Tutkijat vaativat: Pysäytetään koronavirus ja sen seuraajat perustamalla terveysrahasto

Kolmen tutkimuslaitoksen johtajat vaativat, että G7-ryhmä julistaa viimeistään ensi kesäkuussa pidettävässä kokouksessaan, että ne perustavat yhdessä muiden maiden ja rahoittajien kanssa rahaston, jolla kehitetään köyhimpien maiden varautumista tauteihin.

Eikä ole ensimmäinen kerta. Amanda Glassmanin, Carolyn Reynoldsin ja Elizabeth Cameronin teksti uutissivusto The Hillissä alkaa sanoilla: ”ja taas mennään”. Vuosien 2014–2016 ebolaepidemian jälkeen maat nimittäin julistivat, että nyt on kyllä aika panostaa siihen, että seuraaviin epidemioihin ollaan varauduttu.

Jotain on tehty, mutta ei riittävästi, tutkijat sanovat. Tautien ehkäisyyn perustettu Africa CDC on saanut rahoitusta, ja Yhdysvallat on muutenkin panostanut epidemioiden ehkäisyyn. Bill & Melinda Gatesin säätiö on sekin antanut rahaa epidemioiden ehkäisyyn.

Käytännössä globaali infrastruktuuri on epidemioiden edessä edelleen hyvin hauras.

Yhtään koronavirustapausta ei tätä kirjoitettaessa ole Afrikan maista löytynyt, mutta varautuminen on heikkoa – ja jälki rumaa, jos tauti pääsee leviämään. Kiinan ja Afrikan maiden välillä on keskimäärin kahdeksan lentoa päivässä, eikä kaiken aikaa pienenevä maapallo tee hyvää tautien leviämisen ehkäisylle.

* * *

Ratkaisuja on tutkijoiden mukaan kaksi. Ensin pitää vahvistaa olemassa olevia varautusmisjärjestelmiä kuten Africa CDC:tä ja Maailman terveysjärjestö WHO:ta, ja sen jälkeen perustaa rahasto, jonka avulla riskimaat voivat kuroa varautumiskuiluaan umpeen.

Tutkijat siteeraavat Africa CDC:n johtajaa John Nkengasongia, joka antoi tammikuun lopussa haastattelun Nature-lehdelle.

”Maailman terveydenhuollon ketju on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Sairauden uhka yhtäällä voi nopeasti kasvaa uhaksi kaikkialla”, hän totesi.

Ilmastonmuutoksen ohella globaalien epidemioiden hallinta todellakin on asia, missä ei voi ajatella, että kukin huolehtikoon omista asioistaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *