Jukka Aronen

Ruotsi sitoutunein globaaliin kehitykseen

Suomi on paras globaalin terveyden tukija, sanotaan raportissa, joka arvioi vauraimpien maiden panostusta globaalien ongelmien ratkaisemiseen.

Ruotsi, Saksa, Norja, Suomi ja Ranska sijoittuivat kärkeen, kun syyskuussa julkaistussa Commitment to Development -raportissa arvioitiin 40 maailmantalouden kärkimaan sitoutumista globaaliin kehitykseen vuoden 2022 aikana.

Raportin mukaan koronapandemian jatkohoito on vaikuttanut vahvasti vauraiden maiden globaaleihin toimiin viime vuonna. Esimerkiksi yli puolet valtioista lisäsi julkista tukeaan fossiilisille polttoaineille, maataloudelle ja kalastukselle.

Suurin osa maista lisäsi myös kehitysrahoitustaan suhteessa taloutensa kokoon. Toisaalta rahamääräisesti suuret avunantajat, kuten Britannia, Norja ja Kiina, leikkasivat tukeaan.

Kolme neljäsosaa valtioista supisti ulkomailta tulevaa maahanmuuttoa, mikä vaikeutti erityisesti matalan tulotason maista lähtevää siirtolaisuutta.

Suomi on ollut selkeä nousija

Raportti panee järjestykseen kaikki mittauksen kohteena olleet 40 maata. Eurooppalaiset maat nappaavat yhdeksän ensimmäistä sijaa. Suurin kehitysrahoittaja Yhdysvallat on sijalla 26.

Keskituloisista maista parhaat pisteet saa Etelä-Afrikka, joka on Yhdysvaltojen edellä sijalla 25. Sen perässä tulevat Brasilia (30)  ja Turkki (31).

Vahvin nousija on Arabiemiraatit, joka hyppäsi sijalta 39 sijalle 32. Maa otti vastaan suurimman määrän ulkomaalaisia korkeakouluopiskelijoita matalan tulotason maista.

Vahvin nousija on Arabiemiraatit, joka hyppäsi sijalta 39 sijalle 32. Maa otti vastaan suurimman määrän ulkomaalaisia korkeakouluopiskelijoita matalan tulotason maista.

Myös Tšekki, Puola, Slovakia ja Irlanti kasvattivat pisteitään vastaanottamalla suuren määrän ukrainalaispakolaisia.

Suomi on ollut pitkällä aikavälillä yksi selkeistä nousijoista indeksin maalistauksessa. Vielä vuonna 2003 se oli alkuperäisten 21 maan joukossa sijalla 17, mutta nousi vuonna 2013 toiselle sijalle.

Tuoreimmassa indeksissä Suomen kokonaissijoitus on neljäs. Hyvää sijoitusta selittää erityisesti se, että Suomi on ykkössijalla globaalin terveyden tukijana.

Indeksi täytti 20 vuotta

Commitment to Development -raportti ja sen ytimessä oleva CDI-indeksi arvioivat avunantajamaita 40 eri mittarin avulla. Näiden aihealueita ovat kehitysyhteistyörahoitus, kehitystä tukevat sijoitukset, maahanmuutto, kauppa, ympäristö, terveys, turvallisuus ja teknologia.

Saadakseen korkeat pisteet valtion on muun muassa pidettävä yllä laadukasta kehitysrahoitusta, helpotettava kehittyvien maiden harjoittamaa kauppaa sekä edistettävä globaaleja julkishyödykkeitä, kuten tautien torjuntaa, luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja ilmastonmuutoksen vastaista kamppailua.

Indeksi täyttää kuluvana vuonna 20 vuotta, ja sitä julkaisee yhdysvaltalainen The Center for Global Development -ajatushautomo.

Liity Kehitylehden uutiskirjeen tilaajaksi ja saat uusimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirje