Reilut 500 vuotta sitten Kristoffer Kolumbus miehistöinen ja kollegoineen alkoi kulkea Amerikan ja Euroopan välillä, ja samalla alkoi uusien tuotteiden leviäminen niin sanotusta Uudesta maailmasta vanhaan.

Uusia, eksoottisia tuotteita olivat esimerkiksi peruna, chili, tomaatti, suklaa, maissi ja kalkkuna, jotka levisivät maailmalle nopeasti. Toiseen suuntaan liikkui orjia ja uudisasukkaita, viljelykasveja, karjaa, terästä, aseita ja tauteja.

Tämä tuotteiden leviäminen on edelleen käynnissä, ja globalisaatio senkun kiihtyy. Uusia tuotteita tulee meillekin noilta seuduilta yhä, kvinoa, chia ja pitaija uusimpina esimerkkeinä.

Tämä ”kolumbiaaninen vaihto” on Helsingin yliopiston Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti Harri Kettusen uuden tieteellisen artikkelin ”New World Words and Things in the Old World: How the Americas Conquered the World” suurennuslasin alla. (Linkki vie pdf-tiedostoon.)

* * *

Contributions in New World Archaeology -journaalissa julkaistussa artikkelissaan Kettunen kertoo, että tuotteita maailmalle levittänyt ihminen olisi voinut hoitaa homman paremminkin. Kulttuurinen tieto kasvien ja eläinten käsittelystä ei useinkaan kulkenut niiden mukana. Kettunen antaa kaksi esimerkkiä.

Irlannissa koettiin paha nälänhätä vuosina 1845–1849, koska Meksikosta lähtöisin oleva perunarutto levisi maailmalle. Irlannissa viljeltiin vain yhtä alun perin perulaista perunalajiketta, jonka rutto nujersi. Miljoona ihmistä kuoli, toinen mokoma lähti maasta. Perussa ei viljelty vain yhtä lajiketta, joten siellä ei oltu niin haavoittuvaisia taudeille kuin Irlannissa.

Toinen esimerkki koskee nykypäivää. Afrikan maissa viljellään paljon maissia, mutta siellä sitä ei käsitellä niin kuin maissin kotiseuduilla Mesomerikassa. Asteekit ja mayat käyttivät niin sanottua nixtamalisaatiota, eli tekniikkaa, jossa maissi liotetaan ja keitetään emäksisessä liuoksessa ennen jauhamista. Tällöin siitä häviää myrkkyjä, mutta ravintoarvot säilyvät hyvinä.

Jos Saharan eteläpuolisessa Afrikassakin tehtäisiin näin, se voisi vähentää aliravitsemusta. Kokeita tästä on tehty Malawissa ja Filippiineillä.

* * *

Kettunen kertoo artikkelissaan yllättävän knoppitiedon: Amerikkojen alkuperäiskansojen väestö on kasvanut niihin lukemiin, missä se oli ennen suurta eurooppalaisten tuomaa joukkotuhoa. Heidän tietotaitonsa on kuitenkin uhattuna, koska ihminen on toiminut typerästi. Biodiversiteetti hupenee, suojelualueet pienenevät ja metsää kaadetaan. Lajien mukana katoaa tietoa, ja kun elinympäristöjä häviää, tautejakin tulee enemmän.

Kettunen on itse yllättynyt siitä, miten pienten sattumien kautta asiat maailmalla muuttuvat ja miksi ihmiset eivät opi aikaisemmista virheistä.

”Miten yhden perunalajikkeen suosiminen monimuotoisuuden sijaan johti miljoonan irlantilaisen kuolemaan ja toisen miljoonan maastamuuttoon (mukaan lukien John F. Kennedyn kaikki kahdeksan isoisovanhempaa) ja miten ylikansoitus, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja ajattelematon ympäristöpolitiikka johtavat koko ajan uusiin ongelmiin, joista yhdestä parhaillaan kärsii koko maailma.”

