Näkökulmat
Ilmastonmuutos haastaa kaupunkisuunnittelun
Kehitysmaiden kaupungeissa ilmastonmuutokseen sopeutuminen ei ole vain ympäristökysymys. On myös ratkottava eriarvoisuuteen, turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyviä ongelmia.
Kuka kuuluu keskiluokkaan?
Jo 500 miljoonaa afrikkalaista noussut paisuvaan keskiluokkaan! Vain kuusi prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöstä kuuluu mantereen olemattomaan keskiluokkaan!
Pärjätkööt ilman terveyssiteitä!
Ugandan presidentti Yoweri Museveni työntää aseilla ja ammuksilla lastattua ostoskärryä tansanialaisen piirtäjän Godfrey Mwampembwan eli Gadon kuvassa. Musevenin vieressä hänen puolisonsa Janet kiivailee vakavanoloiselle tyttörivistölle.
Ympäristönsuojelu on rauhantyötä
Alkuvuonna Suomessa uutisoitiin, kuinka valtion kaivosyhtiö Terrafamen uudeksi sijoittajaksi oli löytynyt singaporelainen raaka-aineiden välitysyhtiö Trafigura. Sijoittajaa arvosteltiin heti, sillä se oli dumpannut 500 tonnia myrkyllistä jätettä Norsunluurannikolle vuonna 2006.
Myös tytöt sotivat Liberiassa
Liberian sisällissodissa taisteli lukuisia tyttöjä. Myöhemmin heidät unohdettiin.
Tasa-arvon seuraavat sata vuotta
Kun valtioiden johtajat kokoontuvat, yhteiskuvien naiset voi laskea yhden käden sormilla. Naisjohtajien määrä lisääntyi viime vuonna yhdellä, kun rauhannobelisti Aung San Suu Kyi astui valtaan Myanmarissa. Vaikka hän ei voi perustuslain mukaan toimia presidenttinä, Suu Kyi on maansa tosiasiallinen johtaja.
Työtä riittää Afrikan unionissa
”Onnea vain saapuvan postin selvittämiseen”, toivottaa Afrikan unionin komission eteläafrikkalainen puheenjohtaja Nkosazana Dlamini-Zuma tšadilaiselle seuraajalleen Moussa Faki Mahamatille. Postin seassa pilkottavat myös vaalivilppiin opastava käsikirja, selvitys unionin rauhanturvaoperaatioista ja muistutus jäsenmaiden maksamattomista jäsenmaksuista. Työtä Moussa Fakilla riittää, kun hän pyrkii edistämään Afrikan unionin tavoitteita eli valtioiden yhtenäisyyttä, vakautta sekä poliittista ja taloudellista yhdentymistä.
Hyvää syntymäpäivää, herra presidentti!
Ruandan presidentti Paul Kagame täytti lokakuussa 59 vuotta. Hän on hallinnut itäafrikkalaista pikkuvaltiota yli kolmasosan elämästään, ensin sotilasjohtajana ja vuodesta 2000 kansan valitsemana presidenttinä.
Seitsemäs vuosi sotaa
Puoli yhdeksän uutisten tunnus käynnistyy. Verisiä lapsia kaivetaan rakennusten raunioista.