haastattelema Iringa Boman museon (saksalainen) johtaja Jan Küver toteaa, että taideteos joudutaan mahdollisesti palauttamaan. Se on silti tehnyt työnsä, hän sanoo.

Hulvattomalla videolla voi nähdä myös kritiikkiä nykypäivän Afrikka-turisteja kohtaan, kun aurinkorasvalla ja juomilla läträtään, ja tanssijalka vipattaa safariasuissa.

* * *

Entä miksi juuri Beuys? Mikseivät taiteilijat varastaneet afrikkalaista taidetta?

Onko taustalla vain se, että Joseph Beuys (1921–1986) on Saksan merkittävimpiä taitelijoita, ja ehkä se, että pienehkö veistos on helppo viedä – juuri veistoksia Afrikastakin vietiin läjäpäin? Vai viitaako videoteoksen nimi ”Bad Beuys” myös siihen, että Joseph Beuys olisi ollut paha?

En ole taidekriitikko, mutta vilkaisin Beuysin menneisyyttä internetin syövereistä. Hän on kertonut itsestään myös monia satuja ja luonut myyttistä taiteilijakuvaa, mutta ainakin näyttäisi olevan totta, että hän liittyi nuoruudessaan vapaaehtoisesti niin Hitler Jugendiin kuin natsi-Saksan ilmavoimiin eli Luftwaffeen.

Myöhemmällä iällään hän yhtäällä osallistui kilpailuun, jossa suunniteltiin Auschwitz-Birkenaun muistomerkkiä ja toisaalla hän kaveerasi tunnettujen entisten natsien kanssa. Hän hurahti voimalla Rudolf Steinerin ajatuksiin, antroposofiaan ja shamanismiin ja oli ensimmäisten joukossa Saksan vihreässä puolueessa.

On kiistanalaista, kuinka paljon Beuysin ajattelussa ja toiminnassa oli aitoja natsismin kaikuja ja kuinka paljon taiteellista provosointia.

En löytänyt, että Beuysilla olisi ollut kytköksiä Afrikkaan tai Tansaniaan. Joka tapauksessa tansanialaisilla olisi nyt hyvä paikka letkauttaa, etteivät he ole varmoja, uskaltaako työtä palauttaa Saksaan. Osataanko siellä pitää huolta siitä, ja varmistaa ettei aarteita noin vain varastella?

No, loppujen lopuksi saksalaiset voivaat huoahtaa helpotuksesta, sillä oikeasti taideteosta ei viety Tansaniaan, vaan kyseessä on replika. Keppostelijat veivät alkuperäisen Oberhausenin kansallisteatterin varastoon, josta kukaan ei huomannut sitä etsiä. Sekin voi olla kannanotto, sillä iso osa Afrikasta viedyistä taideaarteista lojuu eurooppalaisissa varastoissa unohdettuina.

Kuva: Ruutukaappaus Frankfurter Hauptschulen videolta.

1 kommentti on “Temppu kolonialismia vastaan: taiteilijakollektiivi varasti saksalaistaitelija Joseph Beuysin työn ja vei sen Tansaniaan”

  1. Matti Lahtinen

    Kiitos, Esa, tästä hilpeästä palasta. Eihän tätä taidekolonialismia voi nykyaikana vakavin ilmein katsoa. Vastaiskujen tulee näyttää yhtä absurdeilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *