Tutkimus: Yllättävä uhka Länsi-Afrikan simpansseille – teiden rakentaminen

Kriittisesti uhanalaisten Länsi-Afrikan simpanssien määrä on laskenut 80 prosentilla viimeisen 20 vuoden aikana.

Ihmisen lähin sukulainen uhkaa siis kuolla sukupuuttoon Länsi-Afrikassa. Taustalla on niin sanotun kaupunkilaisserkun eli ihmisen levittäytyminen simpanssien maille.

Tieteellisessä Conservation Letters -journaalissa julkaistussa tutkimuksessa Balint Adrasi kollegoineen laski kahdeksassa Länsi-Afrikan maassa, kuinka laajalla alueella tiet vaikuttavat simpanssien populaatioihin. Kansantajuisemmin asiasta kirjoittaa eteläafrikkalainen Mail & Guardian.

Tulokset olivat tutkijoiden mukaan shokeeraavat. Suurilla teillä on vaikutusta simpanssien elämään jopa 17 kilometriä tien laidalta, ja pikkutietkin vaikuttavat vielä viiden kilometrin päässä, paljon laajemmalla alueella kuin ennen on ajateltu.

* * *

Tutkijat eivät väitä, että simpansseja jäisi merkittäviä määriä autojen alle, vaan syyt ovat muualla ihmisen toiminnassa.

Teiden varrella on helppo rakentaa toimintaa, joka vähentää metsää – ja siksi teitä usein rakennetaankin. Ihminen haluaa louhia kaivoksissa ja viljellä suurilla plantaaseilla. Ja kun metsää kaatuu, simpanssien elintila kapenee.

Suuret tiet itsessään häiritsevät simpanssien liikkumista ja eristävät kädellisiä toisistaan. Populaatiot jäävät eristyksiin ja sisäsiittoisuuskin uhkaa. Näiden lisäksi tiet auttavat metsästäjiä pääsemään simpanssien luokse. Suuri uhka kädellisille ovat nimittäin ihmiset, jotka tappavat aikuisia lihan tähden ja napsivat poikasia myyntiin.

Vain reilut neljä prosenttia Länsi-Afrikan simpansseista elää alueilla, joihin tiet eivät vielä vaikuta. Uusia teitä tehdään koko ajan, sillä ihmislajin kehitys vaikuttaa vaativan sitä.

* * *

Tilanne ei ole toivoton. Tutkijat sanovat, että muutamia keinoja simpanssien ja muun luonnon suojelemiselle kyllä on, vaikka teitä vedettäisiinkin savannien ja sademetsien halki.

Tarvittaisiin ainakin laajamittaista laillisen ja laittoman puunhakkuun, kaivostoiminnan ja metsästyksen valvontaa teiden varsilla. Metsästäjien virittämiä ansoja voi myös aktiivisesti käydä hakemassa pois, ja liikenteen nopeutta voi rajoittaa esimerkiksi hidastetöyssyillä. Suojelualueita voitaisiin lisätä.

Itse lisäisin näihin vaihtoehtoiset tulonlähteet paikallisille ihmisille, koska metsiä hakataan ja kädellisiä metsästetään, koska ollaan köyhiä ja nälkäisiä.

Ongelmaksi voi toki muodostua, että Länsi-Afrikan maat eivät ole rikkaita, ja kaikki suojelutoimet vaativat poliittisen tahdon lisäksi rahaa ja asiantuntemusta.

Niitä ihmiskunta voi tarjota, jos luontokato ja simpanssien hätä otetaan vakavasti.

Kuva: Shutterstock

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5