* * *

Suurimmalta osalta Kettusen artikkeli on etymologinen: se tutkii, miten levinneiden kasvi- ja eläinlajien nimet ja muut sanat ovat liikkuneet kielestä toiseen, miten ne edelleen elävät ja mitä koululaiset sanoista nykyään ajattelevat.

Se on hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa.

”Kannibaali” on yleisesti tunnettu sana, joka viitannee karibian alkuperäiskansoihin, ehkä karibeihin. Monelle koululaiselle se on tuttu The Forest -videopelistä. ”Savanni” tulee tainon kielestä Karibialta, mutta nykylapset liittävät sen erityisesti Afrikkaan, seeprojen ja leijonien kodiksi.

”Avokado” on alun perin lainaa nahuatl-kielestä, ja tuttu suomalaisille. Joku koululaisista tosin sanoi rehellisesti, että se on ”pahan makuinen vihreä kasvi”. Nahuatlista meille ovat tulleet myös suklaa, kojootti ja tomaatti, ketšuasta koka, kondori, laama, kvinoa, vikunja ja puuma. Viimeisestä suomalaislapset tiesivät, että se tarkoittaa eläintä, vaatemerkkiä ja naista, joka etsii nuorempaa miestä.

Chili on levinnyt Uudesta maailmasta Aasiaan jo niin varhain, että tieteilijätkin erehtyivät: capsicum chinense viittaa kiinaan, vaikka habanero ja sen sukulaiset eivät ole sieltä päinkään. Pohjoisemmista algonkin-kielistä tulevat esimerkiksi karibu, mokkasiini ja opossumi.

Kettunen sanoo, että tässä tutkimuksessa häntä yllätti se, kuinka paljon teemme oletuksia maailmasta pelkästään oman kokemusmaailmamme pohjalta.

“Jos en olisi tehnyt lainasanatutkimusta koululaisilla eri alueilla, en olisi tiennyt, mitkä termit ovat yleisesti tiedossa ja mitkä eivät. Esimerkiksi suomalaisille koululaisille tietyt termit kuten anorakki ja mokkasiini ovat melko tuntemattomia, kun taas vanhemmalle sukupolvelle nämä ovat itsestäänselvyyksiä. Samalla oli mielenkiintoista, mitä kautta tietoa tulee: esimerkiksi sana opossumi oli hyvin tiedossa Ice Age -elokuvien kautta.”

Lapsi pärjännee elämässä ihan hyvin, vaikkei tietäisi, mitä anorakki tarkoittaa. Kyse onkin Kettusen mukaan laajemmasta ilmiöstä.

”Siitä, kuinka kieli ja sen käyttäminen muuttuvat ilman, että kiinnitämme siihen juurikaan huomiota. Sukupolvien välinen kommunikointi onkin ensiarvoisen tärkeää sekä kielen monimuotoisuuden säilyttämisen että uuden oppimisen kannalta. Kieli muuttuu vääjäämättä – halusimme tai emme – mutta voimme vaikuttaa siihen, kuinka rikkaana pidämme äidinkielemme – samalla kun otamme siihen uusia piirteitä ennakkoluulottomasti.”

* * *

Harri Kettunen valmistelee parhaillaan kirjaa globalisaatiosta ja sen historiasta. Sen työnimi on ”Globaalin maailman syntyhistoria”.

Kirjassa on Kettusen mukaan tarkoitus tarkastella globalisaation historiallisia, poliittisia ja kulttuurisia alkujuuria, tutustua niihin prosesseihin, jotka synnyttivät eri puolilla maailmaa erilaisia olosuhteita, uusia kulttuureja, vanhojen jatkumoa, maailmankuvien yhteentörmäyksiä, uskonnollista synkretismiä ja perinteiden muuntumista ja katkeamista.

”Historian valossa kirjassa on tarkoitus pohtia myös syitä maailman eri kolkkien kulttuurisille, poliittisille ja taloudellisille eroavaisuuksille ja yhteneväisyyksille, demografisille eroille ja muun muassa kielellisille variaatioille ja erilaisille ruokakulttuureille”, Kettunen sanoo.

Kirja on tarkoitus julkaista vuonna 2022. Itse ainakin odotan, että pääsen sen lukemaan.